21.9.2017 Ajoneuvot Maistiainen: Uusi sekoitus – Kia Stonic Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kia Stonic on pirteä tulokas suosiotaan aina vain kasvattavaan pienten maasturimaisten crossoverien luokkaan. Kun toimituspäällikkö soitteli ja kyseli maistelemaan gintonicia Saksaan, suostuin heti. Ilmeisesti puhelinlinjassa oli häikkää, sillä istun nyt pienessä Kiassa Berliinin ruuhkassa. No väri muistuttaa edes sitruunaa...Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPerinne velvoittaaKia Stonic ei ole suinkaan merkin ensimmäinen maasturinpentu. Koko touhunhan on aloittanut aikanaan saman kokoinen Kia Sportage jo vuonna 1993. Lisäksi mallistossa on ollut pikkumaasturi Kia Soul jo kohta kymmenen vuotta. Eikä Stonic nytkään korvaa Soulia, joka jatkaa omalla kantikkaalla linjallaan. Sen sijaan muodoiltaan sutjakampi Stonic pudottaa mallistosta pois pienen tila-auton Vengan. Uutuuden nimen tehdas kertoo yhdistäneensä Speedystä ja Tonicista.Perheauton tilatKia Stonic pohjautuu samaan perusrakenteeseen vasta uudistuneen Kia Rion kanssa. Akseliväli on millilleen sama, pituutta ja korkeutta on kahdeksan senttiä enemmän. Aivan maasturikorkeuksista ei voi puhua, vaikka maavaraa on vähän enemmän, ja helmatkin ovat pohjapanssareita imitoivia. Jo Rion ollessa perhekäyttöön riittävä, on Stonicissa tilaa joka suuntaan vielä joitakin senttejä enemmän. Etuistuimen muotoilu kaipaisi vielä lisää tukea reisille ja ristiselälle. Takaistuimelle sopii aikuinen vielä pitkänkin kuskin taakse. Myös tavaratila on riittävä ja selkeänmuotoinen.Persoonallisuutta väreilläVarustelutasot ovat tutut LX, TX ja EX. Automaattinen hätäjarrutus, iso kosketusnäyttö, navigointi, nettiyhteys ja pysäköintiavustimet löytyvät kalliimmista versiosta. Lisäksi Stonicia voi personoida ulkoa katon ja sisältä tikkauksien ja koristelistojen väriä vaihtamalla. Kojelauta on saman oloinen kuin Riossa, osa namiskoista on identtisiä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPirteä turbomoottoriKia Stoniciin on valittavana kaikkiaan neljä moottoria. Bensiinimoottoreita on kolme, vapaastihengittävät 1.2 (84 hv) ja 1.4 (100 hv) sekä turboahdettu kolmisylinterinen (120 hv). Dieselvaihtoehto on iskutilavuudeltaan suurin (110 hv). Kaikki mallit ovat etuvetoisia, nelivetoa Stoniciin ei ole tällä haavaa tulossa. Aluksi myynti alkaa manuaalivaihteisilla versioilla, automaatti seuraa perässä.Mukava matkakumppaniJuomat on sekoitettu hyvin, sillä Kia tuntuu osuvalta vedolta luokassaan. Tilaa ja varusteita on sopivasti. Toiminnot ovat loogisia ja viimeistely on kohdallaan. Alusta on sopiva kompromissi ajettavuutta ja mukavuutta. Ohjaus on korealaiseksi yllättävän tunnokas keveydestään huolimatta. Tehokkain moottori, kolmisylinterinen turbo, on ruudikas ja vaivaton yhdessä sujuvan vaihteensiirron kanssa. Moottori ei myöskään kuluta tai mölyä liikaa. Sen hinta jää kuitenkin arvoitukseksi, nyt paljastettu 17 990 euroa on perusmallin hinta, eikä täällä ole perusmalleja ajossa...Teksti: Petri Munukka, kuvat: Vesa Eskola Lue lisää Kaikki artikkelit 17.6.2025 Ajoneuvot Audi Q3:n kolmas sukupolvi sai ensi-iltansa, ja se uppoaa kuin puu metsään isosisartensa sekaan 15.6.2025 Matkailu Autoliike, jossa ei myydä lainkaan autoja – ainoastaan aatetta 14.6.2025 Ajoneuvot Renault saattaa alkaa valmistamaan aseita ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan 13.6.2025 Ajoneuvot Opel Grandland Electric AWD on saksalaismerkin tehokkain malli ja sen ensimmäinen sähköneliveto 11.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sähkömoottorin nerokkuus paljastuu viimeistään avattaessa 9.6.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz lanseeraa uusimman sukupolven MBESS-energiavaraston 8.6.2025 Ajoneuvot Suuri ja mahtava Chrysler juhlii 100-vuotista taivaltaan lätkäisemällä ainoaan malliinsa, 9 vuotta vanhan tila-autoon, tarran 7.6.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Ford Ranger PHEV – plugarissa on Mustangin bensiinimoottori, mutta se on ohjelmoitu imemään bensiinihöyryt sisäänsä 6.6.2025 Ajoneuvot Kia Sportagekin on nyt suututettu, mutta valmistaja kutsuu sitä hienostuneimmaksi Sportageksi ikinä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 16.6.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Elroq RS – kun perhe on pahin 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 10.6.2025 Käyttötesti käytetyllä Teimme huollon Toyota Priuksen 300 000 kilometrin kunniaksi ja löysimme öljyiset sytytystulpat – varsinaiset viat jäivät vielä odottamaan vuoroaan 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 11.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sähkömoottorin nerokkuus paljastuu viimeistään avattaessa 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster