27.1.2023 Ajoneuvot Hyundai paljasti lisää tietoja uudesta Konasta – täyssähkömalli esitellään maaliskuussa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Edelleen elämme aikaa ennen uuden ja suuremman Konan virallista ensiesittelyä, mutta tässä vaiheessa kasassa on lisää kuvia sekä tietoja polttomoottori- ja hybridimalleista, tiloista ja teknologiasta. Toiseen polveen siirtyessään Hyundai Kona ottaa jokseenkin aiemmasta poikkeavan roolin, sillä se kasvaa melko tuntuvasti kokoa, ja on lisäksi vielä enemmän valtavirrasta poikkeavan näköinen. 15 senttimetriä pidempänä ja 2,5 senttiä leveämpänä uusi Kona venyttää jo segmentin käsitettä, vaikka Hyundain kattauksessa malli istuukin edelleen omalla paikallaan Bayonin ja Tucsonin välissä. Suurentunut koko, mukaan lukien 6 senttiä pidempi akseliväli, tietävät oikein hyvää Konan sisätiloille. Esimerkiksi takajalkatilat ovat Hyundain mukaan kasvaneet 7,7 sentillä ja pääntila takana reilulla senttimetrillä. Olkapäätila (ovipaneeleiden väli) takaistuimilla on valmistajan mukaan luokkansa suurin, 1 402 millimetriä. Etuistuimet ovat vain 8,5 senttiä paksut, mikä tekee vieläpä hyvää takaistuinten polvitilalle. Takaistuimet kaatuvat kokonaan, jolloin etuistuinten taakse jää 723 litran- tai pakettiautokielellä reilun 0,7 kuution tavaratila. Edessä vaihteenvalitsin on siirretty ohjauspylvääseen, mikä vapauttaa tilaa keskikonsolista muuhun käyttöön, kuten vaikkapa langattomaan puhelintelakkaan. Teknologian osalta tiedossa on lisäksi ainakin tietoviihdejärjestelmän langattomat päivitykset, ovien kaukolukitus älylaitteella, etuistuinten muistillinen sähkösäätö sekä ohjelmoitava tavaratilan luukku. Niin ikään äänieristykseen on kiinnitetty ekstrahuomiota tuplalaminoidun tuulilasin, ääntä absporboivien materiaalien, paksumpien mattojen sekä ainakin Korean markkinoilla 19-tuumaisten vanteiden yhteyteen saatavien matalan melutason renkaiden ansiosta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Vasta osa voimalinjoista julkistettu Noin paria kuukautta ennen virallista ensi-iltaa Hyundai paljasti Korean markkinoille suunnattavat Konan polttomoottori- ja hybridivaihtoehdot. Maaliskuussa selvinnee täyssähkövoimalinjan yksityiskohtien lisäksi, missä muodossa nämä mäntämoottoria hyödyntävät Konat tulevat Eurooppaan. Mutta kuten jo aiemmin tiedettiin, uusi Kona on kuin onkin suunniteltu lähtökohtaisesti sähköautoksi. Bensiinimoottorivaihtoehtoja on kaksi, turbolla tai ilman. Turbomoottori, 1,6-litrainen T-GDi, yltää 198 hevosvoimaan ja 265 newtonmetriin. Atkinson-kiertoa hyödyntävä 2-litrainen vapaastihengittävä yhdistyy portaattomaan automaattilaatikkoon, tarjoillen 149 hevosvoimaa ja 180 newtonmetriä. Kona sivuuttaa tälläkin kertaa lataushybridit, mutta perinteinen itselataava hybridi perustuu 1,6-litraiseen ahtamattomaan bensiinimoottoriin, joka yhdessä sähkömoottorin kanssa tuottaa 141 hevosvoimaa ja 265 newtonmetriä. Lähde ja kuvat: Hyundai Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 17.2.2026 Uutinen Viranomaistoimia kohdistunut suureen autokauppaketjuun – taustalla tuontiautojen verotukseen liittyvä tutkinta 16.2.2026 Uutinen Uuden auton moottori rikkoutui poikkeuksellisen nopeasti – kiista lähes 11 000 euron korjauskuluista 16.2.2026 Vene 26 Båt Vene 26 Båt: 4 esimerkkiä erityypisistä veneistä, joita voisi saada kiskoa markkinoiden vetokykyisimmillä sähköautoilla 15.2.2026 Ajoneuvot Volkswagenin maahantuoja näkee tenttaamisen uuden Transporterin Ford-sukuisuudesta osoituksena brändin vahvuudesta 14.2.2026 Sähköautot 53. kerta toden sanoo – tällainen on Autoliiton koulutuspäällikön ensimmäinen sähköauto 14.2.2026 Koeajo Maistiainen: Volvo ES90 – sähkö ja sedan yhteen sopii 13.2.2026 Uutinen Tullimaksuista tuontikiintiöihin ja minimihintaan: Cupra Tavascan ensimmäinen poikkeus Kiina-tariffeihin 13.2.2026 Päivän kuva Tästä autosta löytyi kaksi oven avauskahvaa saman oven sisäpuolella – miksi ihmeessä? 13.2.2026 Uutinen Hiihtolomalle pohjoiseen? Pakkaa matkaan nämä vinkit akkuongelmien välttämiseksi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.2.2026 Uutinen Viranomaistoimia kohdistunut suureen autokauppaketjuun – taustalla tuontiautojen verotukseen liittyvä tutkinta 16.2.2026 Uutinen Uuden auton moottori rikkoutui poikkeuksellisen nopeasti – kiista lähes 11 000 euron korjauskuluista 18.2.2026 Autoilu Liikenneministeri Lulu Ranne: "Autovero on jäänne, joka pitäisi poistaa" 17.2.2026 Koeajo Koeajo: Audi Q3 e-hybrid – turhuuksien valokytkin kätkee taakseen ällistyttävät valot 18.2.2026 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: melkein 900 000 kilometriä ajettu Fiat Linea – ja vielä ensimmäiseltä omistajalta 17.2.2026 Uutinen Viranomaistoimia kohdistunut suureen autokauppaketjuun – taustalla tuontiautojen verotukseen liittyvä tutkinta 13.2.2026 Käytetyt autot Matti Ranualta on ajanut Honda Accordillaan yli miljoona kilometriä – autoa ei ole tarvinnut edes pestä joka vuosi 12.2.2026 Autoilu Tien päältä kiinni ennätyksellisesti autoilijoita 15.2.2026 Klassikko Tässä se on, kaikkien Seatin sporttifarkkujen 95-heppainen kantaäiti 16.2.2026 Uutinen Uuden auton moottori rikkoutui poikkeuksellisen nopeasti – kiista lähes 11 000 euron korjauskuluista 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 31.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko kuvan auton, jolla nuori tuleva automies harjoittelee ajamista? 17.2.2026 Uutinen Viranomaistoimia kohdistunut suureen autokauppaketjuun – taustalla tuontiautojen verotukseen liittyvä tutkinta 13.2.2026 Käytetyt autot Matti Ranualta on ajanut Honda Accordillaan yli miljoona kilometriä – autoa ei ole tarvinnut edes pestä joka vuosi