27.9.2021 Liikenne Nelostie – miljoonien palveluksessa, mutta jäänyt ajastaan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä INFRA ry: ”Turvallinen, sujuva ja vähäpäästöinen tieliikenne edellyttäisi muun muassa nelikaistaiseksi rakentamista. Etenkin Jyväskylä–Oulu-väli kaipaa modernisointia.” Nelostien merkityksestä on nyt tehty tuore tutkimus, joka alleviivaa sitä, että väylä on yhä kaupan tärkein runkoväylä, vientiteollisuuden tuotantolinja, työllisyyden ja työvoiman liikkuvuuden edistäjä sekä huoltovarmuuden takaaja.Nelostie eli Valtatie 4 halkoo Suomen Helsingistä Lahden, Jyväskylän, Oulun ja Rovaniemen kautta Utsjoelle.Mittaa Suomen pisimmällä valtatiellä on vaikuttavat 1 295 kilometriä. Moottori- tai moottoriliikennetietä tästä mitasta on hieman yli 250 kilometriä. Raskaan liikenteen ajoneuvojen päivittäinen määrä mittauspisteissä Vantaalta Rovaniemelle vaihtelee 3 200:sta 500:aan. Tien varren maakuntien osuus Suomen tavaraviennistä on lähes puolet.Ja on Nelostie niin merkittävä väylä, että se on saanut oman laulunsa Pasi Kauniston esittämänä.Viiva halkoo maisemaaKantaa monta kulkijaaValtatie, NelostieEtelästä pohjoiseenPirstoo järvet lahtineenValtatie, NelostieMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyModernisointia kaivattaisiinINFRA ry muistuttaa, että nelostie on miljoonien suomalaisten palveluksessa ja vaikuttaa moneen. Merkityksestään huolimatta väylä on yhdistyksen mukaan jäänyt ajastaan. Pääosin kaksikaistaisella tiellä yhdistyy runsas raskas liikenne ja vilkas henkilöliikenne, mikä lisää vaaratilanteita, ruuhkia ja nopeuden vaihtelua – ja sitä kautta myös päästöjä.Tuoreessa Valtatien 4 merkitys Suomen toimivuudelle ja kilpailukyvylle -loppuraportissa tarkastellaan nelostietä ensisijaisesti sitä käyttävien toimialojen ja toimintojen näkökulmasta. Raportissa kuvataan nelostien kansainvälistä, valtakunnallista ja alueellista merkitystä.Jyväskylä–Oulu hyvä kohdeINFRA ry:n toimitusjohtaja Paavo Syrjö otti vastikään kantaa tiestön ja Nelostien merkitykseen.– 90 prosenttia tavaratonneista kulkee yhä maanteillä. Tästä määrästä kovin merkittävä osa ei ole raiteille siirrettävissä, vaikka kuinka haluaisimme, eivätkä raiteet ratkaise kaikkien suomalaisten työ- ja vapaa-ajanmatkoja.Syrjön mukaan etenkin Jyväskylä–Oulu-väli Nelostiellä kaipaa modernisointia. Turvallinen, sujuva ja vähäpäästöinen tieliikenne edellyttäisi muun muassa nelikaistaiseksi rakentamista.Syrjä harmittelee sitä, että tieinfran uudistukset tyssäävät Suomessa helposti rahoituksen haasteisiin.– Suuret raidehankkeet ovat kuitenkin jo näyttäneet toteen hankeyhtiömallin mahdollisuudet. Saman mallin sopivuutta myös tiehankkeisiin kannattaisi selvittää. Väli Jyväsylä–Oulu olisi hyvä pilottikohde, hän ehdottaa.INFRA ry on infrarakentamiseen keskittyvien yritysten toimiala- ja työnantajaliitto, joka ehdottaa uuden tutkimuksen valossa Nelostielle seuraavia uudistuksia:2+2 kaistaa nopeusrajoitus vähintään 100 kilometriä tunnissa eri suuntaan kulkevat liikennevirrat erotettu toisistaan keskikaiteella tai keskialueella toimivat liittymät, joista tielle ei tarvitse tulla nollavauhdista vaihtoehtoisten käyttövoimien ja automaattisen ajon tarvitsema infra rakennettuna Tieuudistusten kolme perustetta Tieverkon kehittämisen taustalla on INFRA ry:n mukaan kolme keskeistä tekijää: Moderni tie mahdollistaa päästövähennykset ”Pelkkä tieliikenteen vähentäminen ei ole patenttiratkaisu liikennepäästöjen pienentämiseen, eikä välttämättä edes mahdollista, sillä ihmisen tarve liikkua ja saada tavara liikkeelle ei katoa. Sen sijaan voimme tehdä tiellä liikkumisesta vähäpäästöistä. Keinoja ovat infran rakentaminen sähkölataukseen sekä vedyn ja biokaasun jakeluun, teiden ja siltojen korjaaminen kestämään suurempia yksittäisiä kuljetusmassoja sekä nelikaistaisuuden lisääminen siellä, missä raskaan ja muun liikenteen sekoittuminen aiheuttaa ruuhkia ja jatkuvaa nopeuden vaihtelua.” Toimiva tiestö tuo turvaa ”Kun runsaan raskaan liikenteen seassa liikkuvat myös asukkaat, työmatkalaiset ja lomailijat, onnettomuusriski kasvaa. Yleisimpiä tieliikenneonnettomuuksia Suomessa ovat tieltä suistumiset ja kohtaamisonnettomuudet, joista jälkimmäiset ovat erityisesti kaksikaistaisten teiden ongelma. Paitsi henkilövahinkoja, ne voivat aiheuttaa ympäristövahinkoja. Onnettomuuksia vähennetään rakentamalla tärkeiden yhteysvälien avainosuudet nelikaistaisiksi sekä korvaamalla tasoliittymiä eritasoliittymillä. Näin saavutettu sujuvuus vähentää myös tieliikenteen päästöjä ja parantaa kuljetusten täsmällisyyttä.” Kasvu syntyy kumipyörillä ”Monet valtatiet palvelevat vahvasti kaupan ja alkutuotannon kuljetustarpeita sekä vientialojen kilpailukykyä. Teollisuudelle ne ovat osa toimitusketjua raaka-aineista jatkojalostukseen ja aina valmiiksi tuotteiksi asti. Esimerkiksi metsäteollisuuden ja teknologiateollisuuden toimitusketjut käyttävät laajasti tieverkkoa. Yhdessä ne tuottavat Suomelle yli 40 miljardin euron vientitulot vuodessa ja edustavat 67:ää prosenttia koko tavaraviennistä. Sujuvasti palveleva pääväyläverkko on tärkeä myös työvoiman liikkuvuudelle sekä kotimaan matkailulle ja mahdollistaa koko Suomen kukoistuksen.” Teksti: Marko Jokela Kuvituskuvat: Moottorin arkisto, Väylävirasto Lähteet: INFRA ry, INFRA ry & WSP Finland Oy: Valtatien 4 merkitys Suomen toimivuudelle ja kilpailukyvylle -loppuraporttia:7:{i:0;s:5:"96845";i:1;s:5:"94127";i:2;s:5:"91093";i:3;s:5:"40314";i:4;s:5:"91788";i:5;s:5:"82899";i:6;s:5:"90817";}Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 16.5.2025 Uutinen Uuden Xpeng P7:n ensimmäiset kuvat julki – merkittävä muutos valmistajan muotokieleen 16.5.2025 Uutinen Nissanille miljarditappiot – luvassa lisää tehtaiden sulkemisia ja irtisanomisia 16.5.2025 Uutinen Toyota bZ4X Touring – tilavampi Toyotan sähköuutuus on tyyliltään jopa hieman farmarimainen 13.5.2025 Sähköautot BYD lisää lataushybridit Euroopan tehtaiden valikoimaan – taustalla kasvanut kysyntä 12.5.2025 Ajoneuvot Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 10.5.2025 Uutinen Ferrarin ensimmäinen sähköauto saapuu ensi vuonna – esittely tapahtuu kolmessa vaiheessa 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.5.2025 Uutinen Toyota bZ4X Touring – tilavampi Toyotan sähköuutuus on tyyliltään jopa hieman farmarimainen 16.5.2025 Uutinen Uuden Xpeng P7:n ensimmäiset kuvat julki – merkittävä muutos valmistajan muotokieleen 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 15.5.2025 Käyttötesti Käyttötestin loppuraportti: Volvo EX30 – erilainen Volvo hyvässä ja huonossa 12.2.2025 Koeajo Koeajo: Audi RS e-tron GT Performance laittaa ihmiskehon koetukselle 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa