29.4.2022 Ajoneuvot Kysy autoista: riittääkö sähkö, jos kaikki ajavat sähköautoilla? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lievästi ilmaistuna keskustelu sähköautoista on usein varsin tunteellista. Joskus keskustelusta nousee kuitenkin esille myös oikeasti asiallisia kysymyksiä, tällä kertaa lukijaamme mietitytti sähkön riittävyys, mikäli kaikki ajaisivat jatkossa sähköautoilla. Tarkka kysymys kuuluu seuraavasti: ”Jos kaikki Suomen henkilöautot vaihdettaisiin sähkökäyttöisiksi, riittäisikö nykyinen sähköntuotanto kattamaan lisääntynyt sähkön tarve?”Aloitetaan yksinkertaisella omalla laskutoimituksella. Vuonna 2020 Suomessa ajettiin 39,1 miljardia kilometriä. Jos sähköauton keskikulutus olisi 20 kilowattituntia per sata kilometriä, tarkoittaisi tämä vuodessa noin 7,82 terawattitunnin kulutustaVuonna 2020 Suomen sähkönkulutus on ollut 81,6 tWh, eli vajaan kahdeksan terawattitunnin kulutuksen nousu tarkoittaisi noin 9,6 prosentin lisäystä – joka kuulostaa suhteellisen suurelta. Suomessa sähkönkulutus on kuitenkin ollut vuonna 2007 90,4 tWh, eli käytännössä jopa korkeammalla tasolla johon sähkönkulutus edellä mainitulla kaavalla nousisi. Sähkön siis pitäisi riittää hyvinkin, etenkin kun nykyisin Suomen omaa sähköntuotantoa on boostaamassa surullisenkuuluisa Olkiluoto 3.Kokonaisuutena asia ei ole aivan näin yksinkertainen, sillä sähkön kulutus ja tuotto eivät ole joka päivä vakiolla tasolla, mutta sähköauton lataaminen tapahtuu useimmiten yöaikaan, jolloin tyypillisesti sähkönkulutus on alhaimmillaan. Lisäksi Suomen autokanta ei sähköisty sataprosenttisesti yhdessä yössä, joten mahdollisiin ongelmatilanteisiin voidaan varautua etukäteen mikäli sellaisia alkaa olemaan näköpiirissä.Sähkön ja siirtoverkon riittävyyttä on käsitelty myös muun muassa Suomen Autoteknillisen Liiton vuonna 2020 julkaisemassa Sähköauto-oppaassa, sekä Sitran blogissa.Teksti: Eetu Kokkonen Kuvituskuva: Moottorin arkistoMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kysy autoista Jätä meille autoaiheinen sinua askarruttava kysymys. Toimituksemme vastaa viikoittain moottori.fi:ssä tulleisiin kysymyksiin. Voit myös lähettää kysymyksesi suoraan sähköpostilla kysyautoista [ät] moottori.fi. "*" näyttää pakolliset kentät Nimi / Nimimerkki*Jätä kysymyksesi autoista alle*NameKenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi. Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 28.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota bZ4X Touring – katumaasturi, joka haluaakin olla farmari 28.5.2025 Koeajo Maistiainen: Smart #5 – viisikko ja jäähyväiset pikkuautoimagolle 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia 27.5.2025 Ajoneuvot BMW Speedtop on oikea shooting brake, jota aiotaan oikeasti valmistaa 70 kappaletta 25.5.2025 Ajoneuvot Porsche 992.2 saapui Suomeen 911 Carrera S -muodossaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”