1.3.2018 Ajoneuvot Autoliiton vinkit pakettiautokuskille – huomioi korkeus ja kääntyminen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autoliitto muistuttaa, että pakettiautolla ajettaessa korkeus ja kääntymissuunta ja –säde voivat yllättää kokemattoman kuljettajan. Vuokrattu pakettiauto on joskus välttämätön apuväline esimerkiksi muuttaessa. Autoliitto muistuttaa, että B-luokan eli henkilöauton ajokortilla saa ajaa kokonaismassaltaan enintään 3500 kilogramman painoista autoa, joka on suunniteltu ja valmistettu kuljettamaan kuljettajan lisäksi enintään kahdeksan henkilöä.Vuokra-auto voi kuitenkin tulla hintaansa kalliimmaksi kokemattoman kuljettajan käsittelyssä. Autoliiton mukaan ennakoinnin merkitys korostuu isoa autoa ajettaessa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPitkä akseliväli vaikuttaa kääntymiseenPitkän akselivälin vuoksi pakettiauton takapyörät oikaisevat käännyttäessä huomattavasti henkilöautoa enemmän. Kuljettajan on seurattava tilannetta peilistä. Ahtaisiin paikkoihin ajettaessa lähestymissuunnalla on merkitystä.– Esimerkiksi porttiaukkoon on monesti helpompi kääntyä vasemmalle kuin oikealle, koska kaistan yli käännyttäessä auton ehtii saamaan suoraan ennen kapeaa kohtaa, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen neuvoo.Peräylitys ja pakettiauton oikea korkeusAutoliitto muistuttaa, että pakettiautoa ajettaessa perä ja katto ovat alttiina kolhuille.Peräylitys eli takarenkaiden jälkeinen osa autoa siirtyy päinvastaiseen suuntaan kuin auto kääntyy. Tästä johtuen pakettiautoa ei kannata pysäköidä tien varteen sellaiseen kohtaan, missä peräylityksen vierellä on lyhtypylväs, liikennemerkki tai muu este.Mikäli pakettiauton eteen ja taakse pysäköidyt autot pakottavat liikkeelle lähdettäessä kääntymään jyrkästi, ottaa peräylitys helposti kiinni esteeseen.Myös pakettiauton korkeus on syytä huomioida: auton katto on usein huomattavasti ohjaamon kattoa korkeammalla. Näin ollen pakettiauto ei välttämättä mahdu kaikkiin pysäköintihalleihin tai autotalliin.– Samoin erilaiset katokset rakennusten ovien kohdalla sekä matalalla olevat parvekkeet ovat petollisia paikkoja tottumattomalle korkean auton kuljettajalle, Vesalainen muistuttaa.Peileistä huolimatta kuolleita kulmiaPakettiautoa ajettaessa pitää hallita myös peruuttaminen peilien avulla. Autoliitto muistuttaa kuitenkin, että pelkkä peileihin tuijottaminen ei kuitenkaan riitä. Peileistä huolimatta auton taakse ja rinnalle jäävät katveet joihin kuljettajan on monesti mahdotonta havainnoida.Peruutettaessa onkin Autoliiton mukaan kiinnitettävä huomiota peilien lisäksi auton nokan sivuttaisliikkeisiin autoa käännettäessä. Aivan auton vieressä oleva matala betoniporsas tai tolppa saattaa jäädä helposti korkealla istuvalta kuljettajalta huomioimatta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPeruutuskamera tai käsimerkit pelastavatVarsinkin piha-alueilla kuljettajan tulee huomioida myös muut pihalla liikkuvat ihmiset. Erityisesti lasten on vaikeaa hahmottaa, ettei pakettiauton kuljettaja välttämättä havaitse heitä auton takaa tai katvealueilta.Olisikin hyvä, että joku olisi peruutettaessa ulkona antamassa käsimerkein ohjeita. Käsimerkkien tarve korostuu, jos autossa ei ole peruutuskameraa.– Tällöin on sovittava selkeät merkit ja pelisäännöt. Lisäksi merkkien näyttäjän on sijoituttava niin, että hän näkee katveisiin ja että kuljettajalla on mahdollisuus havaita hänet, Vesalainen painottaa.Lähde: Autoliitto Kuvituskuvat: Moottorin arkisto ja Autoliitto Lue myös: Fordin hybridipakettiautot parantamaan Lontoon ilmanlaatua Halvin dieselpakettiauto – Fiat Fiorino Cargo Kuin henkilöautolla ajaisi – uusi Nissan NV300 -pakettiauto Muistatko tämän: sympaattinen Renault Estafette Pakettiraketit – pakettiautoja joka lähtöön Muistatko: Sodan jälkeen puurunko pakussa – Renault ”1000 kg” Van Lue lisää Kaikki artikkelit 16.5.2025 Uutinen Uuden Xpeng P7:n ensimmäiset kuvat julki – merkittävä muutos valmistajan muotokieleen 16.5.2025 Uutinen Nissanille miljarditappiot – luvassa lisää tehtaiden sulkemisia ja irtisanomisia 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 16.5.2025 Uutinen Toyota bZ4X Touring – tilavampi Toyotan sähköuutuus on tyyliltään jopa hieman farmarimainen 15.5.2025 Ajoneuvot Fiat on valmistanut esisarjan 500 Hybridit – kehityksen meneminen tavallaan takapakkia on tässä kohtaa täysin välttämätöntä 13.5.2025 Sähköautot BYD lisää lataushybridit Euroopan tehtaiden valikoimaan – taustalla kasvanut kysyntä 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Ajoneuvot Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.5.2025 Uutinen Toyota bZ4X Touring – tilavampi Toyotan sähköuutuus on tyyliltään jopa hieman farmarimainen 16.5.2025 Uutinen Uuden Xpeng P7:n ensimmäiset kuvat julki – merkittävä muutos valmistajan muotokieleen 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 15.5.2025 Käyttötesti Käyttötestin loppuraportti: Volvo EX30 – erilainen Volvo hyvässä ja huonossa 12.2.2025 Koeajo Koeajo: Audi RS e-tron GT Performance laittaa ihmiskehon koetukselle 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa