15.9.2023 Ajoneuvot Kysy autoista: mitä asioita tuulilasiin saa kiinnittää? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tuulilasissa tai näkökentässä ei saa olla ylimääräisiä esineitä, mutta esimerkiksi parkkikiekko tai viranomaisen vaatimat tarrat ovat sallittu. Kysymys: Usein henkilöautoissa näkee kuljettajan näkyvyyttä rajoittavia erilaisia killuttimia roikkumassa tuulilasin edessä. Onko tämä sallittua?Taustapeilistä roikkuvat esineet, väärään paikkaan kiinnitetty navigaattori tai puhelinteline vaarantavat liikenneturvallisuutta. Ajoneuvolain mukaan kuljettajalla tulee olla ajoneuvossa riittävä näkyvyys eteen, sivuille ja taakse.Katsastusmääräyksessä kerrotaan, että tuulilasiin kiinnitetystä kalvosta, tarrasta tai esineestä voi saada korjauskehotuksen. Näkökentässä ei saa olla sitä rajoittavia esineitä, vaikka ne eivät varsinaisesti olisikaan kiinnitettyinä tuulilasiin.Tällaisia esineitä ovat esimerkiksi taustapeilistä roikkuvat hajusteet tai muut koristeet. Myös tuulilasiin asennettuja koristetarroja näkyy jonkin verran liikenteessäkin, vaikka ne eivät ole laillisia.On kuitenkin olemassa muutamia poikkeuksia – pysäköintikiekon tai -tunnuksen kiinnittäminen auton tuulilasin sisäpuolelle oikeaan reunaan on sallittu, jos se ei haittaa näkyvyyttä autosta ulos eikä vaikuta auton turvajärjestelmien toimintaan.Tuulilasiin ja etusivuikkunoihin saa kiinnittää myös viranomaisten vaatimia merkkejä, kuten tiemaksun suorittamisesta tai ajoneuvon päästötasosta kertovia tarroja siten, että ne eivät haittaa kuljettajan näkökenttää.Päästötasosta kertovia tarroja käytetään pääosin muualla Euroopassa ympäristövyöhykkeillä, joissa saa ajaa vain tietyt päästövaatimukset täyttävillä autoilla. Jos haluaa ajaa näillä ympäristövyöhykkeillä, pitää hankkia auton tuulilasin sisäpintaan kiinnitettävä ympäristötarra, josta näkyy ajoneuvon päästöluokka. Tämä koskee usein myös ulkomailla rekisteröityjä autoja.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMihin navigaattori tai puhelinpidike kannattaa kiinnittää?Navigaattorin tai puhelinpidikkeen kiinnittämisessä tulisi huomioida ainakin kaksi seikkaa: ne eivät saa häiritä näkökenttää ja turvatyynyjen kohdille tai lähettyville niitä ei pidä kiinnittää. Joissain autoissa myös tuulilasin ja etuikkunan välissä olevassa A-pilarissa saattaa olla turvatyyny. Kannattaakin tarkistaa oman auton turvatyynyjen sijainnit, ennen kuin alkaa kiinnittämään mitään.Pidikkeitä ei saisi myöskään kiinnittää tuulilasiin, ja viimeistään katsastuksessa yleensä huomautetaankin asiasta. Osa saattaa pitää katsastajan antamia huomautuksia turhan tarkkana nipotuksena, mutta näkökenttää peittävä esine voi aiheuttaa vaaratilanteita. Keskelle tuulilasia asennetun navigaattorin tai puhelinpidikkeen taakse jää yllättävän suuri katvealue. Lisäksi lähellä turvatyynyä sijaitseva navigaattori voi sinkoutua turvatyynyn räjähdyksen voimasta hengenvaarallisesti kohti kuljettajaa tai matkustajaa.Nykyautoissa on usein vakiovarusteena sisäänrakennettu navigaattori, mutta vanhempiinkin autoihin on mahdollista asentaa keskikonsoliin vastaavanlaisia autosoittimia navigaattorilla.Hyvä ja edullinen vaihtoehto on esimerkiksi tuuletusritilään kiinnittyvä pidike puhelimelle tai navigaattorille, sillä se ei peitä näkökenttää, mutta on kuitenkin tarpeeksi sopivalla korkeudella. Kojelautaan imukupilla tai liimaten kiinnitettävä pidike on myös kelpo vaihtoehto, kunhan se asennetaan turvalliseen paikkaan.On hyvä käyttää tervettä järkeä – jos navigaattoria tarvitsee viikoittain, esimerkiksi työn takia, kannattaa miettiä jokin luonteva pidempiaikainen ratkaisu. Navigaattorin voi myös ottaa välillä pois, jos sitä oikeasti tarvitsee vain muutamilla reissuilla vuodessa.Teksti: Sini Ylivakeri: Kuvat: Moottorin arkisto Lähde: Finlex Kysy autoista Jätä meille autoaiheinen sinua askarruttava kysymys. Toimituksemme vastaa viikoittain moottori.fi:ssä tulleisiin kysymyksiin. Voit myös lähettää kysymyksesi suoraan sähköpostilla kysyautoista [ät] moottori.fi. "*" näyttää pakolliset kentät Nimi / Nimimerkki*Jätä kysymyksesi autoista alle*PhoneKenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi. Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 3.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: miten ajoasento säädetään oikein? 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 29.4.2025 Ajoneuvot Citroën C5 Aircross siirtyi näyttävästi toiseen sukupolveensa – lippulaivan asema edellyttää tietyn määrän brassailua Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot - toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa