28.5.2016 Ajoneuvot Maistiainen: paras Toyota Hilux ikinä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Toyota Hilux uudistuu ja on valmistajansa mukaan mallisarjan paras sukupolvi. Suomeen uusi avolava rantautuu ennen juhannusta. Autovalmistajat eivät uutuuksia esitellessään säästele kehuja, eikä Toyota Hilux tee tässä poikkeusta. Japanilaismerkin edustajan mukaan nyt esitellään paras Hilux ikinä. Lupaus on suuri, sillä Hiluxin maine varsinkin sitkeänä työjuhtana kantaa kauas.Uutuus esiteltiin kansainväliselle lehdistölle Namibiassa. Kahden koeajopäivän aikana ajoa kertyi kaikkiaan noin 500 kilometriä. Siitä suurin osa huonoilla tai todella huonoilla teillä.Vuoriston kivikossa Hilux etenee uskottavasti ja hiekkaisilla dyyneillä meno on yhtä vakuuttavaa. Hiekalla oleellista on, että liike ei pysähdy. Kivikossa vauhti on vaarallisempaa. Tiukimmissa paikoissa on edettävä tarkasti ryömien.Maantiellä Hilux on vakaa ja rauhallinen. Sisämelu on yllättävän maltillinen.Hiluxin ulkonäköä on päivitetty modernimpaan suuntaan. Nykymalli muistuttaa karun työkoneen sijaan katumaasturi-genren edustajia. Tuoreimmalla versiolla kehdannee siis ajaa vaivatta myös vapaa-ajalla.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyToyota Hiluxin uusi sydänUutta on myös moottoritilassa. Jatkossa Hiluxia vauhdittaa 2,4 litran ahdettu diesel-moottori, jonka maksimi teho on 150 hv (110 kW) ja vääntö 400 Nm. Edeltäjäänsä verrattuna kulutuksen kerrotaan laskeneen ja päästöjen pienentyneen.Vaihteita on tarjolla kuusi, mutta automaatin saa vain osaan mallistosta. Vaihteistosta riippumatta vetotapoja on tarjolla kolme: nopea takaveto, nopea neliveto ja hidas neliveto. Edellismallista poiketen vetotapa valitaan nyt sähköisellä kytkimellä vaihdevivun sijaan.Suomeen ensimmäiset Hiluxit saapuvat parissa viikossa, eli kesäkuun alkupuolella. Hinta-alkaen -malli vaihtaa omistajaa 35 610 eurolla, malliston kalleimman hintalappuun on piirretty lukema 61 160 euroa.Teksti ja kuvat: Antti Hentinen Lue lisää Kaikki artikkelit 18.6.2025 Uutinen Juhannusliikenteessä hyytyy vuosittain satoja autoja – tässä yleisimmät syyt matkan katkeamiseen 18.6.2025 Ajoneuvot Viistokattoinen, crossover-mallinen Nissan Leaf on nyt vihdoin tosiasia 17.6.2025 Ajoneuvot Audi Q3:n kolmas sukupolvi sai ensi-iltansa, ja se uppoaa kuin puu metsään isosisartensa sekaan 15.6.2025 Matkailu Autoliike, jossa ei myydä lainkaan autoja – ainoastaan aatetta 14.6.2025 Ajoneuvot Renault saattaa alkaa valmistamaan aseita ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 14.6.2025 Uutinen Prätkällä töihin -päivä haluaa motoristit pyöriensä päälle 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 13.6.2025 Ajoneuvot Opel Grandland Electric AWD on saksalaismerkin tehokkain malli ja sen ensimmäinen sähköneliveto Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.6.2025 Lentokoneet KLM aikoo vaihtaa vanhat Boeing 737:nsa uusiin, hiljaisiin ja taloudellisiin Airbuseihin - A321neo nähty jo myös Helsingin-reitillä 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 17.6.2025 Moottoripyörät Koeajo: Honda CB 1000 Hornet – naku supersportin sydämellä 18.6.2025 Ajoneuvot Viistokattoinen, crossover-mallinen Nissan Leaf on nyt vihdoin tosiasia 18.6.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Audi julkisti brutaalin dieselkäyttöisen superauton, R8 V12 TDI:n 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster