24.8.2016 Ajoneuvot Autojen suosikkivärit selville Suomessa – Kahden valtavärin osuus on miltei puolet! Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Valkoinen jyrää, harmaa nousee, punainen on vakiosuosikki, mutta musta ei kelpaa huippuvuosien tapaan. Näköhavainto katukuvasta ja pysäköintihalleista ei valehtele. Suomessa on paljon valkoisia autoja ja moni niistä on varsin uudenkarhea. Suomalaisten muut suosikkivärit saa selville yhtä helposti.Trafin tuoreimpien tilastojen mukaan suomalaiset suosivat autojensa väreinä valkoista ja harmaata. Kahden valtavärin osuus on miltei puolet (46,6 %) kaikista ensirekisteröidyistä henkilöautoista kuluvan vuoden ensimmäisenä vuosipuoliskona.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyValkoisen vahva kiriValkoisen nousu on ollut vahvaa, sillä vielä vuonna 2000 sen osuus kaikista ensirekisteröinneistä oli vain hitusen yli viisi prosenttia.Valkoinen on ponnistanut esiin vuosien 2006–2007 alhosta. Värin suosio on noussut jyrkästi aina vuoteen 2014 asti. Sen jälkeenkin valkoisen suosio on kasvanut, mutta hillitymmin.Harmaan pitkä valtakausiHarmaa kipusi kaikkein suosituimmaksi väriksi vuonna 2002, ja piti ykkössijaa vuoteen 2012. Huippuvuonna 2005 peräti 27,4 prosenttia uusista autoista oli harmaita.Harmaata on koeteltu vuodesta 2009, jota on seurannut vuoteen 2014 asti kestänyt suosion jyrkähkö alamäki. Harmaan suosiokäyrä on siitä lähtien osoittanut ylöspäin.– Vaikka valkoinen jatkaa edelleen suosituimpana värinä, on toiseksi suosituimman harmaan värin suosio kääntynyt laskusta nousuun. Vaikuttaisi mahdollisesti siltä, että harmaa on ottamassa valkoista kiinni, Trafin erityisasiantuntija Pasi Kilpelä tulkitsee.Täytyy myös muistaa, että tilastoissa hopea on värinä eritelty erikseen. Sen osuus on viime vuodet ollut kuutisen prosenttia.Punaisella vakaa asemaPunainen oli vuonna 2000 Suomen kaikkein suosituin ensirekisteröityjen henkilöautojen väri: liki neljäsosa kaikista uusista autoista oli punaisia.Punaista on sittemmin koetellut suosion laantuminen.– Näyttää kuitenkin siltä, että punainen on vuodesta 2007 alkaen koko lailla vakiinnuttanut paikkansa, Kilpelä analysoi.Vakaa asema tarkoittaa noin 13 prosentin osuutta kaikista ensirekisteröinneistä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMusta huipulla 2008Musta väri oli alamaissa vielä vuonna 2000, jolloin sen osuus kaikista henkilöautojen ensirekisteröinneistä oli alle viisi prosenttia. Sitten alkoi nousu.Yhtämittainen suosion kasvu jatkui vuoteen 2008 ja lähes 19 prosenttiin – siitä musta on pudonnut nykyiseen alle 14 prosentin osuuteen.Suosikkivärit herättävät tunteitaAuton suosikkivärit herättävät tunteita ja kirvoittavat mielipiteitä. Auton ulkoväri on tunne-, tyyli- ja mielipidekysymys.Meitä autoilijoita ja värimieltymyksiä on kuitenkin moneksi. Joillekin auton värillä ei ole mitään valtakunnan väliä. Heille väri on tyystin yhdentekevä realiteetti, kunhan kulkupeli vie perille.Ja on heitäkin, joille väri on turvallisuustekijä. Eräs tuntemani ahkera autoilija ei koskaan aio hankia valkoista autoa, sillä talvisin kanssaliikkujien voi olla vaikea havaita valkoista autoa valkoisesta lumimaisemasta.Auton väri voi olla myös käytännöllinen valinta, pakon sanelama päätös. Etenkin autokuumeen vallassa oleva voi haluta autonsa mieluummin heti kuin juuri tietyn värisenä – uuden henkilöauton odotusaika voi väritoiveen vuoksi venähtää.Uuden auton väri on tietty myös rahakysymys. Metallivärin saa lisävarustelistalta ruksaamalla ja kaivamalla kuvetta tyypillisesti 400–800 eurolla, joskus väri maksaa pitkälti yli tuhat euroa.Erikoinen pinta erottuuVäreillä voi erottautua harmaasta – monen mielestä – tylsän värisestä automassasta vaikka automalli olisikin tavanomainen perusauto. Erikoisia autovärejä tyypillisesti vihataan tai rakastetaan, niiden edessä harvempi jättäytyy välinpitämättömäksi.Kantoja jakavat esimerkiksi kirkkaat värit kuten sähkönsininen, Granny Smithin vihreä tai sitruunankeltainen. Toisaalta myös hempeät pastellisävyt kuten vaaleat vihreän, keltaisen, pinkin ja sinisen sävyt erottuvat varmasti.Mattapintaisten värien kannattajat ovat oma ryhmänsä. Mattapinta on usein kallis erikoisväri tai ympäriteipattu ratkaisu.Automassasta erottuminen on sitä varmempaa, mitä oudompi on automallin ja värin yhdistelmä: kullanvärinen pikkuauto tai hempeän pinkki luksusvaunu.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Mikä väri pikkuautolle, mikä sportille? Autoilijat jakaantuvat värikoulukuntiin, joiden mukaan jokin tietty väri ei sovi johonkin tiettyyn autoluokkaan. On esimerkiksi heitä, joiden mielestä valkoinen on vain pikkuautojen väri ja heitä, joiden mielestä katumaasturin tulee olla musta. Katukuvan perusteella näyttää siltä, että valkoinen väri ei ole sidoksissa auton kokoon tai autoluokkaan. Valkoinen on ilmeisen suosittu niin pikkuauton, katumaasturin kuin farmariautonkin värinä. Monet kookkaat edustusluokan autot ovat puolestaan katuhavaintojen perusteella konservatiivisen värisiä: mustia tai hopeaisia. Tekemäni erittäin pienimuotoisen twitterissä toteutun some-utelun perusteella urheilulliseen autoon sopivin väri on punainen, sitten musta ja keltainen. Hopea ei some-utelussa saanut suosiota, mutta klassisen British Racing Green -vihreän puuttumista paheksuttiin! Mitä väriä karsastat, mitä väriä rakastat? Kerro mikä on suosikkivärisi autossa! Teksti Marko Jokela Kuvat Volkswagen ja Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Ajoneuvot BMW Speedtop on oikea shooting brake, jota aiotaan oikeasti valmistaa 70 kappaletta 25.5.2025 Ajoneuvot Porsche 992.2 saapui Suomeen 911 Carrera S -muodossaan 21.5.2025 Ajoneuvot Nissan Micran kuudes sukupolvi astui esiin täyssähköisenä – Vuoden Auto jo syntyessään? 17.5.2025 Ajoneuvot Macron vaihtoi täyssähköön – DS No8 palvelee nyt Ranskan presidenttiä jälleen perinteisemmällä korimallilla 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 15.5.2025 Ajoneuvot Fiat on valmistanut esisarjan 500 Hybridit – kehityksen meneminen tavallaan takapakkia on tässä kohtaa täysin välttämätöntä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 1.6.2025 Matkailu 85 vuotta sitten käytiin yksi merkittävimmistä toisen maailmansodan operaatioista 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”