20.12.2022 Ajoneuvot Melkein voi jo vahvistaa: GM lanseeraa sähköisen Corvette -brändin 2025 – mukana neliovinen coupé ja tietenkin SUV Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Sisäpiirilähteiden mukaan GM haluaa laajentaa Corvetten maineikasta nimeä omaksi brändiksi asti. Amerikkalaiskonsernin on ennakoitu muodostavan sähköisiä sateenvarjomallistoja muidenkin isojen nimiensä alle. Chevrolet Corvette kuuluu urheiluautojen hall of fameen, ja 70 tähänastisen vuoden aikana siitä on nähty kahdeksan erilaista, mutta silti tunnusomaista näkemystä. Viimeksi Corvetten käsitettä ravisteltiin huolellisemmin edellisessä sukupolvenvaihteessa, kun autoileva maailma sai totutella kaikkien aikojen ensimmäiseen keskimoottoriseen Vetteen. Noin kolmen vuoden kuluttua - mikäli huhut pitävät paikkansa - on kuitenkin luvassa jotain paljon mullistavampaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Corvetten tasoinen brändi Corvette-brändistä on huhuttu toki aiemminkin, mutta nyt Car and Driver -lehdelle puhunut GM:n sisäpiiriläinen vaikuttaa olevan tosissaan. Lähteen mukaan General Motors on vuonna 2025 erottamassa Corvetten omaksi tuotemerkikseen, joka keskittyy tasokkaisiin ja ennen kaikkea suorituskykyisiin sähköautoihin. Konsernin jättisatsaus, sähköinen Ultium -perusrakenne, tulee toimimaan perustana perinteisen Corvette-urheiluauton, E-Rayn, lisäksi ainakin nelioviselle coupélle sekä SUV:ille. Fordilla on vähän vastaavanlaisia suunnitelmia Mustangin varalle. Mussesta on jo nähty täyssähköinen SUV, joka tulee saamaan seuraa muista sähkömalleista. GM:n vastauksen tähän on uumoiltu olevan puolestaan sähköinen Camaro -alamallisto, sillä ennakoidun kaltainen Corvette-brändi tulee sijoittumaan näitä selvästi korkeammalle. Esimerkiksi neliovinen sähkö-Vette olisi jotakuinkin vastine Porsche Taycanille ja kumppaneille. Eikä siinä kaikki, nimittäin samojen lähteiden mukaan GM suunnittelee myös itse Cadillac Escaladen muuttamista tulevaisuudessa sähköiseksi sateenvarjomallistoksi. Ensin kuitenkin hybridi Ennen kunnianhimoisia täyssähkötavoitteita, luvassa on ilmeisesti jo ensi kalenterivuonna esittelyyn tuleva hybridinäkemys Corvette C8:sta. Sitä koskevat, toistaiseksi vahvistamattomat tiedot kertovat jopa tuhannen hevosvoiman hybridi-Vettestä. Lähteet: Car and Driver, Inside EVs, Chevrolet Kuvat: Chevrolet Teksti: Benjamin Helander Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 19.4.2026 Ajatuksia autoista Euroopassa ei hyvä heilu, jos kiinalaiset koskaan lukevat Dacian ja Škodan pelikirjaa 19.4.2026 Ajoneuvot Dramaattinen Rolls-Royce Project Nightingale – miljoonien arvoinen taideteos pyörillä, nimetty työntekijöiden asunnon mukaan 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 17.4.2026 Sähköautot Ensimmäiset kuukaudet sähköautoilijana: lataamista, sovelluksia ja asennoitumista 17.4.2026 Ajoneuvot Maistiainen: BYD Atto 3 Evo – voidaanko tosiaankaan puhua pelkästä faceliftistä, jos aiemmin etuvetoinen auto on muuttunut taka- tai nelivetoiseksi? 16.4.2026 Koeajo Koeajo: BMW iX3 toimittaa paljon lupaamaansa – mutta sekään ei ole täydellinen sähköauto 16.4.2026 Käyttötesti Käyttötesti: mitä Škoda Elroq -sähköauton Lapin-reissu maksoi? 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 18.4.2026 Lentokoneet Planeetan kahden suurimman lentoyhtiön yhdistymistä on nyt väläytetty - tuloksena olisi ylijättiläinen 2 800 lentokoneella ja yhteensä 200 vuoden historialla 17.4.2026 Sähköautot Ensimmäiset kuukaudet sähköautoilijana: lataamista, sovelluksia ja asennoitumista 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin