26.10.2024 Lentokoneet 101-vuotias, maailman 5. vanhin lentoyhtiö lentää tänään viimeisen lentonsa – hyvästit Czech Airlinesille Teksti Benjamin Helander Kuva Benjamin Helander, Smartwings KUVA: Petr Tolnai via Wikimedia Commons Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Finnair peri historialliselta tšekkiläisyhtiöltä maailman viidenneksi vanhimman lentoyhtiön tittelin, kun kaikkien aikojen viimeinen lento OK-tunnuksella lennettiin lauantai-iltana Pariisista Prahaan. Päivitetty 28.10.2024: artikkelin aikamuotoja muutettu, ja lisätty tieto toteutuneesta lennosta. Maailmassa on toistaiseksi vain muutama lentoyhtiö, jotka ovat yltäneet sadan vuoden ikään, säilyen siis meidän päiviimme asti toiminnassa. Sadassa vuodessa on tapahtunut valtavasti asioita eli jokainen lähellekin sataan vuoteen yltänyt lentoyhtiö on käynyt läpi valtavia historiallisia mullistuksia. Voi kuitenkin olla, ettei millään muulla satavuotiaalla lentoyhtiöllä ole taustallaan aivan yhtä monia historiallisia mullistuksia kuin tšekkiläisellä Czech Airlinesilla. Siksi onkin aivan erityisen harmillista, että tämän yhtiön taru tuli päätökseensä lauantai-iltana 26. lokakuuta 2024. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Czech Airlines läpi aikakausien Yksi nettiartikkeli ei todellakaan riitä tekemään oikeutta Czech Airlinesin monivaiheiselle historialle, mutta yritetään nyt luoda edes pieni kuvaus siitä, millainen tarina lauantai-iltana päättyi. Ensinnäkin valtio (tai ainakin valtiomuoto) Czech Airlinesin, alkuperäiseltä nimeltään Czechoslovak State Airlinesin ympärillä on muuttunut useampaan kertaan. Nykyisen EU- ja NATO-maan, Tšekin tasavallan edeltäjiä lentoyhtiön olemassaolon aikana ovat olleet historiaa taaksepäin kelattaessa lyhytikäinen Tšekin ja Slovakian liittovaltio, kommunistinen Tšekkoslovakia, Böömin ja Määrin protektoraatti kansallissosialistisen Saksan miehityksen alla sekä alkuperäinen Tšekkoslovakia. ČSA:n Tupolev Tu-134 purkaa matkustajiaan Helsinki-Vantaalla vuonna 1977. Hienossa valokuvassa koneen vieressä on Finnairin DC-10, ja kauempana taustalla puolalaisen LOT:in samanlainen Tu-134. Itäkoneet olivat aikoinaan Helsingissä hyvin yleinen näky. KUVA: Volker von Bonin via Helsingin Kaupunginmuseo Tällaiset suuret mullistukset ehtivät Czech Airlinesin historian aikana suuresti vaikuttaa muun muassa siihen, mihin yhtiö lensi, mistä maista sen lentokonekalusto oli peräisin, ja kuinka suurta, pienimuotoista tai miltei olematonta yhtiön operatiivinen toiminta milläkin aikakaudella oli. Yhden ison leimansa Czech Airlinesin eli tšekinkielisellä lyhenteellä ČSA:n historiaan painoivat kommunismin vuosikymmenet, jolloin lentoyhtiötoiminta oli hyvällä tolalla. ČSA lensi tuohon aikaan neuvostokoneilla, kuten Tupolev Tu-134:llä, Iljushin Il-62:lla ja Iljushin Il-18:lla eri puolille Eurooppaa, myös Helsinkiin sekä aina Atlantin taakse New Yorkiin, Montrealiin ja Havannaan asti. ČSA oli kylmän sodan aikaan itäblokin merkittävimpiä lentoyhtiöitä. ČSA:n Iljushin Il-62 Helsinki-Vantaalla vuonna 1970. KUVA: Paavo Saari via Suomen Ilmailumuseo Itäblokin hajoamisen jälkeen Czech Airlines on luottanut muutamaa Boeing 737:ää ja ATR-potkurikonetta lukuun ottamatta pitkälti eurooppalaisen Airbusin suihkukoneisiin. Viimeinenkin lento lennetiin toisella kahdesta viimeisestä yhtiön kirjoissa olevasta Airbus A320:sta. Onhan tšekkiläisyhtiöllä toki ollut alkuvuosinaan mahdollisuus myös kotimaiseen lentokalustoon, ja itse asiassa ihka ensimmäisen lentonsa ČSA lensi tšekkoslovakialaisvalmisteisella Aero A.14 Brandenburgilla. Tuo ensimmäinen lento suuntautui Prahasta Bratislavaan, ja se lennettiin 29. lokakuuta 1923. Näin ollen Czech Airlinesin ensimmäisen ja viimeisen lennon välillä oli kolmea päivää vaille 101 vuotta. Tässä hyvin mielenkiintoisessa kuvassa on ČSA:n varhainen Tupolev Tu-104 -suihkumatkustajakone Helsinki-Vantaalla. Koneen eturungossa on yhtiön 40-vuotisjuhlamaalaus vuodelta 1963. KUVA: Börje Hielm via Suomen Ilmailumuseo Lakkautus ei tullut varsinaisesti yllätyksenä Czech Airlinesin lakkaaminen olemasta viimeisen lennon myötä oli vain viimeinen naula yhtiön arkkuun. Kuolemaa Czech Airlines ehti tehdä jo vuosia. Lakkauttaminen virallisti sen, ettei yhtiön lentojen OK-tunnusta enää käytetä, ja että se eroaa Skyteam-allianssista. Czech Airlinesin kaikki toiminnot sulautettiin osaksi niin ikään tšekkiläistä emoyhtiö Smartwingsiä, joka lentää tilaustyyppisiä lomalentoja välillä myös Suomesta käsin. Viimeisten vuosiensa aikana Czech Airlinesin toiminta supistui, vaikka se yritti ottaa askelia kohti kasvua. Yhtiön eteläkorealainen allianssikumppani Korean Air muun muassa sijoitti siihen. Tämän vuoksi Czech Airlinesin laivastossa oli pitkään yksi laajarunkokone, Korean Airlilta lainattu Airbus A330, jolla lennettiin yksinomaan Prahan ja Soulin väliä. Czech Airlines myös tilasi vielä vuonna 2019 uusia Airbus-koneita, joita se ei ehtinyt ottaa vastaan. Smartwings omisti jo valmiiksi lähes kaikki Czech Airlinesin osakkeet. Czech Airlinesin kohtaloksi koituivat epäonnistuneet yksityistämishankkeet sekä halpalentoyhtiöiden valtaisa ylivoima Keski-Euroopassa. Czech Airlines ei yksinkertaisesti enää löytänyt paikkaansa markkinoilla. Tšekin kokoisessa maassa ei ole kysyntää kovin suurelle lentoyhtiölle, jos sillä ei ole esimerkiksi merkittäviä määriä vaihtomatkustajia. Esimerkiksi Finnair on Suomen kokoiseen maahan suorastaan jättisuuri lentoyhtiö, johtuen suuresta määrästä ulkomaisia vaihtomatkustajia. Pieni valonpilkahdus kaiken tämän keskellä on se, että tšekkiläismedian mukaan Smartwings jättää kaksi Czech Airlinesin viimeistä Airbus A320-konetta Czech Airlinesin maalauskuvioon, ja myös neljä pian laivastoon liittyvää Airbus A220:ta maalataan Czech Airlinesin väreihin, vaikkei itse yhtiötä enää olekaan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy ČSA:n lakkautus nostaa Finnairin viidenneksi vanhimmaksi lentoyhtiöksi maailmassa Czech Airlines oli siis maailman viidenneksi vanhin toiminnassa oleva lentoyhtiö. Selvästi vanhimpia ovat ykkössijan Lentävä hollantilainen eli KLM sekä kolumbialainen Avianca, jotka on perustettu vuonna 1919, ja jotka ovat maailman ainoat yhä toiminnassa olevat 1910-luvulla perustetut lentoyhtiöt. Kolmannella sijalla on vuonna 1920 perustettu australialainen Qantas. Seuraava sija menee aivan kuukausipelillä venäläiselle Aeroflotille, joka perustettiin kesällä 1923 silloisella Neuvosto-Venäjällä. Finnair eli silloinen Aero Oy perustettiin vain viikkoja sen jälkeen, kun ČSA oli lentänyt ensimmäisen lentonsa lokakuun lopussa 1923, mutta toki Finnairin ensimmäinen lento ajoittuu maaliskuulle 1924. Yhtä kaikki, Czech Airlinesin putoaminen välistä pois siirsi Finnairin maailman viidenneksi vanhimmaksi toiminnassa olevaksi lentoyhtiöksi. Finnairin jälkeen puolestaan kuudenneksi vanhimman lentoyhtiön tittelin otti haltuunsa syyskuussa 1924 perustettu tadžikistanilainen, pienimuotoista lentotoimintaa pyörittävä Tajik Air. Seuraavaksi pyöreät sata vuotta on määrä tulla ensi vuonna täyteen laivastoltaan maailman suurimmalla lentoyhtiöllä, amerikkalaisella Delta Air Linesilla. Historiallisen lentoyhtiön historiallinen lento Czech Airlines lenteli mainituilla kahdella viimeisellä Airbus A320 -koneellaan viimeisiä lentoja Madridiin, Palma de Mallorcaan sekä Pariisiin. Perjantaina yhtiö lensi viimeisen lentonsa Mallorcalle, ja lauantaina oli vielä aikataulussa jäljellä kaksi edestakaista lentoa Prahan ja Pariisin välillä. Vihoviimeinen lento Czech Airlinesin OK -koodilla Prahasta Pariisiin lähti aikataulun mukaan lauantaina 26. lokakuuta kello 18.35 Suomen aikaa. Paluulento Pariisin Charles de Gaulle'lta kohti Prahaa, ja siten kaikkien aikojen viimeinen Czech Airlinesin lento, oli aikataulutettu lähtemään kello 21.15 Suomen aikaa. Perillä Prahassa lennon piti olla kello 22.55 Suomen aikaa. Historiallista lentoa oli mahdollista seurata lennonseurantapalveluista, kuten vaikkapa Flightradar24:stä. Sen perusteella lento lähti reilun tunnin myöhässä Pariisista, mutta kuroi eroa ilmassa umpeen niin, että Prahan Václav Havelin kiitotielle laskeuduttiin kello 23.39 Suomen aikaa. Ei voi muuta todeta, kuin että iso pala Euroopan ilmailuhistoriaa tuli siinä hetkessä päätökseensä. Lähteet: Czech Airlines, One Mile At A Time, Radio Prague International Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 17.10.2026 Lentokoneet Lufthansa jättää jäähyväiset kaikkien aikojen pisimmälle Airbus-konetyypille – se on myös tuhkapilven kestävä ja kaksikerroksinen… ainakin WC:iden osalta 15.10.2026 Lentokoneet Saudiarabialainen Riyadh Air tähtää Emiratesin ja kumppaneiden suurimmaksi päänsäryksi – kuinkahan tulokas selviää ensimmäisestä omasta päänsärystään? 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan – valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 4.10.2026 Lentokoneet Koeistuttu: Emiratesin Airbus A350 saattaa hyvin olla tällä hetkellä maailman hienoin liikennelentokone, vähintäänkin ilman ykkösluokkaa painivien sarjassa 3.10.2026 Uutinen Tiedätkö kikan, jolla lentomatkustuksesta saa siedettävää – ellei peräti mukavaa? 2.10.2026 Lentokoneet Emiratesin Suomen maajohtaja: ”superjumbo A380:n Helsingin-reitille tuomisen mahdollisuutta ei kannata sulkea pois” 1.10.2026 Lentokoneet Vähintään vuosikymmenen suurin lentoreittiuutinen Suomessa on täyttä totta, kun kaikkien aikojen ensimmäinen lento EK167 laskeutui Helsinki-Vantaalle 27.9.2026 Lentokoneet Embraerin E2-sarjan hienoon lentotietokoneeseen iski lukuisia lentoja perunut GPS-häiriö – Finnairin tuleviin uutuuskoneisiin vika ei varmastikaan ehdi vaikuttaa 22.9.2026 Lentokoneet Finnair valittiin taas Pohjois-Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi – Euroopan kärkeen on kuitenkin matkaa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.10.2026 Laivat Syyskuussa vesille lasketun Hero of the Seasin nimi kirjoitettiin aluksen kylkeen ISOILLA kirjaimilla 15.10.2026 Koeajo Leapmotor C10 tarjoaa törkeän halvat 600 hevosvoimaa 17.10.2026 Huutokauppahelmet Ford lakkautti Mercuryn viitisentoista vuotta sitten - kaikkien aikojen viimeiset Mercuryt käyttäytyvät huutokaupassa aika hyvin, ovathan ne moderneja klassikoita 17.10.2026 Veneet Tiedätkö, milloin peräylitys tulee merkitä punaisella valolla? – Huomioi nämä asiat, kun kuljetat venettä talvisäilytykseen 16.10.2026 Uutinen Pariisissa nyt, Suomeen alkuvuodesta: VW ID.Tiguan alkaen 43390 euroa 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan - valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 16.10.2026 Laivat Syyskuussa vesille lasketun Hero of the Seasin nimi kirjoitettiin aluksen kylkeen ISOILLA kirjaimilla 14.10.2026 Talvirenkaat Nastarenkaiden käyttöä halutaan vähentää pääkaupunkiseudulla – asiantuntijalta vastalause ja terveiset Esson baariin 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?