5.11.2024 Yleinen Autoala esittää 1 500–2 500 euron romutuspalkkiota autokaupan vauhdittamiseksi Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uusien autojen ensirekisteröinnit laahaavat ja autoala tarvitsee kipeästi konsteja autokaupan parantamiseksi. Autokauppa on ollut pitkään alamaissa, eikä lokakuukaan tuonut siihen juurikaan piristystä. Tämän vuoden lokakuussa ensirekisteröitiin 5 936 uutta henkilöautoa, mikä on 8 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden lokakuussa. Koko vuoden ensirekisteröintiluvut ovat surullista luettavaa, koko alkuvuoden aikana on rekisteröity yhteensä 61 446 henkilöautoa, joka on 18,1 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaa vähäisempi. Viime vuosikin oli kokonaisuudessaan varsin alavireinen uusien autojen ensirekisteröintien suhteen.Jotta autoala saisi vauhtia uusien autojen rekisteröintiin, autoala ehdottaa autojen kierrätyspalkkiokampanjan käynnistämistä marraskuussa annettavassa vuoden 2025 budjettia täydentävässä ehdotuksessa. Kierrätyskampajat ovat toimineet aiemmin ja autoalan mukaan kierrätyspalkkiokampanjakin antaisi tarvittavaa sytykettä taloudelle ja käynnistäisi pysähdyksissä olevaa kuluttajakysyntää.– Vuosien 2015 ja 2018 kierrätyspalkkiokampanjoista on hyviä kokemuksia. Kampanjan idea on se, että valtio ja autojen maahantuovat antavat kuluttajalle 1500-2500 euroa uuden auton hankintaan, kun kuluttaja vie kierrätettäväksi loppuun palvelleen vanhan auton. Kierrätyspalkkiosta hyötyvät niin kuluttajat, ympäristö, autokauppa kuin valtiokin. Kierrätyspalkkiokampanja maksaa itsensä takaisin lisääntyvien autoverojen ja arvonlisäverojen muodossa, Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio sanoo.Aiempien kierrätyspalkkioiden seurantatutkimuksen perusteella tiedetään, että palkkion turvin uuden auton ostaneet ovat olleet tavallista uuden auton ostajaa useammin naisia, nuoria ja pienituloisempia.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLadattavien osuus säilynyt ihan hyvänäPositiivista tämän vuoden ensirekisteröinneissä on ollut se, että ladattavien autojen osuus on säilynyt hyvänä. Ladattavien autojen osuus henkilöautojen ensirekisteröinneistä on alkuvuoden aikana ollut Suomessa suhteellisen korkea, yhteensä 48,9 prosenttia. Ladattavista 28,6 prosenttia on ollut täyssähköautoja ja 20,3 prosenttia ladattavia hybridejä. Ladattavien henkilöautojen osuudessa ensirekisteröinneistä ollaan kuitenkin tänä vuonna jäämässä hieman viime vuoden ennätyslukemasta, joka oli 54,5 prosenttia ensirekisteröinneistä.– Hallituksen keväinen päätös täyssähköisten työsuhdeautojen verokannusteen jatkamisesta oli oikea, ladattavien autojen osuus henkilöautojen ensirekisteröinneistä on pysynyt korkealla tasolla. Viime vuoden huippuluvuissa näkyy komponenttipulasta johtuneet viiveet – vuonna 2023 rekisteröitiin normaalia enemmän aiempina vuosina tilattuja autoja, Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tero Lausala sanoo.Käytettyjen kauppa käyKäytettyjen henkiköautojen kauppa käy suhteellisen vilkkaana. Autoliikkeissä käytettyjen henkilöautojen kauppaa käytiin lokakuussa 4,9 prosenttia viime vuoden lokakuuta vilkkaammin. Koko alkuvuosikin on ollut edellisvuotta pirteämpi, tammi-lokakuun aikana käytettyjä autoja on autoliikkeissä myyty noin 5,3 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.Pakettiautojen ensirekisteröinneissä ollaan jäämässä viime vuodesta. Pakettiautoja rekisteröitiin lokakuussa 756 kappaletta, mikä on 7,4 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden lokakuussa. Tammi-lokakuun aikana on rekisteröity 8 262 pakettiautoja. Lukema on 11,1 prosenttia viime vuotta vähemmän.Lokakuussa rekisteröitiin yhteensä 271 kuorma-autoa, joka on 4,1 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden lokakuussa.Uusia linja-autoja rekisteröitiin tammi-lokakuun aikana 502, joka on noin 126,1 prosenttia enemmän kuin viime vuoden tammi-lokakuussa.Lähde Autoalan tiedotuskeskus Lue lisää Kaikki artikkelit 18.6.2025 Uutinen Juhannusliikenteessä hyytyy vuosittain satoja autoja – tässä yleisimmät syyt matkan katkeamiseen 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 14.6.2025 Uutinen Prätkällä töihin -päivä haluaa motoristit pyöriensä päälle 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 12.6.2025 Uutinen Kiina ja EU sopimassa tariffit korvaavasta minimihintajärjestelmästä – mutta neuvoteltavaa on vielä 11.6.2025 Uutinen Ranskalaiset Tesla-kuljettajat haastavat tehtaan oikeuteen Muskin aiheuttamasta mainehaitasta 11.6.2025 Uutinen Trumpin tullit iskevät Euroopan autoteollisuuteen – vienti vaakalaudalla 8.6.2025 Ajatuksia autoista Aika entinen ei koskaan enää palaa: Dieselgate rikkoi autoalan viattomuuden 10 vuotta sitten – Ajatuksia autoista 7.6.2025 Yleinen Volvo keksii turvavyön uudelleen – nyt tekoälyllä ja ohjelmistopäivityksillä Kommentit (1) Romutuspalkkio on hyvä asia. Lisäksi autovero pitää poistaa kaikilta bensa- ja dieselhenkilöautoiltakin, koska uudet autot ovat olennaisesti turvallisempia ja vähäpäästöisempiä kuin vanhat. Ihmeellistä, että Suomi pitää kiinni autoverosta vaikka mm. Saksa ja Ruotsi ovat pärjänneet vuosikymmeniä ilman autoveroa! Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.6.2025 Lentokoneet KLM aikoo vaihtaa vanhat Boeing 737:nsa uusiin, hiljaisiin ja taloudellisiin Airbuseihin - A321neo nähty jo myös Helsingin-reitillä 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 17.6.2025 Moottoripyörät Koeajo: Honda CB 1000 Hornet – naku supersportin sydämellä 18.6.2025 Ajoneuvot Viistokattoinen, crossover-mallinen Nissan Leaf on nyt vihdoin tosiasia 18.6.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Audi julkisti brutaalin dieselkäyttöisen superauton, R8 V12 TDI:n 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster