1.4.2020 Ajoneuvot Autokauppa romahti – vastaavaa nähtiin viimeksi 1990-luvun lamassa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uusien autojen kauppa uhkaa romahtaa vain 85 000 henkilöautoon. Autoalan tiedotuskeskus on julkaissut maaliskuun ensirekisteröintilukemat. Näiden osalta tilanne näyttää vielä hyvältä, sillä maaliskuussa uusien autojen ensirekisteröinnit laskivat vain 0,9 prosenttia viime vuodesta.Valitettavasti tilanne kertoo aiemmin tapahtuneesta autokaupasta. Tiedotteen toinen osa keskittyy kertomaan autokaupan viime viikkojen käänteestä. Autoalan tiedotuskeskus kertoo koronaviruksesta aiheutuneen taloustilanteen nopean käänteen romauttaneen uusien autojen kaupan. Maaliskuun viimeisen viikon asiakastilausten määrän kerrotaan jääneen 80 prosenttia viime vuotta alemmas.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyRomahdus laman tasolleAutokaupan ennakoidaan tippuvan tänä vuonna Suomessa 85 000 henkilöautoon, kun ennen korona-pandemian alkua ennuste oli 116 000 henkilöautoa. Uusi ennuste asettaa automyynnin 1990-luvun laman tasolle. Myös pakettiautomyynnin ennustetaan tipahtavan aiemmin ennakoidusta 15 000 autosta 10 000 autoon.Taantuma uhkaa myös alan työllisyyttä. Autoalan tiedotuskeskus kertoo, että alan alkuviikolla tekemän suhdannekarotituksen mukaan peräti 90 prosenttia autoalan yrityksistä on toteuttamassa tai toteuttaa YT-neuvotteluja. Ala työllistää Suomessa 45 000 henkilöä.Teksti: Lauri Ahtiainen, lähde: Autoalan tiedotuskeskus Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot - toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa