17.12.2015 Liikenne Liikenneturva: joka neljäs autoilija ei käytä vilkkua Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Omat ajoaikeet syytä ilmaista etenkin kehnoilla ajokeleillä Liikenneturvan seurantatietojen mukaan kolme neljästä autoilevasta näyttää suuntamerkkiä kääntyessään. Ja toisinpäin: joka neljäs jättää vilkuttamatta.Vilkun käyttö ei ole vapaaehtoinen hyväntahdon ele, sillä laki velvoittaa kuljettajaa näyttämään suuntamerkkiä aina ajoneuvoa sivusuunnassa siirtäessään – kuten käännyttäessä, kaistanvaihdon yhteydessä tai tien reunasta liikkeelle lähtiessä.Liikenneturva tekemien seurantojen mukaan joka neljäs kuljettaja ei kuitenkaan näytä vilkkua kääntyessään.– Kukaan ei kulje liikenteessä yksin. Käyttämällä vilkkua kuljettaja antaa muille liikkujille aikaa ja tilaa toimia yllättävissäkin tilanteissa, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Marko Nieminen muistuttaa.– Kun suuntamerkki laitetaan päälle hyvissä ajoin, voivat muut ennakoida liikennetilanteen paremmin ja välttää esimerkiksi turhaa jarruttelua. Kelien huonontuessa on entistä tärkeämpää ilmaista omat aikeet riittävän ajoissa muille.Suuntamerkki on annettava hyvissä ajoin ennen ajoneuvon kääntämistä. Vilkun näyttäminen ei vapauta kuljettajaa velvollisuudesta varmistaa kääntymisen turvallisuus: ohjauspyörää saa kääntää vasta, kun sen voi suorittaa turvallisesti.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyOta aina tavaksiJotkut autoilijat voivat ajatella, että vilkun näyttäminen kaistaa vaihdettaessa puoliautiolla tieosuudella on tyystin turhaa.Niemisen vinkki on ottaa suuntamerkin näyttäminen tavaksi aina, vaikkei tien päällä toisia ajoneuvoja havaitsisikaan.– On muistettava, että vilkun viesti on tarpeellinen myös kevyen liikenteen väylän käyttäjille, kävelijöille, pyöräilijöille ja mopoilijoille, esimerkiksi liikenneympyrästä poistuttaessa, Nieminen kertoo.Lähde: Liikenneturva Lue lisää Kaikki artikkelit 21.12.2024 Liikenne Synkkiä lukuja liikenteestä – lasten tieliikennekuolemat hälyttävässä kasvussa 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 17.12.2024 Liikenne Taksivälittäjä paljastaa: näitä arkisia ja vähemmän arkisia esineitä asiakkaat unohtavat takseihin 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 16.12.2024 Liikenne Rekisterikilpiin näkyviä muutoksia – Y-kirjain uusiksi, traktorimönkijöille uusi kilpityyppi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”