16.10.2024

Nimi muutettu: Renault Duster on jatkossakin tapa viedä Dacia Dusteria sinne, jossa halpamerkkejä karsastetaan

Kuva Renault, Nissan

Emomerkki huolehtii edeltäjien tapaan kolmannen polven Dacia Dusterin viemisestä Euroopan ulkopuolelle, ja siihen on selvä syy.

Dacia Duster on siis saanut myös tuoreessa kolmannessa polvessaan keulalleen Renaultin logot, tai paremminkin tekstin. Aiemmissa Renault Dustereissa on nähty ranskalaisvalmistajan perinteinen timanttilogo, mutta nyt se on muutettu aukikirjoitettuun muotoon Dacian logouudistusta hieman mukaillen. Tällainen tyylikeino on tuttu raskaamman sarjan maastokulkineista, joten eiköhän viesti mene perille.

Logoja lukuun ottamatta kyseessä on käytännössä täysin sama tuote kuin meikäläinen Dacia Duster. Daciana autoa on alusta saakka valmistettu Romanian Miovenissa, mutta Renaultina milloin missäkin. Huhtikuussa 2024 Renault kuitenkin uutisoi, että (Renault) Dusterin tuotanto keskitettäisiin Turkin Bursaan, jossa valmistetaan niin ikään ainakin Clioa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Roolit päälaellaan

Dacia Dusterin - ja muuten muutaman muunkin Dacia-mallin - markkinoiminen emomerkki Renaultin nimellä eri puolilla maailmaa on mielenkiintoista erityisesti merkkien keskinäisen asetelman vuoksi.

Nissan Terrano

Dacia on koko ajan kivunnut teknisessä mielessä Renaultin rinnalle niin, että jos romanialaismerkki käytti pitkään Renaultin vanhempaa tekniikkaa ikään kuin outletina, nyt merkit ovat tästä näkökulmasta hyvin lähellä toisiaan. Dacia kuitenkin myy autonsa edelleen ilman "turhia krumeluureja" omalla tyylillään, mikä on nostanut sen malleja jopa Euroopan myyntitilastojen kärkisijoille ja luonut sille erittäin merkkiuskollisen asiakaskunnan.

Dacian reseptissä on kuitenkin yksi piirre, joka ei toimi sellaisilla markkina-alueilla kuten Etelä-Aasiassa, Etelä-Amerikassa, Etelä-Afrikassa tai entisissä Neuvostomaissa; se myöntää avoimesti olevansa ns. "halpamerkki". Halpamerkki on aivan väärä lähtökohta ruveta myymään autoa tällaisilla kehittyvillä automarkkinoilla.

Tässäpä on syy siihen, miksi Datsunin taival Nissanin uutena halpamerkkinä tyssäsi lyhyeen, miksi Tata Nano ei ollut jättimenestys, ja miksi Daciat pitää myydä mainituilla markkina-alueilla Renaultin logojen kera.

Nissankin oli kerran mukana

Kuten tässä juttusarjassa on tullut jo vuosia sitten esiin, myös Nissan päätyi lainaamaan Dacia Dusterin, nimittäin sen ensimmäisen sukupolven.

Nissan Terrano

Ykkös-Dusterin Intiassa valmistetusta versiosta tehtiin tuolloin Nissan Terrano paikallisille markkinoille sekä muutamiin entisen Neuvostoliiton alueen maihin. Nimi kuulostaa tutulta, sillä aiemmin sitä oli käytetty Espanjassa valmistetussa Nissan Terrano II:ssa ja myös Nissan Pathfinderia oli aiemmin kutsuttu eri markkinoilla Terranoksi.

Ensimmäisen polven jälkeen Dusterin tuotanto lopetettiin Intiassa, ja näin myös Nissan Terrano III jäi melko lyhyeksi kokeiluksi.

Lähteet: Renault, Dacia

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat