8.3.2023

Autoa lastutettu tai päästömanipuloitu – joutuuko ostaja ongelmiin?

EU:n uudet päästörajat tieliikenne 2030 2035 55 sähköautot päästökauppa

Liikenneoikeuden asiantuntija: salainen virhe, josta myyjä vastaa kuluttajansuojalain mukaisesti. Autojen jälkiasenteinen päästökikkailu halutaan lakien kiristyksellä kuriin.

Autojen jälkikäteisen päästömanipulaatiokikkailun tavoitteena on ajoneuvon käyttö- ja huoltokustannusten pienentäminen, huolto- ja korjauskustannusten välttäminen tai moottoritehon kasvattaminen eli kansanomaisesti lastuttaminen.

Siinä missä uusien ajoneuvojen haitallisten päästöjen tasoa säädellään tarkasti, on auton käyttöönoton jälkeinen päästötason valvonta vähäistä.

Tähän ja erityisesti ns. päästömanipulaatioon halutaan Suomessa puuttua nykyistä kovemmalla kädellä. Eduskuntaan on viety hallituksen esitys lakien muuttamisesta, jotta päästökikkailu saataisiin kuriin.

Kyse on myös ihmisten terveydestä eli autojen hengitysilmalle haitallisista päästöistä, joille on asetettu raja-arvoja. Kikkailun avulla ajoneuvon hiukkas- ja typenoksidipäästöt voivat kasvaa jopa monikymmenkertaiseksi.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Salainen virhe, josta myyjä vastaa

Liikenneoikeusyhdistyksen puheenjohtaja, liikenneoikeuden asiantuntija, asianajaja Risto Tuori pohtii Moottorin pyynnöstä tilannetta, jossa kuluttaja ostaa autoliikkeestä käytetyn auton ja vuoden päästä katsastuksessa ajoneuvosta ilmenee päästömanipulaatio.

– Kysymys on salaisesta virheestä, josta myyjä vastaa kuluttajansuojalain mukaisesti, Tuori linjaa.

Tuorin näkemyksen mukaan kuluttaja maksaa muutokset ja hakee sitten korvausta myyjältä.

– Asian voi saattaa joko käräjäoikeuden tai kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi.

Entä jos ostan auton yksityiseltä?

Kuinka sama tilanne muuttuu, jos on ostanut auton yksityiseltä, onko silloin mikään kuluttajansuoja ostajan tukena?

– Kuluttajansuojalakia ei sovelleta kuluttajien välisessä kaupassa, eikä asiaa voi käsitellä kuluttajariitalautakunnassa. Kauppaan sovelletaan kauppalakia, mutta periaatteessa virheen perusta on samanlainen: salainen virhe, Tuori erittelee.

– Ostaja korjaa auton ja hakee korvausta myyjältä käräjäoikeudessa.

Tuori muistelee, että kuluttajariitalautakunnassa on asia ollut esillä.

– Muistan ainakin yhden tapauksen, jossa hiukkassuodatin oli tyhjennetty ja myyjä velvoitettiin korvaamaan osa uuden hiukkassuodattimen kustannuksista. Vaatimuksesta vähennettiin se, miltä osin auton katsottiin uuden hiukkassuodattimen johdosta tulleen aiempaa parempaan kuntoon Tuori kertoo.

300–3 000 euroa maksetttavaa

Lakiesityksessä ehdotetaan, että ajoneuvojen päästömanipulaatioon käytettävien laitteiden myynti, käyttö ja asentaminen olisi kiellettyä.

– Vastuuta siirrettäisiin aiempaa enemmän myös ajoneuvojen muutostöitä tekeville yrityksille, ja jatkossa lainvastaisesta toiminnasta voitaisiin määrätä seuraamusmaksu, Autotuojien tekninen asiantuntija Markus Markkanen taustoittaa asiaa Moottorin aiemmassa uutisessa.

Lakiesityksen mukaan auton omistajille kiellon rikkomisesta seuraisi liikennevirhemaksu, joka voidaan määrätä ”sen maksettavaksi, joka on liikenteessä kuljettamisen aikaan sellaisen ajoneuvon omistaja tai pysyvä haltija, jota on tahallaan tai huolimattomuudesta muutettu päästömanipulaatiolla.”

Liikennevirhemaksun suuruus riippuisi ajoneuvon massasta ja siitä, määrätäänkö liikennevirhemaksu luonnolliselle henkilölle vai oikeushenkilölle.

Tavallista kansalaista kiellon rikkomista koskevan liikennevirhemaksun suuruus olisi esityksen mukaan kolmiportaisesti 300–3 000 euroa ajoneuvon massasta riippuen. Oikeushenkilöille eli yrityksille vastaava porrastus tarkoittaisi 10 000–30 000 euroa maksettavaa.

Teksti: Marko Jokela Kuvituskuva: Moottorin arkisto

a:2:{i:0;s:6:"130828";i:1;s:6:"131093";}

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat