3.4.2025 Käyttötesti Volkswagen Tiguan Käyttötesti: Volkswagen Tiguan toimii kuten pitääkin, vaikka osa häiriöistä jäi korjaamolla selvittämättä Teksti Jussi Saarinen Kuva Jari Saarentaus Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Volkswagen Tiguan -käyttötestiautoon maaliskuussa ilmaantunut moottorin kuoleentuminen ei ole toistunut, eikä sitä saatu kaivettua myöskään korjaamolla esiin. Volkswagen Tiguan eHybridin käyttötestin tässäkin väliraportissa on jatkettava jo miltei rutiininomaiseksi muodostuneiden luotettavuusongelmien parissa. Kuten edellisellä kerralla paljastimme, aiemmin ilmenneet akun purkautumisongelmat ja vuotanut vaihteiston jäähdytin saivat jatkoa maaliskuun alussa hieman reilun 8 400 käyttötestikilometrin kohdalla, kun kiihdytys risteyksestä aiheutti kovan pamauksen, jonka jälkeen autosta hävisivät tehot. Vaikka ongelma oli uudelleenkäynnistyksen myötä tiessään, oli selvää, että Tiguan pitäisi käyttää tällaisen episodin jälkeen korjaamolla vähintään tarkistettavana.Tässä kohtasimme hieman aikatauluongelmia, sillä auto oli häiriön sattumishetkellä Kuopion suunnalla, eikä sopivaa korjaamoaikaa tahtonut talvilomien johdosta löytyä. Oli siis pakko ajaa auto etelään ja lähemmäs Moottorin toimitusta, jossa seuraavat käyttötestikuljettajat jo muutenkin odottivat.Edellisessä väliraportissa kerroimme, että emme saaneet huollosta mitään kieltoa tai muutakaan syytä sille, etteikö autolla voisi edelleen ajaa. Kun yksikään mittariston merkkivalo ei palanut, näyttöön ei ilmestynyt mitään varoitustekstejä ja Tiguan toimi muutenkin moitteetta, päätimme käyttää autoa lyhyillä siirtymillä myös pääkaupunkiseudulla aina huoltopäivään asti. Se koitti viimein kolmisen viikkoa ongelman ilmestymisen jälkeen. Hanki rajaton lukuoikeus Haluatko jatkaa lukemista? Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin. Liity jäseneksi Kirjaudu sisään Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta Moottori Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 9 kertaa vuodessa. Tiepalvelu Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla. Kommentit (1) Latauspaikkojen puuttumiseen (siis siihen että voi ajastaa lähtöajan ja esilämmityksen, auto lataa yön edukkaammilla tunneilla) on nyt korjaamon tiedote TPI 2077016 VW Connect: Ajastetut toiminnot (lataus ja esi-ilmastointi) eivät mahdollisia, latauspaikat/lähtöaika ei käytettävissä. Valmistaja etsii parhaillaan ratkaisua ohjelmistohäiriöön. Tätä tiedotetta päivitetään heti, kun uusi ohjelmistoversio on saatavilla. Ohjelmistoratkaisua odotetaan tulevaksi vuoden 2025 3. neljänneksellä! Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.4.2025 Moottoripyörät KTM-leirissä kuhisee jälleen – pääkaupunkiseudun myymälä ja huolto lopettaa toimintansa 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi? 25.4.2025 Ajoneuvot Lexus ES vaihtoi kerta kaikkiaan tyyliään - kaunokainen tulee saataville myös täyssähköisenä 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 25.4.2025 Yleinen Vapise BMW – uusi kolarikuningas on Tesla 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 22.4.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – enemmän autoa, enemmän järkeä 19.4.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Fiat 131 Abarth Rally -replika 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous