5.5.2016 Liikenne Alkoholionnettomuudet jälleen kasvussa – useimmin henkensä heittää rattijuoppo itse Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Alkoholilla oli osuutta viidennekseen kuolemaan johtaneista moottoriliikenneonnettomuuksista. Turmakuljettajista valtaosa ajoi kovassa humalassa. Liikennevakuutuskeskuksen julkaisemien ennakkotietojen mukaan moottoriliikenteessä sattui viime vuonna kaikkiaan 42 alkoholionnettomuutta. Määrä on viidennes kaikista kuolemaan johtaneista moottoriliikenteen onnettomuuksista. Turmakuljettajista valtaosa tottelee titteliä rattijuoppo, eli ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Heistä 43:lla prosentilla oli taustallaan vähintään yksi aiempi rattijuopumustuomio. Moottoriliikenteen alkoholionnettomuuksissa menehtyi viime vuonna yhteensä 49 henkeä. Useimmin onnettomuuden seurauksena menehtyi rattijuoppo itse. Tilastot kertovat, että rattijuopon kyydissä matkustaneita menehtyi kaikkiaan 10 ja vammautui 19. Neljä henkilöä menehtyi ja kahdeksan vammautui rattijuopon kanssa kolaroineessa ajoneuvossa. Moottoriliikenteen onnettomuuksien lisäksi rattijuopon uhreiksi joutui kolme jalankulkijaa. – Vuoden 2014 hyvän kehityksen jälkeen viime vuonna otettiin jälleen takapakkia, sillä alkoholionnettomuuksia sattui 17 enemmän kuin edellisvuotena. Työtä rattijuoppojen saamiseksi pois liikenteestä on jatkettava sinnikkäästi, liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari painottaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Rattijuopon matka katkeaa suistumiseen Yleisin onnettomuustyyppi alkoholionnettomuuksissa oli tieltä suistuminen, kuten aikaisempinakin vuosina. Onnettomuudet sattuivat yleensä syrjässä valtateiltä. Yli puolet onnettomuuksista ajoittui kesäaikaan, eli huhti–syyskuun väliselle ajalle. Tavallisimmin onnettomuus tapahtui yöaikaan iltakahdeksan ja aamukuuden välillä. – Alkoholionnettomuudet eivät parina viime vuonna ole kuitenkaan painottuneet kesäaikaan yhtä voimakkaasti kuin ennen, vaan niitä on sattunut tavallista enemmän pitkin vuotta. Ilmiön kehittymistä on syytä pitää silmällä, jotta ymmärretään sen taustalla olevat tekijät. Nyt siihen ei näy yksittäisiä syitä, liikenneturvallisuustutkija Arja Holopainen kertoo. Tavallisimmin turmakuski ajaa henkilöautolla Turmakuskin ajoneuvona oli tavallisimmin henkilöauto. Moottoripyöräkuljettajia turmakuskeista oli kaksi, eli muutama vähemmän kuin kahtena edeltävänä vuonna. Turmakuljettajista 15:ta epäillään huumeiden vaikutuksen alaisena ajamisesta. Heistä kuusi oli käyttänyt muiden aineiden lisäksi myös alkoholia. Kevyen liikenteen tutkituissa alkoholionnettomuuksissa rattijuopon alle menehtyneiden kolmen jalankulkijan lisäksi henkensä menetti myös yhdeksän juopunutta pyöräilijää ja neljä juopunutta jalankulkijaa. Lähde: Liikennevakuutuskeskus Kuvituskuva: Antti Hentinen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 23.7.2026 Liikenne Osaisitko itse ajaa tässä risteyksessä? – Käpyläläinen ”liikenneympyrä” kylvää vaaratilanteita ja tööttäilyä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 23.7.2026 Yleinen Tunnetko oikeasti liikennemerkit? – Muutamat liikennemerkistön nippelit paljastavat totuuden lahjomattomasti 22.7.2026 Liikenne Tiedostatko haasteet, joita liittyy ison ajoneuvon kuljettamiseen? 21.7.2026 Uutinen Täällä rankkasateet aiheuttivat eniten vahinkoa teille – useita tulvia ja sortumia viikonlopun aikana 21.7.2026 Autoilu Kesän helteet vaikeuttavat auton pesua – tiesitkö nämä käytännön vinkit, joilla peset auton kuin ammattilainen? 20.7.2026 Autoilu Väsymys ei kuulu ratin taakse – näillä vinkeillä huomaat väsyneen kuljettajan sekä ehkäiset onnettomuudet 18.7.2026 Esittely XPeng L03 tähtää ID.4:n paikalle kiinalaisella aggressiivisuudella Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 26.7.2026 Laivat Halvimmatkin Itämeren-risteilyt maksvat 11 400 euroa, mutta silti The Ritz-Carlton Yacht Collection on noin 700 miljoonaa dollaria pakkasella 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan