24.11.2015 Liikenne Kysely nuorille: joka kymmenes tietää kannabiskuskin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kannabiksen käyttö näkyy liikenteessä, ilmenee Liikenneturvan tuoreesta nuorille suunnatusta kyselystä. Joka kymmenes nuori kertoi kyselyssä kavereiden ajaneen moottoriajoneuvoa kannabiksen vaikutuksen alaisena. Liikenneturvan kyselyssä selvitettiin nuorten käyttäytymistä ja mielipiteitä päihteiden käytöstä ja liikenteestä. Alkoholin lisäksi kysyttiin nuorten kannabiksen käytöstä. Vaikka kannabis on useissa tutkimuksessa todettu yleiseksi päihteeksi, liikenteessä sen käyttö on erittäin harvinaista: vain yksi tai kaksi sadasta kertoi ajaneensa jollain ajoneuvolla kannabiksen vaikutuksen alaisena. Oman käytön harvinaisuudesta huolimatta joka kymmenes nuori kertoi, että kaverit ovat ajaneet liikenteessä kannabiksen vaikutuksen alaisena. – Nuoret suhtautuvat jo nyt hyvin kielteisesti rattijuopumukseen. On muistettava, että huumekuskikin on rattijuoppo. Aineesta riippumatta ajokunnossa joko ollaan tai ei olla, Liikenneturvan kehittämispäällikkö Antero Lammi tähdentää. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Huumaavien aineiden osuus kasvanut Vaikka alkoholi on yhä suurin liikenteen päihdeongelmista, huumaavien aineiden osuus kaikista rattijuopumuksista on kasvanut. Vuonna 2014 tämä osuus oli 22 prosenttia. Hieman yli 650 kuljettajan veressä löytyi alkoholin ja huumaavan aineen yhdistelmää. Se on noin neljä prosenttia kaikista tapauksista. Lääkkeet vaikuttavat ajokuntoon Huumeiden lisäksi myös lääkeaineet, kuten esimerkiksi rauhoittavat lääkkeet, vaikuttavat ajokuntoon. Pienetkin alkoholimäärät muihin lääke- tai huumausaineisiin yhdistettynä lisäävät onnettomuusriskiä yhtä paljon kuin suuret, yli 1,2 promillen alkoholipitoisuudet. Lammi muistuttaa, että sekakäyttäjän onnettomuusriski liikenteessä on yhtä suuri kuin törkeällä rattijuopolla. – Aina ei tarvitse olla kyse alkoholin, huumeiden tai lääkkeiden päihdekäyttäjästä. Pienemmätkin alkoholimäärät voivat olla liikenteessä kohtalokkaita kun niihin yhdistyy vaikkapa rauhoittavien lääkkeiden käyttöä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kolmivuotinen #rohkee-kampanja Rattijuopumuksen vastaisessa työssä kampanjoinnilla on merkittävä rooli. Ehkäisytyön olennainen osa on tiedottaminen huumeiden ja sekakäytön riskeistä liikenteessä. Tuore kampanja kannustaa nuoria olemaan se #rohkee, joka estää kaverin ajamisen päihtyneenä – aineesta riippumatta. Kolmivuotisessa #rohkee-kampanjassa ovat mukana Liikenneturva, Trafi, poliisi, liikenne- ja viestintäministeriö, Liikennevakuutuskeskus ja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry sekä Ehkäisevän päihdetyön verkosto. Kuvat ja video: Liikenneturva Lue lisää Kaikki artikkelit 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 9.9.2026 Liikenneturvallisuus Autoliitto muistuttaa: nämä asiat kannattaa opettaa lapselle turvallisesta bussin käytöstä 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Liikenne Lapsi oppii liikenteessä aikuisen kautta 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 14.9.2026 Autoilu Autoliitto: Dieselautojen käyttövoimaveroa tulee alentaa 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 13.9.2026 Laivat Synnyinsijoilleen Helsinkiin 42 vuoden jälkeen palannut Artania oli uutena maailman hulppein risteilyalus, jonka kastoi itse prinsessa Diana 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa