Finland Trophy Retro

Maastoautojen suunnistuskilpailuissa koetellaan auton etenemiskykyä ja kartturin suunnistustaitoja. Usein kilpailut ajetaan öisin.

Maastoautojen suunnistuskilpailuissa koetellaan auton etenemiskykyä ja kartturin suunnistustaitoja. Usein kilpailut ajetaan öisin.

Kokeilimme Etelä-Karjalassa kuinka vakiomaastoautolla pärjää Suomen suurimmassa maastoautojen suunnistuskilpailussa.

Vuoden 1985 Range Rover on pakattu täyteen: mukana on kuuden kilon jauhesammutin, hinausköysiä ja evästä pienelle armeijalle. Auto on nähnyt elämää 350 000 kilometrin verran. Uskallamme yhä luottaa uskolliseen kumppaniin.

– Näin alkuperäisessä kunnossa olevaa autoa ei näissä kilpailuissa ole pitkään aikaan nähtykään, kilpailun katsastusmies arvioi. Hän on juuri tarkastanut hinauskoukut, rekisteriotteen ja rengaskoon.

Olemme osallistuneet kilpailuun muutaman kerran aiemmin maastokäyttöön rakennetulla autolla, mutta tällä kertaa päätimme kokeilla, kuinka vakioauto pärjää haastavilla kilpailutaipaleilla.

Epäluulo omiin mahdollisuuksiin kilpailussa iskee rajusti, kun katselemme ympärillemme varikolla. Autot ovat toinen toistaan korotetumpia. Ne on varustettu kylkiputkilla, alustapanssareilla ja isoilla renkailla. Lähes kaikissa on kilpailun kenties hyödyllisin varuste, etuvinssi. Se puuttuu autostamme.

Kilpailussa on kolme luokkaa: original, standard ja modified. Luokat on jaettu rengaskoon mukaan, halkaisijaltaan 31 tuumasta 39,5 tuumaan. Kilpailemme alkuperäisten autojen sarjassa.

Paperikartta ja vasara

Lokakuinen ilta alkaa hämärtyä ja kilpailu alkaa. Kello on kahdeksan illalla ja kilpailuaikaa on seuraavaan iltapäivään kello neljään asti. Lähtöviivalla ei käydä taistelua paalupaikasta, vaan kuljettajat lähtevät omaan tahtiinsa.

Kilpailun valvoja kiinnittää apukuljettajan istuimen kiskoihin vaijerilla metallilevyn, joka sinetöidään. Metallilevyyn hakataan rasteilta sitä vastaava kirjain metallisella kirjasimella, joka on kiinnitetty vaijerilla esimerkiksi puuhun. Apuna käytetään vasaraa. Haasteena on päästä tarpeeksi lähelle rastia, jotta sen saa merkityksi. Puolikkaita pisteitä ei jaeta.

Finland Trophy Retrossa digitaalisten apuvälineiden, kuten navigaattorin tai matkapuhelimen karttojen käyttö on kielletty. Jokainen autokunta saa paperikartan, johon rastit on merkitty.

Rastien luonnetta selittäviksi vinkit ovat vähäsanaisia, kuten esimerkiksi mänty, oja tai iso kivi. Kartanlukutaitoa, koordinaatteja ja kompassia tarvitaan.

Suonsilmään vai umpimetsään?

Kilpailualue on jaettu Mikkelin Hirvensalmessa muutamaan erilaiseen alueeseen, joita saa kiertää haluamallaan tavalla. Koska autossamme ei ole vinssiä, eikä maastorenkaita lukuunottamatta erityistä varustelua maastoajoa varten, päätämme suunnata kartan perusteella mäntyiseen kangasmetsään.

Ensimmäinen rasti löytyy helposti, sillä monet kanssakilpailijat ovat aloittaneet samasta paikasta. Autojen lisävalojen keilat haravoivat rasteja paljastellen metsää, johon rastit on sijoitettu. Kiertelemme sähkölinjan alla kulkevassa metsäkoneen urassa kantoja ja kiviä väistellen.

Helpoimmat rastit on kuitenkin parissa tunnissa haettu ja kaivamme kompassin ja otsalamput esiin. Paremmin varustautuneilla kilpailijoilla on suuria valonheittimiä ja pitkä rivi lisävaloja auton katolla. Pimeässä männikössä ymmärrämme miksi.

Kilpatovereita auttaen

Syksy on ollut vähäsateinen ja metsä on kuiva. Se on meidän onnemme, sillä vakioautolla mäkinen, kivikkoinen havumetsä on tarpeeksi haastava muutenkin. Kilpailu on suunniteltu selvästi rankemmalle kalustolle.

Löydämme rastin, joka on sijoitettu mutaspoorin reunalle. Alku on sujunut niin vakuuttavasti, että päätämme yrittää sen hakemista. Vauhtia ottamalla pääsemme kuin pääsemmekin rastille, mutta poispääsy tuottaa vaikeuksia. Auto on tiukasti jumissa mudassa.

Paikalle sattuu kuitenkin onneksi rastille pyrkivä autokunta, jotka vinssaavat meidät pois pinteestä. Kilpailutovereiden auttaminen kuuluu lajin henkeen. Matka jatkuu.

Metsäuran reunaan on pysähtynyt joukkue vaihtamaan rikkoutunutta vetoakselia. Päätämme pysähtyä auttamaan ja tiedustelemaan, josko kilpailijat tietäisivät, missä lähimaaston rastit sijaitsevat.

Yhteen suuntaan

Edessä on viidestoista rasti rinteessä keskellä tiheää vesakkoa. Kun olemme vasaroineet K-kirjaimen todisteeksi kisapassina toimivaan metallilevyyn, huomaamme, ettei rastilta poispääsy ole taaskaan ongelmaton. Auton kääntäminen tiheässä vesakossa paljastuu tunnin vekslaamiseksi, jonka hintana on apukuljettajan puolen ovissa naarmuja ja kuhmuja.

Vesakosta selvittyämme mauto ei enää käänny. Olemme ilmeisesti osuneet kantoon, jonka seurauksena ohjausiskari on vääntynyt niin, etteivät pyörät käänny. Onneksi ohjausiskunvaimennin ei ole autolle metsätaipaleella välttämätön osa, joten päätämme poistaa sen.

Auto olisi taas etenemiskykyinen, mutta päätämme levätä aamuun asti. Laskemme istuimien selkänojat vaakatasoon ja ummistamme silmämme. Uni tulee pakottamatta.

Kahdeksas sija

Aamulla päätämme keskittyä helppoihin rasteihin, sillä maaliin on ehdittävä ajoissa. Päivänvalossa rastien löytyminen ja rasteille pääsyn arvioiminen on huomattavasti helpompaa.

Maaliviivan ylittäessämme auto kulkee vielä omin voimin ja on teknisesti aivan ehjä. Lopputuloksena on kaksi väsynyttä ja kuraista suunnistajaa sekä aiempaa nuhjuisempi Range Rover.

Tuloksena on original-luokan kahdeksas sija. Sijoitusta enemmän kiinnostaa lämmin ruoka, suihku ja sauna.

Finland Trophy Retro Etelä-Savossa Syväsmäellä 5.–6.9.2014.

Teksti ja kuvat: Santeri Petrell