6.10.2024 Lentokoneet Lentokoneet: uusi israelilainen startup-lentoyhtiö aikoo aloittaa ensi viikolla lennot alle 30 kilometrin päästä Libanonin rajasta Teksti Benjamin Helander Kuva ATR, Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Air Haifa on halpalentoyhtiö, joka keskittyy lähireitteihin. Yhtiö on Israelin ensimmäinen uusi lentoyhtiö 2000-luvulla, mutta sen alkua varjostavat äärimmäiset alueelliset jännitteet. Tämän artikkelin julkaisun aikaan tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun islamistinen terroristijärjestö Hamas toteutti Gazan kaistaleelta käsin eteläisen Israelin siviiliyhteisöjä vastaan hirvittävän terrorihyökkäyksen, jossa noin 1 200 israelilaista murhattiin ja reilut 250 otettiin panttivangeiksi. Heistä osa on edelleen Gazassa, jossa on niin ikään vuoden päivät käyty tämän seurauksena raskasta sotaa. Sodassa on vuoden aikana auennut muitakin rintamia, ja tämänkin jutun julkaisuhetkellä jännitetään seuraavia käänteitä. Viimeisimpinä tapahtumina tilanne Libanonissa hallitsevan terroristijärjestö Hizbollahin ja Israelin välillä on jännittynyt aktiivisen sodankäynnin tasolle. Tästäkin huolimatta elämä - ja myös liike-elämä - näyttää jatkuvan Israelissa, mistä varsin rohkeana osoituksena uusi startup-halpalentoyhtiö Air Haifa, joka aikoo tilanteen niin salliessa vain viikon päästä aloittaa kaupalliset lennot Haifan satamakaupungista, ainoastaan 27 kilometrin päässä tulikuumasta Libanonin vastaisesta rajasta, siis käytännössä sotarintamasta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPienimuotoinen alkuAir Haifa sai lentoliikenneluvan syyskuun lopulla, ja ensimmäisiä lentojaan se on lentänyt syyskuun 30. päivästä lähtien. Kuitenkin, pohjoisrajan tilanteesta johtuen, Air Haifa ei ole voinut operoida sieltä solmukohdastaan eli Haifasta käsin, vaan sen sijaan Tel Avivin Ben Gurionin kentältä, jolla on Israelissa vastaava asema kuin Helsinki-Vantaalla Suomessa.Air Haifan on tarkoitus toimia kotimaanliikenteen sekä lähiliikenteen operaattorina, ja ensimmäiset lennot onkin lennetty Tel Avivin ja eteläisen lomakaupunki Eilatin välillä. Tämän järjestelyn pitäisi toimia 11. lokakuuta asti. Sitä seuraa juutalaisuuden pyhin päivä jom kippur, jolloin ei lennetä. Heti jom kippurin jälkeen, 13.- ja 14. lokakuuta, Air Haifan on määrä lentää ensimmäiset lentonsa Haifasta. Kohteet ovat sama Eilat Ramon noin 400 kilometrin päässä etelässä sekä Kyproksen Larnaca, yhtiön ensimmäinen ulkomaankohde. Tämä laajennus edellyttää tietysti, että turvallisuustilanne sallii Haifan lentokentän pitämisen auki. ATR-kalustoa allaAir Haifa aloitti lennot tehdasuudella ATR 72-600 -sarjan potkuriturbiinikoneella, joka saa pian seuraa, kun Toulousen tehtaan on määrä luovuttaa yhtiölle toinen samanlainen. Kyseessä on Finnairinkin väreissä Norran operoimana toimivan ATR 72-500 -sarjan tuoreempi, paranneltu versio. Air Haifa lentää koneilla tyypillisessä 72 istuinpaikan konfiguraatiossa. Kone on lyhyemmillä reiteillä erittäin polttoainetaloudellinen.Air Haifa on ensimmäinen uusi kaupallinen lentoyhtiö Israelissa 2000-luvulla. Muut huomattavat israelilaiset lentoyhtiöt ovat kansallinen lentoyhtiö El Al, Israir sekä Arkia Israeli Airlines. Näiden joukossa Air Haifa asemoituu lähiliikenteen operaattoriksi, jonka hinnoittelu on erittäin kilpailukykyistä. Air Haifan taustalla on erittäin vahva joukko israelilaisia liike-elämän vaikuttajia. Yhtiön perustajiin lukeutuu esimerkiksi erään maailman johtavan tietoturvayhtiön Palo Alto Networksin perustaja Nir Zuk sekä muun muassa israelilaisen vähittäistavaraketjun, merirahtiyhtiön sekä El Alin nykyistä tai entistä johtoporrasta.Israelin lentoliikenteellä kaksijakoinen vuosiVuosi sotaa on ollut mullistus myös Israelin lentoliikenteen näkökulmasta, joskaan ei ollenkaan sellainen kuin mitä lähes kaikissa muissa maailman maissa voisi olla vastaavassa tilanteessa. Muutamia erikoishetkiä, kuten iranilaista ohjussadetta lukuun ottamatta Israel on pystynyt pitämään kaupallisen lentoliikenteensä avoinna äärimmäisen tehokkaan ilmapuolustuksensa ansiosta. Tähän on kiinnittänyt huomiota myös Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenski, joka on väläyttänyt mahdollisuutta avata osittain Ukrainan lentoliikenne israelilaisella tuella.Useampi ulkomaalainen lentoyhtiö - mukaan lukien Finnair - ovat keskeyttäneet toistaiseksi liikenteensä Israeliin, mutta toisaalta hyvin moni on myös jäänyt. Kansallinen lentoyhtiö El Al on täyttänyt tyhjiöitä, ja itse asiassa tehnyt vuoden aikana hyvää taloudellista tulosta. Israeliin matkustetaan monista syistä, joista iso osa on ikään kuin välttämättömiä syitä. Jos ulkomainen turismi on sodan myötä reilusti vähentynyt, mennään Israeliin edelleen muun muassa sukulaisia tapaamaan, liikematkoille sekä pyhiinvaeltamaan. Niin ikään juutalaisten muuttoliike Israeliin on maailmalla kasvaneen antisemitismin myötä vahvistunut. El Al on tehnyt vuoden aikana myös konekauppoja, kun se on tilannut kapearunkolaivastonsa uusimiseksi Boeing 737 MAX -kalustoa. 31 koneen erästä ensimmäiset on määrä luovuttaa vuodesta 2027 alkaen El Alille. Lähteet: Air Haifa, Ynet news, ATRMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 12.6.2025 Lentokoneet Laajarungoille käyttöä – Finnair tekee comebackin Kanadaan 11 vuoden tauon jälkeen toukokuussa 2026 11.6.2025 Lentokoneet EU on päivittänyt lentoyhtiöiden mustan listan – sille pääsee jopa 2020-luvun konekalustolla, mutta sieltä pääsee pois kun on antanut valelentäjille potkut 8.6.2025 Matkailu Viron ilmailumuseossa mieleen nousee synkkiä ajatuksia, mitä jos… 1.6.2025 Lentokoneet Türk Hava Yollari 92 vuotta – kuinka Turkki on vuosien saatossa valjastanut Turkish Airlinesin ulkopoliittisen valtansa välineeksi 24.5.2025 Lentokoneet Mach 0,94: Bombardier Global 8000 on nopein siviililentokone sitten Concorden 22.5.2025 Lentokoneet Päivän kuva: Helsinki-Vantaan 2-kiitotien remontti on suuremman kokoluokan urakka 18.5.2025 Lentokoneet Ryanair ilmoitti olevansa valmis harkitsemaan kiinalaisia matkustajakoneita – amerikkalaiset lähettivät heti vakavan varoituksen 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan – tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 15.6.2025 Laivat Päivän kuva: Saksan oma "Lemmenlaiva" nähty Helsingin Katajanokalla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 10.6.2025 Käyttötesti käytetyllä Teimme huollon Toyota Priuksen 300 000 kilometrin kunniaksi ja löysimme öljyiset sytytystulpat – varsinaiset viat jäivät vielä odottamaan vuoroaan 8.6.2025 Matkailu Viron ilmailumuseossa mieleen nousee synkkiä ajatuksia, mitä jos… 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster