6.4.2025 Ajatuksia autoista Kaksi Volvoa ja menneiden aikojen haikailu johtokunnan neuvotteluhuoneessa – Ajatuksia autoista Teksti Aake Kinnunen Kuva Volvo Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Siirtyminen Volvon sähkölippulaivasta päivitettyyn vallankumousmalliin osui samaan hetkeen, kun valmistaja itse haikaili vanhojen perään toimitusjohtajavalinnassaan. Reilun viikon autoalan shokkiuutinen kajahti Ruotsista, sillä Volvo Cars päätti, että vanhassa todellakin on vara parempi. Kolmisen vuotta autotehdas kipparoinut puhelin- ja pölynimuriveteraani Jim Rowan sai lähtöpassit melkoisella tahdilla, sillä Volvo-veteraani Håkan Samuelssonin paluu eläkkeeltä tapahtui vain päiviä ennen Volvon vuotuista yhtiökokousta. Samuelsson johti Volvo Carsin nykyiseen asemaansa vuosien 2012–2022 aikana, jolloin yhtiö uudisti koko mallistonsa ja siirtyi pois Ford-aikakauden haamuista.Väistynyt Volvon toimitusjohtaja Jim Rowan 2024 "90/90 dayssä".Kahden vuoden määräajaksi takaisin töihin haettu 74-vuotias Samuelsson ei aikaillut, sillä hän esitteli kolmen pointin suunnitelmansa Volvon piristämiseksi heti ensimmäisenä työpäivänään. Volvo jatkaa Samuelssonin aloittamalla tiellä kohti täyssähköisyyttä, vaikka Rowan joutui jo hiukan tinkimään Samuelssonin ensimmäisen valtakauden lupauksista markkinoiden ollessa jäljessä merkin ideologiseen linjaukseen nähden. Apuna käytetään tosin hyvin myyviä lataushybridejä, kuten tähänkin asti. Toisena pointtina Samuelssonin suunnitelmassa on lisätä synergiaa emoyhtiö Geelyn kanssa kannattavuuden parantamiseksi. Kolmas pointti on pistää Volvo Cars kulukuurille, joskin sisäpiirilähteiden mukaan linjaus ei juuri poikkea jo käytössä olleesta toimintatavasta.Volvon rattiin palannut Håkan Samuelsson.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyEX90 vai XC90Lähes uskomattomalla ajoituksella koeajokalenteri heijasteli Volvon toimitusjohtajalinjausta, sillä Rowanin aikakauden lippulaivaksi jääneen EX90:n jälkeen vuorossa oli jälleen kerran päivitetty XC90. Toisen polven Volvo XC90 oli se auto, jolla Volvo aloitti vallankumouksensa Geelyn alaisuudessa ja pitkän marssin pois Ford-pohjaisista malleista. Samalla esiteltiin "Thorin vasara" -ajovalojen ympärille rakennettu muotokieli, joka korosti autojen skandinaavista minimalismia. Autoissakin aikakausien ero on selvästi havaittavissa. Siinä missä Volvo EX90 nojaa yhteen maxikokoiseen kosketusnäyttöön, tuntuu XC90 jo antiikkiselta pienen matalaresoluutioisen pädinsä kanssa käyttöjärjestelmäpäivityksestä huolimatta. Toisaalta XC90:ssä noudatetaan vielä Volvon vanhoja linjauksia esimerkiksi ergonomian suhteen: tuuli- ja takalasin lämmitykset voi kytkeä painikkeilla ja sumuvalot kytketään päälle muiden valojen tavoin vasemmasta viiksestä, eikä kosketusnäytön suinkaan uumenista. Ohjauspyörän painikkeetkin ovat suorastaan loistavia hipaisunäppäimiin verrattuina, joskin mittaristonäkymien käyttölogiikka on edelleen omintakeista.Ei ihme, että Volvo XC90 oli saapuessaan melkoinen vallankumous valmistajan sisällä, sillä erinäisine puutteineenkin auto uudisti käsityksemme Volvosta ja johti siihen, että Samuelssonin aikakaudella Volvo riikkoi myyntiennätyksensä peräti kuudesti kahdeksan vuoden aikana. Myös Volvo EX90 uudistaa käsitystämme Volvosta, mutta tariffien, muumikeulojen ja koodinpätkien maailmassa on vaikeampi erottautua, saati tehdä kaikesta tästä etua itselleen.Nähtäväksi jää, löytääkö Samuelsson vielä takavuosien taikaa, tai olisiko veteraanijohtajalla peräti jotain uutta takin rintataskussa? Lue lisää Kaikki artikkelit 1.4.2025 Uutinen Vanhassa vara parempi: Volvo hakee edellisen pääjohtajan takaisin eläkkeeltä 5.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Volvo ES90 – viisi metriä skandinaavista Premiumia 1.3.2025 Uutinen Volvo ES90 mukaan 800 voltin sähköautojen kerhoon – 300 kilometriä toimintamatkaa 10 minuutin latauksella 4.12.2024 Yleinen Vuoden viimeinen Euro NCAP – iso joukko uutuusmalleja syynissä 21.2.2024 Ajoneuvot Volvo yhtenäistää sähköautojensa nimipolitiikkaa – tämäkin suosikkimalli tunnetaan jatkossa nimellä EX40 27.12.2023 Ajoneuvot Volvon ensimmäisen täyssähkösedanin nimi tulee olemaan… ES90… ensimmäinen yksilö on jo valmistettu 13.11.2023 Ajoneuvot Volvo EM90 on ruotsalaisbrändin ensimmäinen tila-auto sitten 60-luvun – luvassa sähköä, tilaa ja luksusta aluksi vain kiinalaisille 19.10.2023 Ajoneuvot Volvo SuperTruck 2 näyttää toden teolla, mikä aerodynamiikan merkitys on ison ajoneuvon kulutuksessa 21.9.2023 Ajoneuvot Ja loppu oli nopea – Volvo valmistaa kaikkien aikojen viimeisen diesel-autonsa muutaman kuukauden kuluttua Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.4.2025 Moottoripyörät KTM-leirissä kuhisee jälleen – pääkaupunkiseudun myymälä ja huolto lopettaa toimintansa 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi? 25.4.2025 Ajoneuvot Lexus ES vaihtoi kerta kaikkiaan tyyliään - kaunokainen tulee saataville myös täyssähköisenä 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 25.4.2025 Yleinen Vapise BMW – uusi kolarikuningas on Tesla 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 22.4.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – enemmän autoa, enemmän järkeä 19.4.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Fiat 131 Abarth Rally -replika 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous