28.12.2022 Ajoneuvot Ensitiedot kasassa: Hyundai Kona on toisessa sukupolvessaan suurempi ja takuulla erottuva Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ensikuvien perusteella uusi Kona ottaa vaarin Hyundain viimeisimmästä muotoilufilosofiasta. Voimalinjoista voi kertoa tässä vaiheessa ainakin sen, että monipuolisella pohjalla jatketaan. Hyundai ei poikennut toisen sukupolven Konan kohdalla tavoistaan, sillä ensin saimme kourallisen virallisia kuvia ja vähän pohjustusta, perusteellisempien tietojen seuratessa vähän tuonnempana. Tuotantoon autoa odotetaan johonkin kohtaan ensi vuodelle, mahdollisesti mallivuodeksi 2024. Nykyinen Kona eteni tuotantolinjoille vuonna 2017, eikä siten ole mitenkään vanha malli. Uusi polvi kuitenkin nostaa Konan uusimmalle tasolle Hyundain muotoilufilosofioissa, jotka vaihtelevat merkittävästikin riippuen esimerkiksi maanosista, autoluokista, malli-i'istä sekä käyttövoimista. Tulevan Konan keulalla nähtävä ilme mukailee - ensimmäisenä Suomessa tarjottavana mallina - pikkubussi Stariassa sekä uuden polven Grandeurissa nähtävää muotia, jonka keskiössä on Seamless Horizon -ledinauhat edessä ja takana. Tyyli ja yksityiskohdat myös vaihtelevat versiosta toiseen, ja täyssähkömallissa Seamless Horizon noudatteleekin Ioniq-malleista tuttua Parametric Pixel -kuviota. Joka tapauksessa toisen polven Kona tulee olemaan erottuva tapaus kompaktien crossovereiden laajassa joukossa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Suunniteltu sähköautoksi Mielenkiintoisesti uusi Kona on suunniteltu rakenteeltaan lähtökohtaisesti sähköautoksi. Siitä huolimatta Konaa tullaan tarjoamaan entiseen tapaan myös hybridivoimalinjalla sekä polttomoottorisena. Kattauksessa on huomioitu monien eri markkina-alueiden tarpeita, mutta täyssähköversion voisi olettaa kasvattavan osuuttaan ainakin täällä päin maailmaa. Ikään kuin neljäntenä voimalinjavaihtoehtona Hyundai mainitsee suorituskykymalli Kona N:n. Kona tulee uudessa sukupolvessaan kasvamaan kokoa. Kuusi senttimetriä lisää akseliväliin, 2,5 senttiä leveyteen sekä peräti 15 sentin venytys kokonaispituuteen tietävät hyvää Konan sisätiloille. 4 355 millin mittaisena Kona on ottanut kiinni kehittyvien markkinoiden Cretan, kasvattanut eroa Bayoniin, ja tullut 15 sentin päähän Tucsonista, jonka voimakkaista pokkauksista sen kylkilinjatkin ovat muuten inspiroituneet. Lähde ja kuvat: Hyundai Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 10.9.2026 Esittely Näitä Volvon päivityksiä onkin jo vähän odoteltu 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 10.9.2026 Käytetyt autot Käytetty Saab 9-5 Aero jätti karavaanarin tien päälle 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan 10.9.2026 Koeajo Maistiainen: valmistajan uusi lippulaiva Škoda Peaq tarjoaa kiitettävät tilat ja ärsyttävät ovenkahvat 11.9.2026 Koeajo Auton käytettävyys: Mazda 6e on päältä kaunis 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa