15.1.2023

Matkakuumetta havaittu! – Lomamatkat suunnitellaan nyt huolella

Suomalaiset haikailevat Etelä-Eurooppaan, myös kaupunkilomat ja junamatkat kotimaassa ovat nousussa matka-aikeissa.

Matkakuumetta on, paljastaa tuore tutkimus. Suomalaiset haikailevat etenkin Etelä-Eurooppaan. Kaupunkilomat ja junamatkat kotimaassa ovat nekin kyselyn mukaan nousussa.

Koronakurimuksen aiheuttama vuosien matkailuvaje on ylläpitänyt suomalaisten matkakuumetta korkealla tasolla. Ilmiö käy ilmi Matkamessujen matkailututkimuksesta ja lomamatkaennusteesta tälle vuodelle.

Lomamatkoja suunnitellaan kuitenkin huolella, sillä taustalla väijyy huoli rahojen riittävyydestä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Yli puolet aikoo ulkomaille

Suomalaisista 55 % suunnittelee matkustavansa vuonna 2023 ulkomaankohteisiin, mikä osoittaa edelleen elpymisen merkkejä. Kaipuuta on eniten Etelä-Eurooppaan, mihin matkailu alkoi vuoden 2022 aikana isommissa määrin.

Kotimaanmatkojen kysyntä on myös korkealla 70 %:n tasolla, vaikka viime vuosien ennätyksiin ei päästä. Etätyömahdollisuudet ovat pidentäneet lomamatkoja 3–5 päivää niillä, joilla on siihen mahdollisuus. Suomalaiset ovat käyttäneet kotimaassa rahaa hieman enemmän kuin aikaisemmin, mutta ulkomailla lähes tuplanneet rahankäytön.

Etelä-Aasia nousussa

Matkustus muihin Pohjoismaihin lisääntyi viime vuoden aikana, mutta matkustus Aasiaan oli maailmantilanteen vuoksi vähäistä.

Ennen koronarajoituksia Thaimaan-matkoihin tottuneet suomalaiset suunnittelevat jälleen lomamatkoja Etelä-Aasiaan, Thaimaan lisäksi Intiaan, Sri Lankalle ja Malediiveille. Ennusteen mukaan kysyntä ei silti yllä vielä vuoden 2019 tasolle. Kysymykseen odotuksista matkanjärjestäjän/matkapalveluiden myyjien palveluita kohtaan, ykkösasiaksi nousi matkustajan avustaminen ongelmatilanteissa.

Kreikka, Kroatia, Espanja…

Kaupunki- ja rantalomakohteet ovat vuoden 2023 ulkomaanlomien suunnittelussa korkeimmalla. Matkoja suunnitellaan eniten edelleen Etelä-Eurooppaan, kuten ikisuosikkeihin Kreikkaan, Kroatiaan, Espanjaan ja Portugaliin.

Keski-Euroopan matkakohteita esiin nousevat Saksa sekä naapurimaamme Ruotsi ja Viro.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Vastuullisuus nostaa päätään

Tutkimuksen mukaan arvoasteikolla olivat nousseet matkakohteen paikallinen kulttuuri ja aidot elämykset esimerkiksi luksushotelleihin verrattuna.

Lentomatkansa oli kompensoinut 13 % matkustaneista.

Järvi-Suomi suosiossa

Kotimaanmatkailussa heijastuu mökkimatkailu Järvi-Suomen alueella, mutta kaupunkilomat ja junamatkailu ovat kasvattaneet osuuttaan. Luonnossa liikkumiseen keskittyvien matkojen tekeminen on edelleen myös korkealla.

Asuntoauto- ja vaunulla lomailun kiinnostus on edelleen hieman korkeammalla kuin 2019.

Kaupunkilomat ulkomailla ja kotimaassa, laiva- ja risteilylomat lähialueilla sekä rantalomat kasvattivat viime vuonna osuuttaan yli jopa ennen pandemiaa edeltävän tason. Luonnossa liikkumiseen keskittyviä matkoja tehtiin edelleen enemmän kuin 2019. Suomalaiset käyttivät kotimaassa rahaa hieman enemmän kuin aikaisemmin, mutta ulkomailla rahankäyttö lähes tuplaantui.

– Matkailun elpyminen alkoi viime vuonna ripeästi. Alaa koettelevat nyt huolet hintojen noususta ja kuluttajien luottamuksesta omaan talouteen. Tunnelma alalla on kuitenkin luottavainen, Suomen matkailualan liiton (SMAL) toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti.

Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut järjestetään 19.–22.1. Helsingin Messukeskuksessa.

Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähde: Matkamessut 

Lisää aiheesta

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat