4.11.2021 Autoilun hinta Auto yksityisleasingilla? – kiinnostus vahvaa, avittaa käyttövoimapäätöstä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Yksityisleasing häivyttää huolta käyttövoiman valinnasta. Auto ostetaan yhä osamaksutyyppisillä ratkaisuilla, mutta kiinnostus leasinginpalveluihin on suurta, selviää tuoreesta kuluttajatutkimuksesta. Suomessa tyypillisin tapa on hankkia auto osamaksutyyppisillä rahoituspalveluilla. Osamaksukaupan osuus autojen hankinnasta on kasvanut vuoden 2010 noin viidenneksestä vuoden 2021 lähes 40 prosenttiin. Yksityisleasingin osuus uusien henkilöautojen ensirekisteröinneistä on noin kolme prosenttia – vaikka yksityisleasingin osuus on vielä pieni, se on viime vuosien aikana kasvanut. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kiinnostus selvästi viriämässä Autoala selvitti syyskuussa toteutetussa kuluttajatutkimuksessa suomalaisten autojen hankintatapoja ja kiinnostusta vaihtaa omistusautosta leasingautoon – tai kuukausimaksulla hankittavaan autoon. Tutkimuksen tulosten perusteella noin 40 prosenttia autollisista kotitalouksista olisi kiinnostunut auton hankkimisesta leasingpalveluna. Noin 10 prosenttia on selvittänyt erilaisia tarjolla olevia leasingpalveluvaihtoehtoja. Myös kyselytulosten mukaan auton liisaaminen kiinnostaa eniten alle 40-vuotiaita. Leasingpalveluista kiinnostuneimpia olivat lapsiperheet, autoaan 3–4 vuoden välein vaihtavat, ladattavalla autolla ajavat ja kaupunkien kehysalueilla asuvat. Mikä arveluttaa auton valinnassa? Mikäli olisit nyt hankkimassa autoa, kuinka paljon seuraavat auton kustannuksiin vaikuttavat tekijät mietityttäisivät sinua? Auton hankinnassa eniten mietityttää käyttövoiman valinta. Polttoaineen hintakehitys ja auton lyhennykset sekä huoltokustannukset huolettavat monia vastaajia. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Häivyttää huolta käyttövoimasta Auton käyttövoiman valinta on yksi tärkeimmistä autoa ostavia kansalaisia mietityttävistä asioista. Hinnan lisäksi autonostajia huolettavat polttoaineen hintakehitys, auton lyhennykset sekä auton huoltokustannukset. Lähes puolet kuluttajista on huolissaan hankkimansa auton jälleenmyyntiarvosta. Myös epävarmuus liikenteen verotuksen tulevaisuudesta ja käyttövoimien tulevasta kehityksestä lisäävät kuluttajien epävarmuutta ja luovat huolta siitä, onko valittu käyttövoima oikea. Leasingautoissa suositaan ladattavia autoja enemmän kuin osamaksulla tai pankkilainalla ja käteisellä hankituissa uusissa autoissa. Vuoden 2021 tammi–lokakuussa yksityisleasingilla hankituista autoista noin 16 prosenttia oli täyssähköautoja ja 57 ladattavia hybridejä, kun vastaavat osuudet kaikissa autohankinnoissa olivat 9 prosenttia ja 20 prosenttia. Bensiiniautojen osuus on suurin osamaksulla hankituissa autoissa. – Leasingpalvelut ovat hyvä tapa auton hankintaan erityisesti käyttövoimien murrosvaiheessa, joissa teknologiakehitys on nopeaa ja käyttövoimaa on vaikea valita. Leasingpalveluissa kuluttajan huoleksi jäävät lähinnä polttoaineen hintakehitys ja verotuksen muutokset, tutkimustuloksia esitellyt toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta linjaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Auton merkitys kotitalouksien arjessa Mitä auto ja autoilu merkitsee sinulle? Auto edustaa suomalaisille liikkumisen helppoutta ja hyviä liikkumismahdollisuuksia. Vain pieni osa vastaajista näkee autolla symboliarvoa tai mahdollisuutta erottautua yksilöllisin valinoin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Keski-ikäisten ja nuorten suosiossa Autoalan teettämän kuluttajatutkimuksen perusteella autohankinnoissaan yksityisleasingiä suosivat keski-ikäiset ja nuoret muita ikäryhmiä enemmän. Alle 50-vuotiaiden miesten hankkimista autoista noin 8 prosenttia ja alle 50-vuotiaiden naisten hankkimista autoista hieman yli 5 prosenttia on yksityisleasingautoja. Tärkeimmiksi leasingin lisäpalveluiksi kotitaloudet mainitsivat huollot, korjaukset vauriotilanteissa, renkaat ja sijaisautopalvelun. Raha ratkaisee – mutta päästötkin vaikuttavat Ei ole iso yllätys, että lompakon voima sanelee. Tutkimus todistaa, että auton hankinnassa hinta on ylivoimaisesti tärkein auton hankintakriteeri, oli kyse uudesta tai käytetystä autosta. Päästöasiat näkyvät tuloksissa: päästökompensaatio, jossa auton käytön aikaiset hiilidioksidipäästöt kompensoitaisiin esimerkiksi metsäistutuksin, kiinnosti lähes kolmannesta vastaajista. Kulutuksen ja päästöjen merkitys on noussut yllättävänkin tärkeäksi tekijäksi – ne nousivat tutkimuksessa jopa käyttövoimaa tärkeämmäksi valintakriteeriksi. Kustannukset vaikuttavat myös siihen, miksi huoltohistoria, mittarilukema ja auton ikä valikoituvat tärkeiksi tekijöiksi käytetyn auton valinnassa. – Tulosten mukaan kotitaloudet vaihtaisivat autoaan useammin, jos auto olisi hankittu leasingpalveluna. Mikäli erilaiset leasingpalvelut laajenisivat myös vaihtoautokantaan, autokannan kierto voisi nopeutua merkittävästi, toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä taustoittaa. Liikenteen sähköistyminen ja sen todennäköinen jatkuminen välittyy tuloksista. Monet kotitaloudet olivat nimittäin kiinnostuneita myös palvelusta, joka sisältäisi kotilatauspisteen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Leasing vapauttaa rahaa muuhun Kotitaloudet hankkivat Suomessa noin kaksi kolmasosaa uusista autoista ja yritysten osuus ensirekisteröinneistä on noin kolmannes. Leasingin suosio kansalaisten keskuudessa on viime vuosikymmenen aikana kasvanut, sillä kotitaloudet ovat näin voineet lainoittaa vapaammin asuntohankintoja ja muuta kulutusta, kun autolainaa ei ole tarvinnut ottaa. Lisäksi vaihtoautosta saatu rahallinen korvaus on helpottanut kotitalouksien maksuvalmiutta. Ostotavalla on vaikutuksensa myös seuraavan autonvaihdon yhteydessä: siirryttyään kerran yksityisleasingiin kynnys seuraavan auton omaksi ostamiseen kotitaloudessa kasvaa, koska auton maksutapana ei ole enää mahdollista käyttää vaihtoautoa. Auton valintakriteerit Auton hankintahinta on ylivoimaisesti tärkein auton hankintakriteeri. Kustannukset vaikuttavat myös siihen, miksi huoltohistoria, mittarilukema ja auton ikä valikoituvat tärkeiksi tekijöiksi käytetyn auton valinnassa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Suomessa autokannan kierto hidasta Leasingpalvelujen on arvioitu nopeuttavan autokannan kiertoa, sillä ne madaltavat kynnystä auton vaihtoon. Autoa vaihdetaan Suomessa tutkimuksen mukaan keskimäärin 5–6 vuoden välein. Hieman yli viidennes autokannasta vaihtaa vuosittain omistajaa. Nuoret ja keski-ikäiset vaihtavat autoaan hieman useammin kuin ikääntyneet. Suomessa hankitaan vuosittain noin 20 uutta autoa tuhatta asukasta kohti, kun esimerkiksi Ruotsissa vastaava luku on viime vuosina ollut keskimäärin 30–40 autoa tuhatta asukasta kohti. Suomessa autokannan kierto on 3–4 vuotta hitaampaa kuin muissa Pohjoismaissa. Suomessa leasingin osuus on selvästi muita Pohjoismaita alempi. Ruotsissa yksityisleasingin osuus oli vuonna 2020 noin 18 prosenttia. Myös Norjassa ja Tanskassa leasing on suosittu tapa hankkia uusi auto. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Näin tutkimus tehtiin Edellä kerrotut tiedot perustuvat kyselytutkimukseen, johon osallistui 2 093 vastaajaa. Autoalan Tiedotuskeskus ja Crasman Oy keräsivät syyskuussa nettipaneelitutkimuksella aineistoa 18 vuotta täyttäneiden suomalaisten näkemyksistä auton hankinta- ja käyttötavoista. Otos edustaa taustamuuttujiltaan koko väestöä. Tutkimusaineiston kokosi Kantar TNS Oy. Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Grafiikat: Autoalan Tiedotuskeskus Lähde: Autoalan Tiedotuskeskus: Liisatako vai eikö liisata? Tutkimus auton valinnasta ja hankintatavoista. Lue lisää Kaikki artikkelit 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Liikenne Turhauttava viritelmä purettiin Tampereella – väliaikainen liikenneympyrä vaihtui viimein liikennevaloihin 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 13.9.2026 Autoilun hinta Dieselin hinta hipoo nyt pilviä – Suomi nousi kyseenalaisen listan kärkeen 9.9.2026 Liikenneturvallisuus Autoliitto muistuttaa: nämä asiat kannattaa opettaa lapselle turvallisesta bussin käytöstä 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?