14.8.2023 Ajoneuvot BMW i7 Protection on maailman ensimmäinen panssaroitu täyssähköinen edustusauto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Valtionjohtajien ja mahdollisten muiden panssaroitua edustusautoa tarvitsevien on nyt ensi kertaa mahdollista päätyä täyssähköiseen vaihtoehtoon. Niin ikään polttomoottorisen BMW 7-sarjan tuoreimmasta sukupolvesta on nyt saatavilla tehdaspanssaroitu versio. Pohjoismaisesta näkökulmasta panssaroitu henkilöauto tuntuu hyvin kaukaiselta tarpeelta, jollaista käyttää vain valtion ylin johto pääministereistä presidentteihin ja kuninkaallisiin. Maailmalla on kuitenkin kysyntää tämän luokan autoille, ja ovathan esimerkiksi Mercedes-Benz ja Volvo viime aikoina julkistaneet sellaisista omat näkemyksensä. BMW i7 Protection tuo uuden käyttövoiman panssaroitujen edustusautojen luokkaan. Kun uuden bensiinikäyttöisen 7-sarjan Protectionin ohella lasketaan vuoden 2021 Münchenin IAA:ssa esitelty vetykäyttöinen BMW Concept iX5 Hydrogen Protection VR6, on erilaisia käyttövoimavaihtoehtoja nähty tällä saralla BMW:n puolelta jo kolme. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy VR9-luokan suojaa BMW i7 Protection sekä myös polttomoottorinen 7-sarjan Protection tarjoavat matkustajilleen VR9-standardien mukaista suojaa, säilyttäen ylellisen matkustuskokemuksensa. VR9 tarkoittaa kansankielellä jotakuinkin suojaa rynnäkkökivääriä vastaan. Pommiuhat on otettu huomioon auton pohjan panssaroinnissa, mikä on vielä korostuneen tärkeää kun kyse on sähköautosta. Lisäksi nykyajalle tyypilliset droneuhat tarkoittavat erityisen vahvaa kattopanssaria. Polttomoottorimallissa on myös esimerkiksi itsestään paikkautuva polttoainesäiliö, jonka pitäisi siis mahdollisen luodinrei'än jälkeenkin pitää tavara sisällään. Lisäksi auton renkaat kestävät ajon tyhjänäkin jopa 80 km/h nopeuksilla. Taipuu vaan ei katkea. Yksi ulottuvuus suojassa on toki myös se, että auto ei herätä yhtään ylimääräistä huomiota liikkuessaan. BMW korostaakin, että 7-sarjan Protection -mallit eivät poikkea ulkonäöllään tavallisista M Sport -paketilla varustetuista 7-sarjalaisista kuin hieman. Eroja on myös varsinkin liikkeessä vaikea havaita. Ulkoiset erot liittyvät rengastukseen, ja myös ikkunoista ja niiden pielistä panssarointi on tarkemmin katsoen havaittavissa. Panssari syö suorituskykyä Pelkästään Euroopan-markkinoille suunnattu panssaroitu i7 käsittää periaatteessa samankaltaisen voimalinjan kuin i7:n äärimmäinen tehomalli M70, tehoa vain on jonkin verran vähemmän. i7 Protectionissa on kaksi sähkömoottoria, jotka pystyvät 400 kilowatin ja 745 newtonmetrin yhteiskapasiteettiin. Siinä missä 2 700-kiloinen i7 M70 xDrive kulkee jopa 250 km/h ja kiihtyy nollasta sataan 3,7 sekunnissa, verottaa VR9-luokitus näistä luvuista vähintään yhtä ison osan kuin auton matkustaja tavalliselta autoilijalta. Varmaankin jo ihan sähkönkulutusta silmällä pitäen i7 Protectionin 4 450 kilon omamassalla kuljetaan 160 km/h ja kiihdytetään nollasta sataan vähän verkkaisemmin, 9,0 sekunnissa. Sähköauton akusto plus panssarointi ovat painava yhdistelmä, mutta ei i7 Protection lopulta paina kuin 250 kiloa V12:lla varustettua Mercedes-Benz S680 Guardia enemmän. Toisaalta Mercedes tarjoaa vielä pykälää järeämmän VR10 -suojatason, joka tuo suhteessa painoa lisää. i7 Protectionin ilmoitettu sähkönkulutus on 30 kWh per 100 kilometriä, mutta toimintamatkaa ei ole kerrottu. Kuitenkin, sen perusteella, että akuston kapasiteetti on noin 100 kWh, voisi toimintamatkaksi laskea jonkin verran yli 300 kilometriä. Kansainvälisille markkinoille suunnatun 7-sarjan panssarimallin pohjana on puolestaan BMW:n tuttu 4,4-litrainen V8. Kaksoisahdettu kevythybridivoimanlähde tarjoaa 390 kilowattia ja 750 newtonmetriä. Tehoa on näin 10 kW vähemmän kuin vastaavassa i7:ssä, mutta vääntöä taas 5 Nm enemmän. Polttomoottorimalli on kuitenkin paljon sähköversiota hanakampi kulkemaan, sillä sen huippunopeus on 210 km/h ja kiihtyvyys nollasta sataan 6,6 sekuntia. Panssaroidussa edustusautossa nopeudella voi ääritapauksessa olla jopa selviytymisen kannalta merkitystä. Moottori bongasi heinäkuussa pohjoismaisten valtionjohtajien ja Yhdysvaltain presidentin huippukokouksen yhteydessä Norjan pääministerin autosaattueen matkalla kohti lentoasemaa. Erittäin huomionarvoista saattueessa oli se, että pääministerin virka-autoksi oli otettu charter-BMW i7. Nyt Norjan pääministerillä olisi oivallinen mahdollisuus vaihtaa oma BMW 7-sarjan virka-autonsa panssaroituun i7:ään. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Terveisiä kansantasavallasta: venytetty 5-sarja kotiteatterilla BMW on tuonut uusista uusimman i5:n myyntiin nyt myös Kiinassa. Maolaisten ihanteiden mukaisesti Kiina-malli on venytetty ja kaikilla länsimaalaisilla hapatuksilla varustettu. Tarkat tekniset tiedot puuttuvat, mutta Kiinan 5-sarjan uskotaan olevan vähintään 10 senttimetriä länsimallia pidempi. Kaikki lisäpituus on tullut akseleiden väliin, eli takajalkatilat ovat entistäkin ruhtinaallisemmat. Ulkonäöllisesti Kiina-mallin erottaa myös länsiautoista puuttuvien eksklusiivisten yksityiskohtien, kuten C-pilarin valaistun 5-sarjan/i5:n tunnuksen kautta. Sisältä voi todellakin löytää kaikki herkut, mukaan lukien takapenkkiläisten 7-sarjasta lainattavan 31-tuumaisen BMW Threatre Screenin, joka tarjoaa 8K-kuvaa sekä 5G-yhteyden, ja jonka tarjoama sisältö on luonnollisesti sovitettu politbyroon oikeaksi katsomiin raameihin. Autossa on myös muun muassa nelialueinen ilmastointi. Kiinan versio 5-sarjasta valmistetaan BMW:n ja kiinalaisen Brilliance Auton yhteistehtaassa Kiinan Dadongissa. Samainen tehdas on valmistanut kansantasavallan markkinoille jo yli 2 miljoonaa BMW 5-sarjaa, kun edelliset sukupolvet lasketaan. Lähde ja kuvat: BMW Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 14.9.2026 Autoilu Autoliitto: Dieselautojen käyttövoimaveroa tulee alentaa 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 13.9.2026 Laivat Synnyinsijoilleen Helsinkiin 42 vuoden jälkeen palannut Artania oli uutena maailman hulppein risteilyalus, jonka kastoi itse prinsessa Diana 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa