28.1.2025

Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko

Kuva Moottori
BMW logo

Vakuutusyhtiö ei korvannut BMW:n vahinkoja ilkivaltavakuutuksesta, vaan auton törmäysturvasta.

Kouvolalainen Niko sai marraskuun alussa puhelinsoiton työkaveriltaan, että hänen autoonsa on kohdistunut ilkivaltaa ja poliisit oli kutsuttu paikalla.

– Työpaikkani toimipisteen pihassa oli ollut välikohtaus, jossa olivat kivet lennelleet, Niko kertoo.

Kiviä oli lennellyt Nikonkin 7-sarjan BMW:n päälle. Auton konepeltiin tuli lommo, maalipinta kärsi vaurioita, tuulilasiin yläreunaan tuli kiveniskujälkiä ja auton toiseen ajovaloumpioon tuli pieni särö.

Niko teki kivien aiheuttamista vahingoista vahinkoilmoituksen vakuutusyhtiöön. Vakuutusyhtiö vastaus oli ensin, että korvaus tulee. 

Niko sanoo, että sitten menikin pitkään eikä vakuutusyhtiön puolelta kuulunutkaan mitään. Pian hän oli itse yhteydessä vakuutusyhtiöön.

– Sieltä sanottiin, että vakuutusyhtiö korvaa vahingon törmäysvakuutuksesta. Minun autoani heitellään kivillä, ja vahinko korvataan auton törmäysvakuutuksesta, Niko ihmettelee.

– Autoni törmäsi siis lentäviin kiviin, toisin sanoen, Niko naurahtaa.

Sen jälkeen Niko saikin omalta kannaltaan ne ikävät uutiset. Niko sanoo, että vakuutusyhtiö suostui korvaamaan vain 50 prosentin suuruisen kertakorvauksen vahingoista, koska autossa on käytön jälkiä. Puolet Nikon on siis korvattava itse, ikäänkuin omavastuuna.

– Eihän tämä mikään uusi auto ole, mutta en ole kyllä koskaan aiemmin kuullut, että joku olisi joutunut itse maksamaan auton maalauksesta, jos joku toinen osapuoli on vauriot aiheuttanut, Niko ihmettelee.

Nikon mielestä, se, että joku alkaa kiviä ylipäätään viskomaan, on jo tarkoituksellista ja tämän vuoksi vakuutusyhtiön korvauspäätös harmittaa häntä paljon.

– Lisäksi tulee paljon ylimääräistä vaivaa ja säätämistä, Niko sanoo.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Pohjantähti noudatti vakuutusehtoja

Niko oli ottanut vakuutuksensa Pohjantähti-vakuutusyhtiöstä. Moottori kysyi vakuutusyhtiö Pohjantähdeltä, että kuinka he kommentoivat tapausta.

Pohjantähden viestintäsuhteista vastaava vastullisuus- ja viestintäjohtaja Jenni Niiranen vastaa, että vakuutusyhtiö voi ottaa kantaa yksittäisiin vahinkotapauksiin.

– Yleisesti ottaen voin kuitenkin sanoa, että korvaamme vahingot aina vakuutusehtojemme mukaisesti, Niiranen totesi.

Hänen mukaansa Pohjantähti korvaa noin 96 prosenttia kaikista heille ilmoitetuista vahingoista.

Moottori tutki Pohjantähti-vakuutusehtojen autovakuutusehdot. 

Vakuutusehtojen kohdassa AJ635 sanotaan, että ”vakuutus korvaa tahallisesta vahingonteosta vakuutetulle ajoneuvolle aiheutuneen vahingon, kun tapahtuma-aika ja -paikka voidaan määritellä. Tahallisella teolla tarkoitetaan, että teon tekijän nimenomaisena tarkoituksena on ollut vakuutuksen kohteen vaurioittaminen.

Hanki rajaton lukuoikeus

Haluatko jatkaa lukemista?

Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin.

Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta

Moottori

Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 9 kertaa vuodessa.

Tiepalvelu

Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla.

Kommentit (1)

  • CRISTIAN SERES

    Aina pitää ilkivaltatapauksissa tehdä rikosilmoitus ja vaatia rangaistusta, siihen ei vaadita tekijän tunnistamista.
    Lisäksi vakuutusyhtiön päätöksistä ei kannata valittaa vakuutuslautakuntaan, vaan kuluttajariitalautakuntaan. Ainakin ennen nämä olivat vaihtoehtoisia valituskanavia.

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat