24.4.2020 Ajoneuvot Alkuvuoden ensirekisteröinneistä kolmannes sähkö- tai hybridiautoja Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ladattavien autojen osuus henkilöautojen rekisteröinneistä kasvoi ensimmäisen kolmen kuukauden aikana noin 15 prosenttiin. Maaliskuun ensirekisteröinneissä alittui ensimmäisen kerran 105 g/km päästöraja. Tänä vuonna jo noin kolmannes Suomessa ensirekisteröidyistä autoista on ollut sähkö- tai hybridiautoja, kertoo Autoalan Tiedotuskeskus. Ladattavien autojen osuus henkilöautojen rekisteröinneistä kasvoi ensimmäisen kvartaalin aikana noin 15 prosenttiin. Myös kaasuautojen kysyntä on ollut kasvussa. Uusien autojen hiilidioksidipäästöt alittivat maaliskuussa ensimmäisen kerran 105 g/km -rajan (NEDC).Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPäästöt vähentyneetUusien autojen päästöt ovat vähentyneet huomattavasti sähköautojen ja erilaisten hybridivoimalinjojen yleistyessä sekä autojen energiatehokkuuden parantuessa.Tuoreen liikenne- ja viestintäministeriön ennusteen mukaan keskeinen syy päästöjen laskuun 2020-luvulla on biopolttoaineiden kasvava osuus liikennepolttoaineissa. Osuus nousee voimassa olevan lainsäädännön vaikutuksesta nykyisestä noin 14 prosentista 30 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi markkinoilla on 2020-luvulla entistä vähäpäästöisempiä autoja. Sähkö- ja kaasuautojen osuus kasvaa, mutta myös bensiini- ja dieselautojen päästöt pienenevät.Ennusteen on laatinut Teknologian tutkimuskeskus VTT. Ennusteen mukaan liikenteen hiilidioksidipäästöjen arvioidaan tuoreessa alenevan 37 prosentilla vuoteen 2030 mennessä, kun vertailuvuotena on vuosi 2005. Suomessa on ennusteen mukaan vuonna 2030 noin 350 000 sähkökäyttöistä autoa. Kaasukäyttöisiä henkilöautoja on vajaat 25 000 kappaletta. Ennusteen mukaan syy kaasuautojen melko pieneen määrään on epävarmuus autojen saatavuudesta vuoden 2025 jälkeen.Nuorennusleikkausta tarvitaanPäästöjen vähentäminen edellyttää Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan autokannan nykyistä nopeampaa uusiutumista. Suomessa autokanta uusiutuu hitaasti – sen kiertoaika on meillä yli 20 vuotta. Autokannan kiertoaika EU-maissa on keskimäärin 16–18 vuotta.Autonvalmistajille asetetut hiilidioksidipäästöjen tavoitearvot edellyttävät tällä vuosikymmenellä yhä vähäpäästöisempää ajoneuvotekniikkaa. Uusien henkilöautojen keskipäästöjen edellytetään EU:ssa alenevan vuosina 2021–2030 lähes 40 prosentilla.Teksti: Moottori Kuva: Lauri Ahtiainen Lähteet: Autoalan Tiedotuskeskus, liikenne- ja viestintäministeriö Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa