3.2.2016 Ajoneuvot Mersun tähti palasi Helsingin ylle – korjattiin yleisön pyynnöstä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Mercedes-Benzin pyörivä, valaistu tähti on ollut osa Helsingin Kampin katukuvaa jo vuodesta 1962. Kampin Autotalon Mercedes-Benz tähti loistaa jälleen Helsingin kattojen yllä. Joulukuussa alas laskettu tähti ja huollettavana ollut pyörintäkoneisto asennettiin automerkin maahantuojan mukaan takaisin paikoilleen tänään. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Viime vuonna paikoilleen jämähtänyt tähti saatiin korjausurakan päätteksi jälleen pyörimään ja valaisemaan lähitienoota. Runeberginkadun puoleinen tornitalon katolla tähti on sijainnut jo vuodesta 1962, joten paluulle oli kysyntää myös kaupunkikuvan kannalta. Myrskyjen runnoma Pitkään palvellut tähti on vuosien saatossa hohtanut myös sinisenä ja kaksi kertaa myrskytuulet ovat puhaltaneet sen kumoon. Nykyinen tähti on halkaisijaltaan 4,5 m. Länsi- ja itäpuolella tornia sijaitsevat siniset Mercedes-Benz -tekstit saatiin myös palautettua alkuperäiseen muotoonsa. Kaupunkilaiset kaipasivat takaisin Kaupunkilaisten näkemys merkin kuulumisesta kaupunkikuvaan ei yksin riittänyt korjauspäätöksen syntyyn. Lisäksi korjauksen jouduttamiseen tarvittiin Facebookissa yli tuhat tykkääjää, kertoo maahantuoja. Tähden paluu katolle juhlistaa osaltaan myös viime perjantaina 130 vuotta täyttänyttä autoa, eli Carl Benzin 29.1.1886 jättämää Patent-Motorwagenia koskevaa patenttia. Lähde ja kuvat Mercedes-Benz Lue lisää Kaikki artikkelit 15.6.2025 Matkailu Autoliike, jossa ei myydä lainkaan autoja – ainoastaan aatetta 14.6.2025 Ajoneuvot Renault saattaa alkaa valmistamaan aseita ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 14.6.2025 Uutinen Prätkällä töihin -päivä haluaa motoristit pyöriensä päälle 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 13.6.2025 Ajoneuvot Opel Grandland Electric AWD on saksalaismerkin tehokkain malli ja sen ensimmäinen sähköneliveto 12.6.2025 Uutinen Kiina ja EU sopimassa tariffit korvaavasta minimihintajärjestelmästä – mutta neuvoteltavaa on vielä 11.6.2025 Uutinen Ranskalaiset Tesla-kuljettajat haastavat tehtaan oikeuteen Muskin aiheuttamasta mainehaitasta 11.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sähkömoottorin nerokkuus paljastuu viimeistään avattaessa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 15.6.2025 Laivat Päivän kuva: Saksan oma "Lemmenlaiva" nähty Helsingin Katajanokalla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 10.6.2025 Käyttötesti käytetyllä Teimme huollon Toyota Priuksen 300 000 kilometrin kunniaksi ja löysimme öljyiset sytytystulpat – varsinaiset viat jäivät vielä odottamaan vuoroaan 8.6.2025 Matkailu Viron ilmailumuseossa mieleen nousee synkkiä ajatuksia, mitä jos… 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster