16.5.2020 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – Moottoriurheilujulisteet 1925-1972 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Jutun julkaisuviikonloppu on oikea aika ostaa moottoriurheilujulisteet seinää koristamaan. Tarjolla on upea kattaus alkuperäisiä artikkeleita vuosilta 1925-1972. Pandemia on kohdellut kaltoin kaiken muun lisäksi myös huutokauppatapahtumia, mutta kuinka moottoriurheilujulisteet liittyvät tähän. Eivät oikeastaan juuri millään, mutta käsittelemme nyt silti huutokauppaa ilman autoja. Virus on ajanut myös huutokaupat verkkoon niiltä osin, joilta niitä ei ole peruttu kokonaan.Huutokauppahelmet on jo ehtinyt esittelemään näissä vain verkon välityksellä käytävissä huutokauppatapahtumissa esiintyviä autoja, mutta esimerkiksi Ferrari F50 ja Delahaye USA Pacific saavat odottaa ostajaansa vielä kuukauden loppupuolelle asti. Sen sijaan hyväntekeväisyyttä huokunut viimeinen tehtaalta valmistunut Porsche 991 keräsi komean potin.Huutokauppahelmet on toisinaan käsitellyt kokonaisia huutokauppatapahtumia, mutta ei kertaakaan aiemmin täysin autotonta tapahtumaa. Tällä siis tarkoitetaan tietenkin, että kyseisessä huutokaupassa ei ole yhtään ainoaa autoyksilöä myytävänä. Kauppa rajoittuu julistepuolelle. Huutaminen on jo jutun julkaisuhetkellä pitkällä, sillä se on alkanut maanantaina 11.5.2020. RM Sotheby’sin verkkosivujen kautta. Se ei kuitenkaan ole vielä suinkaan ohi, joten nyt on hyvä aika katsastaa tarjonta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMoottoriurheilujulisteet – RM Sotheby’sNämä mainitut moottoriurheilujulisteet muodostavat kokonaisuuden, jonka RM Sotheby’s huutokauppaa 11.5. - 18.5.2020. välillä verkossa. Se koostuu yhteensä 89:stä moottoriurheilun ympärillä pyörivästä auto- ja tapahtumajulisteesta. Ne asettuvat vuosien 1952 ja 1972 välille. Kokoelma myydään suoraan omistajalta, joka onkin kerännyt näitä käytännössä koko elämänsä ajan. Se kattaa useita upeita ja tärkeitä moottoriurheilutapahtumia lajin vaikuttavimmilta vuosikymmeniltä. Oli kyseessä sitten Formula 1, koppiautot, ralli tai vaikka art deco -teema, niin kaikkea on tarjolla hienossa kunnossa ja arvokkaasti puuvillaan säilöttynä.Minkäänlaista hintavarausta yhdellekään julisteelle ei ole, joten liian hyvältä vaikuttava hinta vain vaikuttaa liian hyvältä. Tuote menee kaupaksi kun kello käy loppuun. Tältä kantilta on kannattavaa kytätä edullisia mahdollisuuksia.Mainittakoon kuitenkin, että tuotteet on noudettava viikon sisällä huutokaupan päättymisestä ja noutopisteenä on huutokauppajärjestäjän Kaliforniassa sijaitseva toimisto. Tämä saattaa aiheuttaa haasteita ja lisäkuluja joillekin suomalaisille ostajille. Tuotteita ei pakata tai lähetetä minnekään, joten nouto, tai noudon järjestäminen, on täysin ostajan vastuulla.Hintahaarukka on ainakin vielä kirjoitushetkellä kympeistä tuhansiin euroissa ja dollareissa, mutta hinnathan saattavat nousta nopeastikin. Alkuperäiset hinta-arviot liikkuvat muutaman sadan ja tuhannen dollarin välillä. Kannattaa käydä kurkistamassa tarjontaa ja hintatasoa, sillä molemmat saattavat yllättää.Teksti: Henri Posa, Kuvat: RM Sotheby’s Lähde: RM Sotheby’s Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla ’70 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Ajoneuvot BMW Speedtop on oikea shooting brake, jota aiotaan oikeasti valmistaa 70 kappaletta 25.5.2025 Ajoneuvot Porsche 992.2 saapui Suomeen 911 Carrera S -muodossaan 24.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: ”Mummo Ankan” Detroit Electric 21.5.2025 Ajoneuvot Nissan Micran kuudes sukupolvi astui esiin täyssähköisenä – Vuoden Auto jo syntyessään? 17.5.2025 Ajoneuvot Macron vaihtoi täyssähköön – DS No8 palvelee nyt Ranskan presidenttiä jälleen perinteisemmällä korimallilla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”