4.6.2023 Liikenne Mopovarkaat aktivoituvat ajokauden alkaessa – mopoja lähtee kotipihasta jopa keskellä päivää Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Mopokausi on lähtenyt liikkeelle, mutta niin ovat myös mopovarkaat. Pohjola Vakuutuksen tilastojen mukaan mopovarkauksia tapahtuu ympäri vuorokauden, useimmiten tutulta ja turvalliselta kotipihalta. Vaikka varkaudet keskittyvät tilastojen mukaan eniten kesä- ja syyskuulle, ilmoituksia varkausvahingoista tulee tasaisesti koko ajokauden ajan.– Varkaat lähtevät liikkeelle täysin samaan aikaan, kun mopot ilmaantuvat katukuvaan ja ikävä kyllä mopovarkauksia tapahtuu tasaisesti keväästä syksyyn, Pohjola Vakuutuksen ajoneuvovakuuttamisesta vastaava johtaja Kristian Hiljander summaa.Yllättävää tilastoissa on se, että lähes 80 prosenttia mopovarkauksista tehdään kotipihasta tai autokatoksesta. Varkausvahingot korvataan mopoille saatavilla olevista kaskovakuutuksista.Hiljander korostaa, että mopo ei välttämättä ole suojassa varkaudelta edes kotipihalla keskellä kirkasta päivää. Pohjola Vakuutukselle tehtyjen vahinkoilmoitusten perusteella noin kolmasosa varkaustapauksista on tapahtunut päiväsaikaan.Tilastokeskuksen mukaan Suomessa varastettiin vuonna 2021 yhteensä 588 mopoa. Mopovarkaudet ylikorostuvat, kun niitä suhteutetaan kaikkien rekisteröityjen ajoneuvojen määrään. Esimerkiksi henkilöautoja on mopoihin verrattuna yli kymmenkertaisesti – rekisterissä olleita autoja oli vuoden 2022 lopussa 3 699 634 kappaletta siinä missä mopoja oli 363 455.– Viimeisen kymmenen vuoden tilastot kertovat, että noin joka viides Suomessa varastettu ajoneuvo on mopo. Mopojen varkaudet ovat laskeneet liki puoleen kymmenen vuoden takaisista luvuista, mutta mopot joutuvat silti varkaiden matkaan selvästi herkemmin kuin muut ajoneuvot. Voi toki olla, että mopot eivät enää kiinnosta ammattivarkaita samalla tavalla kuin ennen. Toisaalta sähköpyöriä varastetaan aiempaa enemmän, mikä osaltaan selittäisi ilmiötä Hiljander pohtii.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKaupunkialueet kärjessä mopovarkauksissa - näissä kaupungeissa eniten varkauksiaMopovarkauksia tapahtuu suhteellisesti eniten kaupunkialueilla, ja Lahti erottuu selvästi muista kaupungeista. Myös Uudellamaalla varkauksia tapahtuu paljon Keravalla, Vantaalla ja Hyvinkäällä.– Siellä, missä on ihmisiä, näitä varkauksia myös tapahtuu, Hiljander kiteyttää.Mopo tulisi aina parkkeeratessa lukita renkaasta raskaaseen kiinteään esineeseen, minkä lisäksi mopon rattilukkoa tulee käyttää, vaikka ajoneuvon pysäköisi vain hetkeksi.HIljander muistuttaa mopon olevan niin kevyt ajoneuvo, että se nousee varkaiden käsissä valitettavan helposti pakettiauton kyytiin. Siksi mopon penkin alla olevassa kypärätilassa ei kannata säilyttää mitään henkilökohtaisia tavaroita, kuten puhelinta tai lompakkoa. Ei ole nimittäin mitenkään epätavallista, että ainoastaan tavaratilaan murtaudutaan ja sieltä viedään omaisuutta.Myös mopoihin kohdistuva ilkivalta on yleistä. Useimmissa Pohjola Vakuutuksen tilastoimissa ilkivaltavahingoissa on vahingoitettu mopon virtalukkoa tai revitty yksittäisiä osia irti, kuten akku, mittaristo, rekisterikilpi ja starttipoljin. Myös jarruja rikotaan ilkivaltaisesti.– Tiedämme tapauksia, joissa mopon jarrut on rikottu ilkivaltaisesti, jotta ajoneuvolla olisi vaarallista ajaa. Mopoilijan kannattaa aina silmäillä ajoneuvo ennen liikkeelle lähtöä ja varmistaa jarrujen toimivuus, Hiljander suosittelee.Lähde: Pohjola Vakuutus Lue lisää Kaikki artikkelit 14.2.2025 Yleinen Tiedätkö mikä on Suomen yleisin autoverotettu ajoneuvo? 13.2.2025 Liikenteen verotus Autoveron tuotto 2024 laski roimasti – sähköistyminen ja autokaupan vaisuus vaikuttavat 13.2.2025 Uutinen Yhdysvaltalaisten autopomojen mukaan Trumpin tariffit luovat ”kuluja ja kaaosta” 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Uutinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 11.2.2025 Uutinen Kiina-tullit vastatuulessa autoteollisuudessa – Cupra varoittaa irtisanomisista 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin 5.2.2025 Uutinen Autoliitto muistuttaa hiihtolomalaisia: tee nämä asiat jo nyt – vähennät sillä lähtöstressiä 4.2.2025 Uutinen Taksin käyttäjien turva ryöstöhinnoitteluun – taksamittari Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 13.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguan – onko lataushybridin pikalataamisessa mitään järkeä? 14.2.2025 Yleinen Tiedätkö mikä on Suomen yleisin autoverotettu ajoneuvo? 13.2.2025 Vene 25 Båt Vene 25 Båt: Arrofoil 25 Cabin - tämä ruotsalainen hydrofoilivene säästää sähkön sijasta rutkasti bensaa 12.2.2025 Vene 25 Båt Vene 25 Båt: Messujen veneet neljässä kategoriassa on nyt palkittu 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle