21.1.2021 Ajoneuvot MM-rallikausi alkaa: vuosi 2021 on Ogierin ja hybridittömien autojen viimeinen – suomalaisille luvassa tynkäohjelmia Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Rallikausi 2021 alkaa tänään perinteisesti Monte Carlon osakilpailulla. Kuninkuusluokan maailmanmestaruussuosikit ovat samat neljä kuin vuotta aiemmin ja nimekkäitä osallistujia riittää myös WRC2-sarjan puolelle. Vuoden 2020 piti olla Sébastien Ogierin viimeinen rallin MM-sarjassa. Tilanne olisikin ollut otollinen vetäytymiselle, sillä ranskalainen palasi yhden välivuoden jälkeen hallitsevaksi maailmanmestariksi, joten hän olisi voinut ’’lopettaa mestarina’’. Tynkäkausi ei kuitenkaan täyttänyt kaikkien aikojen toiseksi menestyneimmän rallikuljettajan paloa ajamiseen, joten hän päätti jatkaa vielä toisen kauden Toyotan ratissa.Kausi 2021 jää Ogierin lisäksi todennäköisesti nykyisten WRC-autojen viimeiseksi. Vuodelle 2022 on tarkoitus tuoda hybridivoimalinjoilla varustetut Rally 1 -luokan ralliautot.Oman mausteensa tämän vuoden kilpailuun tuo rengasvalmistajan vaihtuminen – Michelin korvautuu Pirellillä, ja oletettavasti erilaiset renkaat voivat vaikuttaa ajettavuuteen jopa dramaattisesti.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTuttu kuvio mestaruustaistossaMaailmanmestaruudesta kamppaillee samat henkilöt kuin vuonna 2020, Ogier, Elfyn Evans, Ott Tänak ja Thierry Neuville. Nelikosta puolet kilpailee Hyundailla ja toinen puolisko Toyotalla. Hyundain kolmannessa autossa tulevat vuorottelemaan Dani Sordo ja Craig Breen. Toyota on puolestaan läpi kauden mukana neljällä autolla, edellä mainitun kaksikon lisäksi puikoissa ovat Kalle Rovanperä ja Takamoto Katsuta.Ford M-Sportilla kuljettajamuutokset olivat muita radikaalimpia: viime kaudeksi Citroënilta siirtynyt Esapekka Lappi ei aja tällä kaudella lainkaan ja Teemu Suninenkin ajaa vain osittaisen kauden. Viime kaudella pätkityn kauden ajanut Gus Greensmith pääsee ajamaan täyden kauden ja Sunisen kanssa toisen auton jakaa Adrien Fourmaux.Tämä tarkoittaa, että ensimmäistä kertaa vuoden 2016 jälkeen jokaisessa kisassa ei tule olemaan mukana vähintään kahta suomalaista WRC-luokassa. Olisiko nyt kuitenkin aika katkaista suomalaisten historiallisen pitkä voitoton ajanjakso esimerkiksi Rovanperän debyyttivoiton merkeissä?Nimekäs WRC2-kausi tulossaTäyttä ohjelmaa ei ole yhdelläkään suomalaisella myöskään WRC2 tai WRC3 -luokassa. Viime vuonna WRC3-luokan maailmanmestaruuden voittanut Jari Huttunen ei saanut vakuuttavista näytöistään huolimatta täyttä ohjelmaa WRC2-luokasta, jossa Hyundailla kilpailee Ole-Christian Veiby ja Oliver Solberg. WRC3-luokan säännöt myös estävät hallitsevaa mestaria osallistumasta samaan luokkaan uudelleen.MTV:n mukaan Huttunen kuitenkin pääsee ajamaan ensi kaudella seitsemän osakilpailua WRC2-autolla Hyundailla. Moottorin kysyessä asiaa Huttuselta ei ollut vielä tiedossa mitkä seitsemän osakilpailua ohjelmaan kuuluu, eikä oikeastaan täysin varmaa tietoa juuri seitsemän kilpailun lukumäärästä ollut välittynyt kiuruvetisellekään.Seitsemän osakilpailun ohjelma tarkoittaisi käytännössä täyttä kautta, sillä toiseksi kovimmalla sarjatasolla kuljettajat saavat ajaa MM-pisteistä seitsemässä eri kisassa, joista kuusi parasta lasketaan lopputuloksiin.Nimekkyyttä ei pian alkavalla kaudella WRC2-luokasta puutu, sillä edellä mainittujen lisäksi sarjaan osallistuu WRC:ssäkin kilpaillut konkari Andreas Mikkelsen tallikaverinaan viime kaudella WRC3-sarjan kakkospokaalin pokannut bolivialainen Marco Bulacia.Teksti: Eetu Kokkonen Kuvituskuvat: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot - toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa