3.4.2025 Käyttötesti Volkswagen Tiguan Käyttötesti: Volkswagen Tiguan toimii kuten pitääkin, vaikka osa häiriöistä jäi korjaamolla selvittämättä Teksti Jussi Saarinen Kuva Jari Saarentaus Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Volkswagen Tiguan -käyttötestiautoon maaliskuussa ilmaantunut moottorin kuoleentuminen ei ole toistunut, eikä sitä saatu kaivettua myöskään korjaamolla esiin. Volkswagen Tiguan eHybridin käyttötestin tässäkin väliraportissa on jatkettava jo miltei rutiininomaiseksi muodostuneiden luotettavuusongelmien parissa. Kuten edellisellä kerralla paljastimme, aiemmin ilmenneet akun purkautumisongelmat ja vuotanut vaihteiston jäähdytin saivat jatkoa maaliskuun alussa hieman reilun 8 400 käyttötestikilometrin kohdalla, kun kiihdytys risteyksestä aiheutti kovan pamauksen, jonka jälkeen autosta hävisivät tehot. Vaikka ongelma oli uudelleenkäynnistyksen myötä tiessään, oli selvää, että Tiguan pitäisi käyttää tällaisen episodin jälkeen korjaamolla vähintään tarkistettavana.Tässä kohtasimme hieman aikatauluongelmia, sillä auto oli häiriön sattumishetkellä Kuopion suunnalla, eikä sopivaa korjaamoaikaa tahtonut talvilomien johdosta löytyä. Oli siis pakko ajaa auto etelään ja lähemmäs Moottorin toimitusta, jossa seuraavat käyttötestikuljettajat jo muutenkin odottivat.Edellisessä väliraportissa kerroimme, että emme saaneet huollosta mitään kieltoa tai muutakaan syytä sille, etteikö autolla voisi edelleen ajaa. Kun yksikään mittariston merkkivalo ei palanut, näyttöön ei ilmestynyt mitään varoitustekstejä ja Tiguan toimi muutenkin moitteetta, päätimme käyttää autoa lyhyillä siirtymillä myös pääkaupunkiseudulla aina huoltopäivään asti. Se koitti viimein kolmisen viikkoa ongelman ilmestymisen jälkeen. Hanki rajaton lukuoikeus Haluatko jatkaa lukemista? Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin. Liity jäseneksi Kirjaudu sisään Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta Moottori Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 9 kertaa vuodessa. Tiepalvelu Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla. Kommentit (1) Latauspaikkojen puuttumiseen (siis siihen että voi ajastaa lähtöajan ja esilämmityksen, auto lataa yön edukkaammilla tunneilla) on nyt korjaamon tiedote TPI 2077016 VW Connect: Ajastetut toiminnot (lataus ja esi-ilmastointi) eivät mahdollisia, latauspaikat/lähtöaika ei käytettävissä. Valmistaja etsii parhaillaan ratkaisua ohjelmistohäiriöön. Tätä tiedotetta päivitetään heti, kun uusi ohjelmistoversio on saatavilla. Ohjelmistoratkaisua odotetaan tulevaksi vuoden 2025 3. neljänneksellä! Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 27.5.2025 Ajoneuvot BMW Speedtop on oikea shooting brake, jota aiotaan oikeasti valmistaa 70 kappaletta 27.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesärenkaat tekivät käytetystä Toyota Priuksestamme aivan eri auton 26.5.2025 Koeajo Koeajo: Skoda Kodiaq RS – rallinalle murisee 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster