24.8.2022

Nimi muutettu: Audi 80, Passatin sukujuuret ja olympiarenkaat

Audi 80:n olympiarenkaiden sävyttämästä esittelystä tuli juuri kuluneeksi tasan 50 vuotta. Historiallinen malli voidaan jäljittää esivanhemmaksi ainakin Audi A4:lle ja Volkswagen Passatille.

B1-sukupolven Audi 80 rakennettiin samannimiselle alustalle, joka merkitsi 70-luvun alun uudistuvassa automaailmassa uudenlaisen kompaktin sedanin käsitteen alkua. 4,18-metrinen sedan on nykymittapuulla pieni, B-segmentin pikkuautoa vastaava, mutta 50 vuotta sitten kyse oli mukiinmenevän kokoisesta perheautosta. Tyylikäs ilmiasu yhdistettynä aikansa keihäänkärkeä edustaneeseen tekniikkaan poikivat 80:lle heti kättelyssä Vuoden auto Euroopassa -tittelin.

Audi 80:aa liikuttivat uudet rivineloset, iskutilavuudeltaan 1,3 - 1,6 litraa, teholtaan 55:stä 100:aan hevosvoimaa. Näillä eväin omamassaltaan vain 835-kiloinen Audi kulki mainiosti. Myös sen polttoainetaloudellisuus oli valttia öljykriisin kohdanneessa USA:ssa, jonka markkinoilla auto tunnettiin nimellä Audi Fox.

Audi 80:n 50 vuoden takaiseen esittelyyn liittyy oma, ainutlaatuinen historiansa. Ajankohta valikoitui yksi yhteen Audin kotikulmilla järjestettyjen Münchenin olympialaisten kanssa. Täällä päin maailmaa nuo kisat muistetaan enimmäkseen Lasse Virénin kaatumisesta ja kaksinkertaisesta olympiakullasta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Passatin perusta

Sen jälkeen, kun Audi liittyi osaksi Volkswagen-konsernia vuonna 1964, on saksalaismerkkien välillä nähty tiivistä teknologista yhteistyötä. Näin myös B1-alusta löysi vain vuotta myöhemmin tiensä ensimmäiseen Volkswagen Passatiin.

Giorgetto Giugiaron kynänjälkenä 1. polven Passat oli käytännössä fastback-korinen versio Audi 80:sta. Markkinoille tuli tällä farmarien nousukaudella myös Passatin pitkäkorinen malli, joka lainattiin puolestaan lähes sellaisenaan takaisin Audille, tulevaisuuden A4 Avantin kantamuodoksi.

Volkswagen Passat B1 -kattaus. Vaikka perusrakenne ei alakaan enää B:llä, on jatkumo ollut saumatonta korimallien puolella: nykyinen Passat on jo B8. Audilla 80-sarja vaihtui 90-luvun puolivälissä A4:ään, mutta korimalleissa mennään vastaavasti B9:ssä.

Kun ajatusta viedään vieläkin pidemmälle, voidaan Audi 80 nähdä myös Skoda Superbin varhaisena esi-isänä, onhan Passat (alakuvan B5:stä lähtien) ollut tsekkiläisvalmistajan lippulaivan perustana enemmän ja vähemmän aina sen ensiesittelyvuodesta 2001 lähtien. Kukapa olisi vuoden 1972 maailmanpoliittisessa tilanteessa tätäkään osannut ennustaa.

Teksti: Benjamin Helander Lähteet ja kuvat: Audi, Volkswagen

Lisää aiheesta

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat