6.7.2017 Liikenne Kolari eläimen kanssa – Liikenneturvan muistilista onnettomuuspaikalle Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Liikenneturva muistuttaa, että jokaisen tielläliikkujan on huolehdittava turvallisuudesta mahdollisen törmäyksen sattuessa sekä tunnettava vastuunsa onnettomuuteen joutuneista eläimistä. Kesällä teillä liikkuu moottoriajoneuvojen lisäksi myös paljon eläimiä. Pitkä valoisa aika vähentää hämärän ja pimeän aiheuttamaa riskilisäystä, mutta Liikenneturva muistuttaa, että törmäyksiä voi ehkäistä myös omalla ajokäyttäytymisellä. – Ennakoivan ajamisen periaatteet toimivat tässäkin. Ajamalla nopeusrajoitusten mukaan ja pitämällä kunnon turvavälin saa pelivaraa äkkinäisiin tilanteisiin. Näin kuljettajalla on paremmat mahdollisuudet havaita tielle tullut eläin ja tarpeen mukaan väistää sitä, kertaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eero Kalmakoski. Aina on kuitenkin muistettava huolehtia omasta ja muiden tielläliikkujien turvallisuudesta. Vaikkapa yllättäen tielle tulevien pieneläinten kohdalla kannattaa välttää äkkinäisiä väistöliikkeitä tai voimakkaita jarrutuksia peräänajojen ehkäisemiseksi. – Isommat eläimet, kuten hirvet, peurat, kauriit ja porot, uhkaavat autossa olevien turvallisuutta ja väistäminen mahdollisuuksien mukaan on välttämätöntä. Pienten eläinten kohdalla on harkittava tarkkaan, kannattaako väistöliikettä tehdä, jotta ei aiheuttaisi vaaraa itselleen tai muille. On toimittava siten, ettei omalla toiminnallaan lisää riskejä, Kalmakoski muistuttaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Turvallisuus huomioon onnettomuuspaikalla Jos ajaa eläimen yli, on kuljettajalla eettinen velvollisuus mennä katsomaan, miten sille kävi – toki muu liikenne ja turvallisuus huomioon ottaen. Pahasti loukkaantunut eläin on lopetettava. Asiasta voi ilmoittaa poliisille, joka hoitaa tehtävän autoilijan puolesta. – Jos vahinko sattuu, on mietittävä, pystyykö paikalla ylipäätään turvallisesti pysähtymään tai siirtämään eläintä pois tieltä. Jos se on mahdollista, on huolehdittava siitä, että on itse mahdollisimman näkyvä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi huomioliivin ja autossa hätävilkkujen käyttöä. Turvallisuus ensin tässäkin, Kalmakoski painottaa. Aivan kaikissa tilanteissa ei loukkaantuneen eläimen tilaa ole syytä sännätä tarkastamaan omatoimisesti. Esimerkiksi suurpeto tai villisika on loukkaantuneena vaarallinen, eikä onnettomuustilanteessa vahingoittunutta eläintä tule lähestyä. Näissä tilanteissa apuun hälytetään riistanhoitoyhdistysten ylläpitämä Suurriistavirka-apu (SRVA) -organisaatio, joka välittää poliisille metsästäjien virka-apua suurriistakonflikteissa. Tavallisimpia SRVA-tehtäviä ovat kolareissa loukkaantuneiden hirvieläinten, suurpetojen ja villisikojen jäljestäminen sekä suurpetojen karkotukset taajaan asutulta alueelta. Toiminta perustuu poliisin ja riistanhoitoyhdistysten välisiin sopimuksiin ja hälytystehtävä käynnistyy poliisin antamalla virka-apupyynnöllä. Mukana olevat metsästäjät, koiranohjaajat ja metsästysseurat toimivat vapaaehtoispohjalta. Loukkaantuneet kotieläimet hoitoon Loukkaantuneet kotieläimet, kuten koirat ja kissat, on toimitettava päivystävälle eläinlääkärille hoitoon. Kuolleesta lemmikkieläimestä on asiallista ilmoittaa eläinsuojeluvalvojalle tai poliisille, sillä joku varmasti kaipaa tietoa lemmikistään. – Isomman eläimen kanssa kolaroitaessa on aina ilmoitettava asiasta poliisille. Muuta liikennettä on varoitettava viemällä varoituskolmio asianmukaiseen paikkaan. Jos eläin on kuollut, voi sen siirtää mahdollisuuksien mukaan turvallisesti pientareelle. Hätäkeskukseen (112) soittamalla saa viranomaisapua ja ohjeita tällaisiin tilanteisiin. Soitto helpottaa tapauksen jälkipuintia, Kalmakoski sanoo. Vältä vahingot – muista ainakin nämä vinkit Huolehdi joka tilanteessa sekä omasta että muiden tielläliikkujien turvallisuudesta. Ennakoi ja pidä pelivaraa sekä kelivaraa, niin voit välttää törmäyksen eläimiin. Harkitse väistämistarve ja -mahdollisuudet tarkkaan pieneläinten kohdalla. Jos vahinko sattuu: pysähdy ja tarkista miten eläimelle kävi, jos se on turvallisesti mahdollista. Ota tarvittaessa yhteys hätäkeskukseen ja poliisiin (112). Lähde Liikenneturva Kuvitus Antti Hentinen Lue lisää Kaikki artikkelit 23.1.2026 Sähköautot Latausta sähköautoille Helsingissä hyvin, arvioi kolmannes asukkaista 23.1.2026 Autoilu Tämä pysäköinnissä kismittää asukkaita Helsingissä 23.1.2026 Uutinen Odotettu Volvo EX60 kulkee jopa 810 kilometriä latauksella 22.1.2026 Uutinen Mazda luottaa yhteistyöhön – omaa sähköautoa lykätty 2029 saakka 22.1.2026 Uutinen Uusi Renault Clio ennakkomyynnissä – edullisimmillaan 22 990 euroa, hybridinä 5 000 euroa enemmän 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 18.1.2026 Uutinen Brysselin autonäyttely 2026 – muun muassa Kia EV2, Honda Prelude, sähkö-Hilux ja Xpeng P7+ 18.1.2026 Matkailuajoneuvot Uusia matkakoteja tarjolla – Caravan-messujen 10 mielenkiintoista uututta 17.1.2026 Uutinen Matkailuintoa ulkomaille on, vaikka rahat olisivat tiukassa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.1.2026 Käyttötesti Käyttötesti: onnistuuko Škoda Elroqilla viikon työajot pakkasilla ilman välilataamista? 21.1.2026 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: poistimme Toyota Priuksesta tuhansia euroja säästäneen korjauksen 23.1.2026 Uutinen Odotettu Volvo EX60 kulkee jopa 810 kilometriä latauksella 23.1.2026 Autoilu Tämä pysäköinnissä kismittää asukkaita Helsingissä 23.1.2026 Koeajo Koeajo: Porsche Taycan 4 – sähkö ja ajohanskat sopivat samaan autoon 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 21.1.2026 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: poistimme Toyota Priuksesta tuhansia euroja säästäneen korjauksen 18.1.2026 Klassikko Idän Porsche 80-luvun lopulta hurmaa simppelillä ja pelkistetyllä olemuksellaan 21.1.2026 Autoilu Päivän kuva: Lähes uusi rengas tyhjeni sekunneissa 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 4.1.2026 Päivän kuva Night Panel: Saabin oivallus, jota kaipaa yhä pimeille teille 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt