15.1.2024 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet: Renault Twizy – Sähköistä hauskuutta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Twizy ei sovi introverteille, sillä se kerää pysähdysten aikana uteliaita kärpäspaperin tavoin. Mikä ketterä ajoneuvo olisi kaupunkiajoon huonolla säällä mukavampi kuin skootteri, seksikkäämpi ja nopeampi kuin mopoauto ja lisäksi ympäristöystävällinen? Vastaus on Twizy.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyEuroopan suosituinRenault Twizy tuli markkinoille vuonna 2012 ja sen valmistus päättyi viime syksynä. Alunperin se herätti suurta mielenkiintoa erikoisen ulkonäkönsä takia jo debytoidessaan konseptimallina Frankfurtin kansainvälisessä autonäyttelyssä vuonna 2009. Twizy oli myös käyttövoimansa suhteen edelläkävijöitä, sillä se oli Euroopan myydyin ladattava sähköajoneuvo ensimmäisenä valmistusvuotenaan. Sähköajoneuvomarkkinoiden silloisesta volyymista puolestaan kertoo se, että 15 000 kappaleen valmistusmäärä ylittyi vasta neljäntenä valmistusvuotena eli vuonna 2015.Henkilöautokortilla ajettavaTwizyn ajamiseen vaaditaan henkilöauton ajokortti. Se luokitellaan L7e-luokan ajoneuvoksi, eli nelipyöräksi jonka kuormittamaton massa on enintään 400 kilogrammaa. Sähköajoneuvon kyseessä ollessa massa punnitaan ilman akkuja, ja Twizyn massa akkujen kanssa onkin noin 450 kilogrammaa. Lisäksi moottorin suurimman sallitun tehon raja on 15 kilowattia, jonka Twizy alittaa kahdella kilowatilla. Huippunopeudeksi valmistaja ilmoittaa 80 kilometriä tunnissa. Sillä saa ajaa siellä missä henkilöautollakin, myös moottoritiellä. Omimmillaan takavetoinen Twizy on silti kaupunkiajossa, jossa se hyötyy kompakteista ulkomitoistaan. PItuutta on reilut 2,3 metriä ja leveyttä 1,23 metriä. Lisäksi ovet mahtuvat aukeamaan ahtaassakin tilassa, sillä ne eivät aukea sivuille vaan ylöspäin.Toimintamatka vajaat 100 kilometriäAkku on sijoitettu mahdollisimman lähelle auton keskipistettä, kuljettajan istuimen alle. Yhdellä latauksella pääsee teoriassa 100 kilometrin matkan, käytännössä 60-80 kilometriä ajotavasta ja -nopeudesta riippuen. Kiinteä kierrelatausjohto löytyy auton etupäästä avattavan läpän alta, ja akun lataus tyhjästä täyteen sujuu noin kolmessa ja puolessa tunnissa. Pikalatausmahdollisuutta ei ole, vaan 6,1 kilowattitunnin litiumioniakun lataukseen riittää 16 amppeerin sulakkeen takana oleva normaali pistorasia.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKaksi pientä puutetta ajettavuudessaKaksipaikkaisessa ajoneuvossa kuljettaja ja matkustaja istuvat peräkkäin, lähes yhtä tiiviillä tuntumalla kuin moottoripyörässä. Sisään kulkua helpottaa lähes koko korin kyljen kokoinen ovi, joka aukeaa ”lambo-tyylisesti” ylöspäin saranoiden ollessa oven etureunassa. Ohjauspyörä on lainattu suoraan Renaultin henkilöautoista. Ajosuunta valitaan ohjauspyörän vasemmalla puolella olevalla napilla. Sähköisen voimalinjan ansiosta ajaminen on helppoa paria poikkeusta lukuunottamatta. Tehostamaton ohjaus on joissakin ajotilanteissa jäykkä käänneltävä ja vaatii voimaa. Toiseksi niinikään tehostamattomat jarrut vaativat suurta poljinvoimaa. Turvavarusteluun kuuluu turvatyynyn ohella kuljettajan nelipistevyöt ja matkustajan kolmipistevyöt. Suorituskyky ja kiihtyvyys erityisesti kaupunkiympäristössä on enemmän kuin riittävä. Alusta on viritetty urheilullisen jäykäksi, mikä parantaa ajo-ominaisuuksia kovemmissa nopeuksissa, mutta tuntuu kaupunkiajossa liiankin kovalta. Verhoilu on kovamuovista ja kestää säävaihteluita, mikä onkin tarpeen sillä vakiovarusteisiin ei kuulu ovien ikkunat vaan pelkät aukot.Myynnissä olevan, vuoden 2019 Twizyn hinta on 8600 euroa. Uutena hinta on ollut noin 14 000 euroa. Ajokilometrejä tähän yksilöön on kertynyt vain 3000 ja myyjän mukaan se toimii moitteetta. Lisävarusteena myytävänä olevaan Twizyyn on asennettu sivuikkunat. Lisäksi kauppahintaan kuuluu sekä kesä- että kitkarenkaat ja suojahuppu.Teksti: Janne Huhtala; Kuvat: Tori Autot ja Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 2.12.2024 Ajoneuvot Jollain tuli mitta täyteen – Carlos Tavares eroaa välittömästi Stellantiksen toimitusjohtajan paikalta 2.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käyetyt erikoisuudet: Mini Cooper S Roadster – Minin toiseksi yleisin avokattoinen korimalli 2.12.2024 Ajoneuvot Uusi Audi Q5 Sportback on todennäköisesti omassa genressään harvinaisen monen mieleen 1.12.2024 Ajoneuvot Maserati GranTurismo 110 Anniversario juhlii atrainmerkkiä jatkuvista tuotantotauoista huolimatta 28.11.2024 Ajoneuvot Kiinalaiset tulevat! – Vai tulivatko sittenkään? – Selvitimme kiinalaismerkkien ensirekisteröinnit 25.11.2024 Ajoneuvot DS Automobiles testaa jo Ranskan teillä 750 kilometrin WLTP-kantamaan pystyvää uutta sähkömalliaan 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 24.11.2024 Ajoneuvot 83 vuotta myöhemmin: Jeep Wrangler 4xe Willys ’41 kunnioittaa kaikkien maastureiden esiäitiä ladattavana hybridinä 22.11.2024 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 9 on tilava ja kyvykäs korealaisvalmistajan uusi sähkölippulaiva Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 3.12.2024 Koeajo Koeajo: Audi A6 e-tron – entinen dieselsuosikki kulkee nyt sähköllä jopa 750 kilometriä kerrallaan 3.12.2024 Yleinen Renault 5 ennakkomyynti käynnistyi – hinnat alkaen 27390 euroa 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee jouluseosongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 3.12.2024 Esittely Koeistuttu: Ford Puma Gen-E – kompakti ulkoa, tilayllätys sisällä 2.12.2024 Koeajo Koeajo: BMW i4 M50 xDrive – suosiolle on syynsä 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee jouluseosongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 29.11.2024 Uutinen Nissan kriisin kourissa: "meillä on 12-14 kuukautta aikaa" 3.12.2024 Koeajo Koeajo: Audi A6 e-tron – entinen dieselsuosikki kulkee nyt sähköllä jopa 750 kilometriä kerrallaan 2.12.2024 Ajoneuvot Uusi Audi Q5 Sportback on todennäköisesti omassa genressään harvinaisen monen mieleen 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee jouluseosongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 21.11.2024 Liikenneturvallisuus Päivän kuva: talvi tuli liikenteeseen rytinällä 7.11.2024 Autoilu Teslan haamujarrutuksia on raportoitu ympäri maailmaa – suomalainen Teslan omistaja aloitti taistelun autojättiä vastaan