3.3.2023 Ajoneuvot Maailman ruuhkaisimmat kaupungit selvitettiin – yksi suomalaiskaupunki sadan joukossa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Navigaattorivalmistaja Tomtom selvitti, mitkä ovat kaikkein ruuhkaisimmat kaupungit maailmassa. Selvityksessä oli mukana kaikkiaan 389 kaupunkia 56 maassa ja eri 6 mantereella. Ja maailman ruuhkaisimman kaupungin titteli menee... Lontoolle! Lontoon sijoittuminen sijalle yksi maailman ruuhkaisimmista kaupungeista ei välttämättä ollut yllätys, kun navigaattorivalmistaja Tomtom on selvitti maailman ruuhkaisimmat kaupungit. Sanontakin kuuluu, että "liikennettä kuin Lontoossa". Tomtomin tekemässä selvityksessä oli mukana iso liuta, peräti 356 kaupunkia kaikkiaan kuudelta eri mantereelta, joista selvitettiin, mitkä niistä ovat kaikkein ruuhkaisimmat. Selvityksen avulla kaupungeille saatiin ruuhkaindeksi ja ne saatiin myös järjestykseen. Lontoo oli ylivoimaisesti ruuhkaisin, sillä se oli myös ainoa kaupunki, jossa kymmenen kilometrin matkalle käytettiin reilusti yli puoli tuntia matka-aikaa. Keskinopeus 10 kilometrin matkalla Lontoossa on 14 kilometriä tunnissa. Kakkoseksi tuli Intian Bengaluru. Ruuhkaisimmat kaupungit, top 10 1. Lontoo, Iso-Britannia 36 min 20 s 2. Bengaluru, Intia 29 min 10 s 3. Dublin, Irlanti 28 min 30 s 4. Sapporo., Japani 27 min 40 s 5. Milano, Italia 27 min 30 s 6. Pune, Intia 27 min 20 s 7. Bukarest, Romania 27 min 20 s 8. Lima, Peru 27 min 10 s 9. Manila, Filippiinit 27 min 10. Bogota, Kolumbia 26 min 20 s Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tampereella liikenne sujuvampaa kuin Turussa Mutta entä suomalaiset kaupungit? Luonnollisesti meitä myös kiinnostaa, että kuinka liikenne sujuu Suomessa – ja onko meillä ylipäätään ruuhkaa verrattuna maailman suurkaupunkeihin. Helsingissä vastaava matka-aika Tomtomin tilastossa on 20 minuuttia 10 sekuntia ja sillä se sijoittui koko maailman listalla sijalle 64. Eurooppalaisten kaupunkien joukossa Helsinki sijoittui sijalle 30. Matka-aikaa viime vuoteen Helsingissä on tullut lisää 20 sekuntia. Suomalaisista kaupungeista myös Turku ja Tampere mahtuivat vajaan 400 kaupungin joukkoon. Turku löytyy sijalta 134 ja Tampere sijalta 242. Tampereen ja Turun välillä huomioitavaa on se, että Tampereella liikenne on selvästi sujuvampaa, sillä Turussa matka-aika oli 16 minuuttia 20 sekuntia, kun Tampereella se on 13 minuuttia 20 sekuntia. Turussa matka-aika viime vuoteen on kasvanut 20 sekuntia, Tampereella 10 sekuntia. Liikennesuunnittelun apuväline Tomtomin tekemässä selvityksessä tutkittiin, kuinka paljon autoilijat viettävät ruuhkassa aikaa. Selvityksessä laadittiin indeksi siitä, että mikä oli autoilijoiden keskimääräinen käytetty aika per 10 kilometriä. Tomtomin selvitys on mielenkiintoista tutkittavaa, sillä siitä selviää myös se, mikä muutos on edelliseen vuoteen. Esimerkiksi keskimääräinen käytetty aika kymmenen kilometrin etenemiseen on Lontoon kohdalla kasvanut minuutin ja 40 sekuntia. TomTom myös korostaa selvityksessään, että ajoneuvoillaan liikkuvat ihmiset, kaupunkisuunnittelijat, autonvalmistajat ja poliittiset päättäjät voivat käyttää vertailun tuloksia liikenteeseen liittyvien haasteiden ratkaisemisessa. Lähde Tomtom Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan