6.9.2019 Liikenne Liikenneturvan yksinkertainen neuvo turvallisempaan liikenteeseen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vilkun oikeaoppinen käyttö on liikenteen tärkeimpiä tapoja. Liikenneturvan kyselyn mukaan jopa kolme viidestä on joutunut liikenteessä vaaratilanteeseen toisen autoilijan suuntamerkin käyttämättömyyden vuoksi. Suuntamerkin näyttäminen on yksi liikenteen tavanomaisimmista tavoista, jonka pitäisi olla selkeää jokaiselle kuljettajalle. Esimerkiksi kaistaa vaihtaessa tai risteyksessä kääntyessä on jokaisen viestittävä omista aikeistaan vilkkua käyttämällä, jotta vältytään aiheuttamasta yllätyksiä muille tienkäyttäjille. – Pelkkä vilkun käyttäminen ei kuitenkaan vielä riitä turvallisuuden takaamiseksi. Yksinkertainen kolmen V:n periaate auttaa – vilkku, vilkaisu ja varmistus. Se tarkoittaa sitä, että vilkku laitetaan päälle hyvissä ajoin ennen kääntymistä tai kaistanvaihtoa. Sen jälkeen on vilkaistava peileihin ja katsottava, onko viereiselle kaistalle siirtyminen mahdollista, tai lähestyykö risteystä esimerkiksi jalankulkijoita tai pyöräilijöitä. Lopuksi on vielä varmistettava kuollut kulma, jotta kääntyminen tai kaistanvaihto on varmasti turvallista, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen neuvoo. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy VVV-periaate: Vilkku – Laita suuntamerkki päälle jo hyvissä ajoin ennen risteystä tai kaistanvaihtoa, näin osoitat aikeesi muille tielläliikkujille. Vilkaisu – Katso peileihin nähdäksesi, tuleeko takaviistosta muita. Varmistus – Varmista ennen kääntymistä kuollut kulma turvallisuuden takaamiseksi. Suuntamerkkiä näyttämällä hyvissä ajoin ennen ohjauspyörän kääntämistä antaa muille aikaa ja tilaa toimimiseen. Tämä säästää lisäksi turhia jarrutteluita ja ehkäisee mahdollisia vaaratilanteita. – Pakollisen pahan sijasta vilkuttamista voisikin ajatella tekona liikenteen turvallisuuden, sujuvuuden ja toisten liikkujien huomioimisen parantamiseksi. Jos tien päällä yhtään mietityttää, että pitäisiköhän tässä käyttää vilkkua, niin käytä sitä, Heiskanen jatkaa. Lähes kaksi kolmesta joutunut vaaratilanteeseen vilkuttamisen puutteen takia Liikenneturvan kyselyn mukaan 61 prosenttia suomalaisista on joutunut liikenteessä vaaratilanteeseen toisen tielläliikkujan suuntamerkin käyttämättä jättämisen takia. Suuntamerkin käyttämättä jättämisestä itse vaaratilanteeseen kokee joutuneen ainoastaan 9 prosenttia kyselyyn vastanneista. – Kyselytulokset alleviivaavat sitä, että vilkun käyttämättömyyden seuraukset näkyvät eniten juuri niille muille tielläliikkujille. Kuljettaja itse toki tietää, mihin on menossa, mutta harvalla on autossaan kristallipalloa, jolla muiden määränpään voi ennustaa, Heiskanen toteaa. Lähes joka neljäs kyselyyn vastanneista myönsi joutuneensa vaaratilanteeseen itse vaihdettuaan kaistaa yllättäen. Kaistanvaihtohaaverit ovatkin Liikenneturvan mukaan yksi taajama-alueiden yleisimmistä onnettomuustyypeistä. Lähde: Liikenneturva Kuva: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 11.6.2026 Ajoneuvot Kuopattu Audi R8 sai jälkeläisen – Nuvolari on puolen miljoonan euron taidonnäyte Audin uusista kyvyistä 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan 6.6.2026 Matkailu Podetko matkakuumetta, mutta määränpää on hukassa? – Matkahuollolla on ratkaisu 5.6.2026 Uutinen Puolen miljoonan euron supersähköauto jäi haaveeksi – suomalaisen Tritiumin taustayhtiö hakeutui konkurssiin 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 3.6.2026 Liikenne Mikroliikkumista rajoitetaan aktiivisesti kuntien toimesta – nopeus ja pysäköinti tarkoin määriteltyä 2.6.2026 Pyöräily Onko pyöräilyrenessanssi peruttu? – investoinnit eivät kasvatakaan pyöräilyn suosiota Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 10.6.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot 308 SW GT – uusi tekniikka tekee tyylikkäästä farmarista vakuuttavamman 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 5.6.2026 Käyttötesti Käyttötesti-Toyota pakotti minut luopumaan yhdestä periaatepäätöksestäni 5.6.2026 Koeajo Koeajo: Kia K4 Sportswagon – hyvää yötä viimeinen mam…farmari? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km