8.3.2018 Ajoneuvot Heittomerkki pois ja asiaan: tässä on uusi Kia Ceed Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kolmannen sukupolven Kia Ceed vaihtaa mallinimensä heittomerkin lukuisiin parannuksiin. Kia Ceed, jonka nimi korostaa mallin eurooppalaisuutta, siirtyy seuraavaan malliversioonsa hyvistä asetelmista. Joulukuussa 2006 käynnistyneen cee'd-tuotannon aikana mallia on ennätetty myydä kunnioitettavat 1,28 miljoonaa kappaletta. Nyt Kia uskoo voimakkaasti, että kolmannen sukupolven Ceed pystyy kasvattamaan osuuttaan korealaisvalmistajan Euroopan myynnistä.Uusi Ceed on entistä linjakkaampi ja sen etuylitys on lyhentynyt 20 mm, mutta takaylitys on vastaavasti kasvanut saman verran. Muuttuneiden mittasuhteiden myötä myös auton tiloja on pystytty kehittämään. 20 mm leveämpi ja 23 mm matalampi Ceed tarjoaa enemmän tilaa etu- ja takamatkustajille ja auton tavaratila on kasvanut 395 litraan. Genevessä esiteltiin samalla Ceed Sportswagon, jonka 4,6 metriä pitkään farmarikoriin on mahdutettu peräti 600 litraa tavaratilaa. Akseliväli on molemmissa malleissa edeltäjästä tuttu 2 650 mm.Ulkoisesti uutta ilmettä on haettu terävämmillä linjoilla, leveämmällä 'tiikerikeulalla' ja GT-malleista tutuilla 'jääkuutio'-päiväajovaloilla. Vastaavaa pirteyttä on tavoiteltu myös ajettavuudessa, sillä uusi erillisjousitus on suunniteltu erityisesti eurooppalaista tiestöä varten ja ohjaus on välitetty nopeammaksi.Sisäisesti Kia Ceed muistuttaa merkin muita malleja, mutta kehitystä on tapahtunut erityisesti käytettävien materiaalien osalta. Niinpä viime vuosien Kia-malleja ajaneet tuntevat olonsa heti kotoisaksi, mutta käyttökytkinten napakkuus ja muovilaadut ovat parantuneet. Keskikonsolia hallitsee niin sanottu leijuva keskusnäyttö, jonka koko on viisi, seitsemän tai kahdeksan tuumaa viihde- tai navigaatiojärjestelmästä riippuen.Konetilassa Kia Ceed luottaa päivitettyyn versioon merkin mainiosta 1,0-litraisesta T-GDI-bensaturbosta, josta otetaan Ceedissä 120 hevosvoimaa. Tarjolla on myös uusi 1,4-litrainen 140-hevosvoimainen T-GDI, joka korvaa aiemman 1,6-litraisen GDI:n. Lisäksi mallistossa on 100-hevosvoimainen 1,4-litrainen vapaasti hengittävä moottori.Dieselinä nähdään uusi 1,6-litrainen CRDi, joka kantaa koodinimeä 'U3'. 115- ja 136-hevosvoimaisena saatava uusi diesel on suunniteltu Euro 6d TEMP -päästörajojen ja WLTP-kulutussyklin mukaisesti. Kaikki moottoriversiot saa kuusivaihteisen manuaalin parina, mutta 1,4-litrainen T-GDI ja 1,6-litrainen CRDi on saatavissa myös seitsemänvaihteisella kaksoiskytkinautomaatilla.Luonnollisesti tarjolla on koko joukko turvallisuus- ja mukavuusvarusteita. Ceed tuo ensimmäisenä Kiana Eurooppaan Lane Following Assist -autonomiatoiminnon, jossa järjestelmä seuraa autojonoa kaistamerkintöjen mukaan ja tarkkailee naapurikaistojen tilannetta turvallisen kaistanvaihdon osalta. Toiminto on käytössä nopeusalueella 0–130 km/h.Uuden Kia Ceedin valmistus alkaa toukokuussa ja autoa voi odotella Euroopan myyntiin vuoden puolivälissä.Teksti: Aake Kinnunen Kuvat: Lauri Ahtiainen, Aake KinnunenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harrasteparkin sadat vaihtuvat klassikot kruunaavat autonäyttelyn 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA - vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4x4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 30.4.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Ferrari teki kaikkien aikojen pienimmän tuotantoautoon asennetun V12-moottorin 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa