31.8.2024

Lentokoneet: Airbus rakensi jo 500. koneensa USA:ssa – eurooppalainen lentokonevalmistaja ei ole enää lainkaan tae valmistuksesta Euroopassa

Kuva Airbus, Moottorin arkisto
KUVA: Airbus

Euroopan tehtaiden lisäksi Airbus-koneita kasataan nykyisin Kanadassa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Kaikki Finnairin Airbusit ovat kuitenkin myös kokoonpanon osalta joko hampurilaisia tai ranskalaisia.

Kaupallisten suihkumatkustajakoneiden maailmaa hallitsevat tunnetusti nykyisin yhteiseurooppalainen Airbus sekä amerikkalainen Boeing. Muitakin yrittäjiä toki löytyy duopolin ulkopuolelta, ehkäpä parhaana esimerkkinä brasilialainen Embraer, joka on tehnyt verrattain lyhyessä ajassa nousun ilmailun suurtoimijaksi.

Airbusin ja Boeingin duopoli vastaa kuitenkin suurimman osan maailman suihkumatkustajakoneiden tuotannosta, ja nuo kaksi valmistajaa toimittavat nykyisin myös maailman ainoat laajarunkokonetyypit. Ne ovat saavuttaneet asemansa hiljalleen. Boeing eräällä tavalla johti pitkään suihkumatkustajakoneiden kehitystä, ja nielaisi sisäänsä amerikkalaisia kilpailijoita, kuten McDonnell Douglasin.

KUVA: Airbus

Airbus taas oli eurooppalainen, varta vasten perustettu yhteinen vastine amerikkalaiselle ylivoimalle. Omat panoksensa Airbusiin ovat laittaneet erityisesti Saksan, Ranskan, Ison-Britannian, Italian ja Espanjan ilmailutoimijat. Yhdessä nämä keskeiset Euroopan maat ovat 50 vuoden aikana saaneet aikaan eurooppalaisen lentokonevalmistajan, joka yhdessä pääkilpailijansa Boeingin kanssa hallitsee maailman ilmatiloja.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kaikkia Airbuseja ei enää valmisteta Euroopassa

Airbus on siis eurooppalaisen ilmailuteollisuuden kruununjalokivi. Jos sen perusteella oletit kaikkien sen koneiden olevan Euroopassa koottuja, näin ei ole ollut enää aikoihin.

Airbusin tehdas Alabaman Mobilessa. KUVA: Airbus

Airbusin päätuotantopaikat ovat toki Saksan Hampurissa, jossa suurin osa A320-sarjan kapearungoista valmistetaan neljällä eri tuotantolinjalla, sekä Ranskan Toulousessa, joka on erityisesti isojen Airbusien, kuten A330- ja A350-sarjojen kokoonpanopaikka. Toulousesta löytyy yhden A330- ja yhden A350-tuotantolinjan lisäksi kaksi A320-sarjan tuotantolinjaa, joista toinen on perustettu tuotannosta poistuneen superjumbo A380:n tilalle.

Näiden ohella ympäri Eurooppaa sijaitsee useita pienempiä tehtaita, joissa valmistetaan koneisiin osakokonaisuuksia, kuten siipiä, korkeus- ja sivuvakaimia sekä rungon osia. Kaikkein pienimmätkin osat laskettuna Airbus-koneiden tuotantoon osallistuu tuhansia tehtaita ympäri maailman. Isoja osia kuljetetaan päätehtaisiin kuuluisilla Beluga-rahtikoneilla sekä muun muassa jokilaivoilla - mikäs sen eurooppalaisempaa.

Näiden päätehtaiden lisäksi Airbus-kapearunkokoneiden kysyntään vastataan nykyisin lisätehtailla USA:ssa, Kanadassa sekä Kiinassa. Kaikkiaan viidestä tehtaasta löytyy 12 loppukokoonpanolinjaa.

Airbus A320 loppukokoonpanossa Tianjinin tehtaalla. Airbusin tapa maalata keskeneräisten koneiden nenä punaiseksi juontaa juurensa Ranskaan, jossa rungonosia kuljetetaan jokilaivoilla, ja ihmiset niiden varsilla pitävät punaista nenää niin kovin hauskana. KUVA: Airbus

Airbusin ensimmäinen Euroopan ulkopuolinen loppukokoonpanotehdas avattiin vuonna 2008 Kiinan Tianjinissa. Tianjinin tehdas tuottaa A320-sarjan kapearunkoja, joskin siellä on nykyisin myös luovutuskeskus A330-sarjan laajarungolle. Tianjin on ainoa paikka Euroopan ulkopuolella, josta Airbus voi luovuttaa asiakkaille mitään laajarunkoja. Airbus on päättänyt laajentaa tehdasta toisella kokoonpanolinjalla. 500. koneensa Tianjinin tehdas tuotti vuonna 2020. Sen rakentamat koneet päätyvät pääasiassa Kiinan ja muiden Aasian maiden markkinoille, mutta huomionarvoisesti unkarilainen halpalentoyhtiö Wizz Air, joka lentää myös Suomen Turusta muutamiin Euroopan kohteisiin, otti viime vuonna vastaan Euroopan ensimmäisen Kiinassa tuotetun Airbus-koneen.

Airbus avasi ensimmäisen kokoonpanotehtaansa USA:ssa, Alabaman Mobilessa vuonna 2015, ja tämä tehdas tuotti ensimmäisen koneensa vuoden 2016 keväällä. Alabaman tehdas tuottaa kapearunkokoneita, aloittaen A320-sarjasta, jonka edustajia se valmistaa etupäässä Yhdysvaltain lentokonemarkkinoille, jotka ovat valtavat.

Ne ovat niin valtavat, että vajaan kahdeksan ja puolen vuoden kuluttua ensimmäisen koneen luovutuksesta, Airbus Mobile tuotti jo 500. koneyksilönsä.

Kaikki merkittävät osat, kuten rungon pätkät ja siivet, viedään laivalla USA:han Hampurista ja Ranskan Saint-Nazairesta loppukokoonpanoa varten. KUVA: Airbus

Airbusin viides kokoonpanotehdas Hampurin, Toulousen, Tianjinin ja Mobilen lisäksi sijaitsee Kanadan Montrealissa. Tämä tehdas tuli Airbusille kaupan mukana. Airbus nimittäin osti pienimmän matkustajakonetyyppinsä, A220-sarjan vuonna 2018 kanadalaiselta Bombardierilta. Kyseessä oli täysin valmis ja tuotantovaiheessa ollut ohjelma, Bombardier CS-sarja, jonka Airbus siis uudelleenbrändäsi A220:ksi. Kauppa oli Airbusille kannattava, ja se onkin laajentanut suosiotaan kasvattavan A220:n tuotantoa myös Mobilen tehtaaseen USA:n puolelle. Kanadan tehdas tuottaa vain A220-sarjaa, jolla Suomeen lentävät päivittäin Air Baltic sekä Air France.

Finnairilla vain hampurilaisia ja ranskalaisia

Vaikka Airbus tuottaa koneitaan nykyisin laajasti myös Euroopan ulkopuolella, ovat Finnairin kaikki Airbusit Euroopassa tehtyjä. Airbus-koneen valmistusmaalla ei tosin ole minkään maailman merkitystä valmistuksen laadun ja/tai sitä kautta lentoturvallisuuden kannalta. Tämän luokan lentokoneet ovat täysin tasalaatuisia riippumatta valmistusmaasta.

A321 Sharklet
Finnairin hampurilaisista tuorein, vuonna 2018 luovutettu A321 Sharklet OH-LZU.

Finnairin käytössä on nykyisin kolmen eri sarjan Airbus-koneita. A320-sarjaa löytyy 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa Hampurin tehtaalla valmistettujen A319-, A320- ja A321-koneiden muodossa. Sarja täydentyi 2010-luvulla miltei parinkymmenen niin kutsutun A321 Sharkletin muodossa - niin ikään Hampurissa koottuja.

A350 on Finnairin ranskalaisista se suurempi.

Finnairin toissa vuosikymmenen taitteessa käyttöönotetut A330 -laajarungot sekä vuodesta 2015 alkaen laivastoon liittyneet vieläkin suurikokoisemmat A350:t on puolestaan valmistettu Toulousen tehtaalla Ranskassa.

Lähde: Airbus

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat