27.12.2019 Ajoneuvot Tie sydämeen käy hintatietoisuuden kautta: Dacia Suomessa 10 vuotta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Välipäivinä 2009 yllättäen esitelty Dacia-mallisto on löytänyt jalansijansa suomalaisilta automarkkinoilta. Merkki aikoo juhlistaa 10-vuotista taivalta ensi vuonna eri tavoin. Dacian suunnitelmana oli keskittyä vain itäisen Euroopan maihin, mutta kiinnostus Renault-konsernin uutuusmerkkiä kohtaan oli sellaista, ettei sitä voitu jättää huomioimatta. Iltakuudelta 28.12.2009 romanialaismerkki saapui myös Suomen kamaralle. Lisää löylyä saatiin 2011, kun Dacia Duster saapui Suomeen.Nyt Dacian ja Suomen yhteistä taivalta on takana jo kymmenen vuotta. Tuona aikana autokaupasta on valittu ajokiksi Dacia yli 13 500 kertaa. Noin puolet autoista on Dustereita, joten markkinoiden edullisin katumaasturi on löytänyt paikkansa suomalaisesta automallistosta.Edullisuudestaan tunnetun Dacian hinnoittelu on pysynyt vuosikymmenen aikana melko hyvin paikallaan. Dacia Sandero maksoi saapuessaan 2010 n. 10 600 euroa (sis. toimituskulut), nykyhinnan ollessa toimituskuluineen vaatehuonemainen 9 999 euroa. Myös Dusterin kohdalla hinnasta on viilattu lähes sama 600 euroa.Hyvän merkkiuskollisuuden lisäksi Dacian suosio on näkynyt käytettyjen autojen markkinoilla, jossa iso D onnistuu valloittamaan eniten uusia asiakkaita muiden automerkkien parista. Trafin tilastojen mukaan Dacialla taitetaan myös enemmän kilometrejä kuin muilla merkeillä, keskimääräisen suoritteen ollessa peräti 27 000 kilometriä.Dacia aikoo juhlia kymmenvuotista taivaltaan Suomessa erilaisin tavoin 2020 aikana, mutta näistä kuultaneen lisää lähempänä.Lähde: Dacia Kuva: Lauri AhtiainenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 18.6.2025 Uutinen Juhannusliikenteessä hyytyy vuosittain satoja autoja – tässä yleisimmät syyt matkan katkeamiseen 18.6.2025 Ajoneuvot Viistokattoinen, crossover-mallinen Nissan Leaf on nyt vihdoin tosiasia 17.6.2025 Ajoneuvot Audi Q3:n kolmas sukupolvi sai ensi-iltansa, ja se uppoaa kuin puu metsään isosisartensa sekaan 15.6.2025 Matkailu Autoliike, jossa ei myydä lainkaan autoja – ainoastaan aatetta 14.6.2025 Ajoneuvot Renault saattaa alkaa valmistamaan aseita ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 14.6.2025 Uutinen Prätkällä töihin -päivä haluaa motoristit pyöriensä päälle 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 13.6.2025 Ajoneuvot Opel Grandland Electric AWD on saksalaismerkin tehokkain malli ja sen ensimmäinen sähköneliveto Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.6.2025 Lentokoneet KLM aikoo vaihtaa vanhat Boeing 737:nsa uusiin, hiljaisiin ja taloudellisiin Airbuseihin - A321neo nähty jo myös Helsingin-reitillä 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 17.6.2025 Moottoripyörät Koeajo: Honda CB 1000 Hornet – naku supersportin sydämellä 18.6.2025 Ajoneuvot Viistokattoinen, crossover-mallinen Nissan Leaf on nyt vihdoin tosiasia 18.6.2025 Uutinen Juhannusliikenteessä hyytyy vuosittain satoja autoja – tässä yleisimmät syyt matkan katkeamiseen 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster