19.11.2021 Ajoneuvot Mazda CX-50 – atleettisempi crossover jää Atlantin taa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Mazda aikoo vyöryttää markkinoille monta uutuuskatumaasturia aivan lähivuosina. Uutuustulvan aloittaja, Pohjois-Amerikkaan suunnattu CX-50, on selkeästi maasturimainen. Se on myös ensimmäinen Mazdan ja Toyotan yhteistehtaassa USA:ssa valmistettava Mazda-malli. CX-50 asettuu toki yleisestikin varsin kilpailtuun luokkaan, mutta nyt tuntuu, että kilpailuasetelmaa riittää Mazdalla jo omasta takaa. CX-30 ja CX-5 asettuvat kooltaan jokseenkin lähelle uutuutta, ja toki myös muotoilu liippaa tarkoituksellisesti läheltä. Mainittuja crossovereita hienoisesti suuremman CX-50:n kuorissa näkyy Kodo -muotokielen viimeisin sovellutus. CX-50 on muotoiltu esimerkiksi CX-5:een verrattuna maastoautomaisen atleettiseksi, ja muistuttaa varsinkin keulastaan sähkömalli MX-30:a. Maavara on jonkin verran CX-5:tä korkeampi.Ulkokuoreen on tuotu korostetun maastohenkisiä elementtejä, joista osa riippuu tietysti varustelusta. Tässä vaiheessa meillä on kuvia ainoastaan tasokkaimmin varustelluista ensiesittelymalleista, joissa näemme tyypillisiä maastohenkisyydestä kertovia aspekteja ulkovärissä ja konepellin maalausyksityiskohdissa, rengastuksessa, taakkatelineessä sekä totta kai asianmukaisissa seikkailumuoveissa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTuoreen yhteistyön hedelmääUutuusmallin merkittävyyttä lisää tieto sen valmistuspaikasta. CX-50 on siis ensimmäinen Mazda Toyota Manufacturing plantilla Alabaman Huntsvillessä valmistettava Mazda-malli. Huntsville on yksi USA:n avaruusteknologian pääkaupungeista, ja se näkyy yhteistehtaan nimistössä. Toyota nimittäin tuottaa Corolla Crossia kuulentoteemaisella Apollo-tuotantolinjalla, kun taas rinnakkaisella, avaruussukkulasta inspiroituneella Discovery-linjalla valmistuvat pian uudet CX-50:t. Yhteinen tehdas kertoo paljon japanilaisvalmistajien uuden yhteistyön laajuudesta.Sisällä ei koeta kulttuurishokkeja, vaan tunnelma on peruslaadukas.CX-50 saa alkuvaiheessa keulalleen Mazdan oman 2,5-litraisen Skyactiv -bensiinimoottorin. Sen kohdalla vaihtoehdoiksi tarjoillaan perusversiona ahtamatonta ja väkevämpää ahdettua versiota. Moottorista voima välittyy kuusiportaiselle automaatille, ja CX-50 on aina nelivetoinen. Uutuudessa on Intelligent Drive Select function (Mi-Drive). Se on Mazdan uusi ajoavustinjärjestelmä, joka mukauttaa autoa erilaisiin ajo-olosuhteisiin ja käyttötarkoituksiin.Tuonnempana CX-50 -mallisto laajenee Apollo-puolelle, sillä luvassa on Toyotalta lainattu täyshybridivoimalinja. Kaikkia yksityiskohtia ei ole vielä paljastettu, mutta Apollo- ja Discovery-linjat jakavat muutakin nouhauta keskenään.Lisää uutta ja syventyvää yhteistyötäMainittu uutuustulva tuo crossover-/suv -malleja niin Eurooppaan kuin Pohjois-Amerikkaan. Mallimerkintälogiikka korotettujen mallien kohdalla vaihtuu pysyvästi kymmenlukuihin, kun Eurooppa tulee saamaan CX-60:n ja suuremman CX-80:n. CX-5 on toistaiseksi suurin meikäläisillä markkinoilla myytävä Mazda-crossover, mutta tähän on tulossa uusien mallien myötä muutos. Isompaa kokoa kompensoidaan niiden kohdalla lataushybridivoimalinjoilla.Pohjoisamerikkalaiset tulevat saamaan – ainakin mallimerkintöjen perusteella – pykälää isommat mallit. CX-70 ja CX-90 saavat keulilleen japanilaisvalmistajan uudet aluevaltaukset, nimittäin rivi-6 -bensiinimoottorit.Kaupunkiautojen maailmasta kerrottakoon vielä, että ennakkotietojen mukaan tuleva Mazda2 tehdään yhteistyössä Toyotan kanssa, mahdollisesti logonvaihdon keinoin. Kuten tiedämme, tällä hetkellä asetelma on Pohjois-Amerikassa toisinpäin, kun Toyota Yarista valmistetaan Meksikossa uudelleenbrändättynä Mazda2:na.Teksti: Benjamin Helander Lähteet: Mazda, Autocar Kuvat: MazdaLisää aiheesta”Mä elän vieläkin!” – Mazda patentoi jälleen wankel-tekniikkaa Koeajo: pehmoilijan päivitykset – Mazda CX-5 Koeajo: Muodikkaasti korkeampi Mazda CX-30 Kurotus ylöspäin: Mazda 3 tavoittelee premiumia, mutta raikkaalla reseptillä Maistiainen: Mazda MX-5 2.0 – Kun hyvästä viritetään vieläkin parempi Mazda julkaisi CX-9-maasturin – saapuuko sen turbomoottori Eurooppaan? Lisää aasialaisia logonvaihdoksia: onko Mazda 2 tulevaisuudessa Toyota Yaris?Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Dongfeng Nammi Box on erikoisimpia sähköautoja vähään aikaan – 25 tonnilla saa paljon, muttei tarkoituksellisestikaan miellytetä kaikkia 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – ”nyt olisi korkea aika tarkistaa…” 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 16.12.2024 Ajoneuvot Valhalla, Aston Martin Valhalla on hyperauto, yli tuhannen hevosvoiman hybridihyperauto Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”