7.1.2025 Ajoneuvot On jälleen aika esitellä kuluneen vuoden 10 suosituinta automallia – äärimmäisimmässä asussaan tietenkin Teksti Benjamin Helander Kuva valmistajat Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Katsoipa ihmisten ilmoilla sitten mihin suuntaan tahansa, joku näistä kymmenestä automallista todennäköisesti osuu silmään. Mutta millaisia nuo vuoden 2024 myydyimmät automallit ovat äärimmillään, vähiten tavallisimmillaan, hurjimmillaan, kalleimmillaan? Tässä listauksessa käydään siis vuoden 2024 Autoalan tiedotuskeskuksen antamien tuoreiden ensirekisteröintitilastojen perusteella käänteisessä järjestyksessä läpi Suomen kymmenen myydyintä uutta automallia. On varmasti monia eri tekijöitä, jotka tekevät kärkikymmenikön edustajista niin suosittuja Suomen teillä, mutta valtavan yleisyyden takia niillä ei kauheasti erotuta massasta. Moottorihan selvitti taannoin myös, millaisia ovat Suomen tavallisimmat ja siten ehkä harmaimmat autot. Pelkän kuivan asian voi esittää myös hauskemmassa muodossa, ja siksi vuoden myydyimmät esitetään viime vuonna lanseerattuun tapaan tavalla tai toisella äärimmäisimmässä muodossaan. Listauksen äärimmäisimmät versiot ovat aina auton valmistajan itsensä tekemiä. Autourheilussa ei-tehdastallien tai tuunauksessa virityspajojen saati yksityishenkilöiden mahdollisia muokkauksia ei siis lasketa. Mikäli valmistaja ei ole mallilla mukana missään autourheilusarjassa tai tehnyt siitä jollain muulla tavalla äärimmäistä erikoisversiota, avuksi on otettu auton valmistajan verkkosivuilta löytyvä konfiguraattori, jolla on leikitty niin kauan, että on saatu aikaan äärimmäisin - siis käytännössä hintavin tai muutoin superlatiivisin versio. Iso osa vuoden 2024 kymmenestä myydyimmästä automallista olivat samalla listalla myös vuonna 2023. Järjestys on kuitenkin vähintään muuttunut, ja listalla on myös uusia malleja.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy10. Kia CeedSe on tämän toisen jutun aihe, mutta yleisesti ottaen uusien autojen kauppa laahasi viime vuonna selvästi - ei yleisesti maailmassa, mutta Suomessa. Näin ollen - joitakin pirteitä poikkeuksia lukuun ottamatta - moni automerkki ja -malli otti vuoden 2024 tilastossa takkiin edellisvuoden lukuihin nähden.Tästä johtuukin se, että Kia Ceed nousi kärkikymmenikköön edellisvuoden 12. sijaltaan, vaikka sen myynti laski. Prosentuaalinen ero oli kuitenkin vain vajaat viisi prosenttia eli Ceedillä oli laskua vähemmän kuin sen tilastossa ohittamilla automalleilla. Viime vuonna myytiin 1 541 Kia Ceediä.Nykyisen Kia Ceedin kohdalla äärimmäisimmän version etsinnässä täytyy turvautua Kian nettisivuilta löytyvään konfiguraattoriin. Koska Proceed ja Xceed ovat listoilla erillisillä malleilla, äärimmäisin Kia Ceed rakennetaan farmarimallisen lataushybridin ympärille. Tältä näyttää siis äärimmäisin Kia Ceed. 9. Škoda EnyaqŠkodan sähköcrossover oli listoilla myös viime vuonna, tosin nelossijalla. Enyaqin myynti putosi 31,5 prosentilla edellisvuoteen nähden, mikä tarkoittaa 1 695 myytyä Enyaqia. Škoda Enyaq ei ole edustettuna missään autourheiluluokassa, mutta kestävyysurheilun kuninkuuslajin huipputapahtumassa sillä on ollut merkittävä rooli.ÄärimmäisinEnyaqin äärimmäisimmäksi versioksi valikoituukin siis maantiepyöräilyn Ranskan ympäriajon eli Tour de Francen johtoauto. Škoda on ollut tämän jättikokoisen urheilutapahtuman pääsponsori vuodesta 2004 lähtien, ja sen tehtävä onkin toimittaa kilpailun johtajalle auto, jonka kyydistä - usein puoli vartaloa kattoluukusta ulkona - johtaja valvoo ja ohjaa kilpailun kulkua. Tourin johtoautona Enyaqin alustaa on muokattu, siihen on asennettu kuusi antennia, laajat kommunikaatiovälineet, vilkut, sireenit sekä jääkaappi juomia varten. Kilpailun johtoauto ajaa koko pitkän letkan keulilla, ja sen puikoissa on perinteisesti entinen kilpapyöräilijä. 8. Volvo XC60Volvon suosikkicrossover pysyi sekin kärkikymmenikössä, mutta putosi viidenneltä sijalta kahdeksannelle. 1 726 kappaleessa oli pudotusta 27 prosentin verran. Äärimmäisin versio Volvo XC60:sta on edelleenkin luotava konfiguraattorilla.Otetaan XC60:n pohjaksi ei-Black Edition, samasta syystä kuin EX40:n kohdalla. Tästä jatketaan Ultra -varustetasoon, ja edelleen kahdesta vaihtoehdosta väkevämpään T8 eAWD -voimalinjaan. Väreistä tekisi mieli valita erottuvampi punainen, mutta äärimmäisyyden periaatteella mennään 1 200 euron Crystal Whitella, joka on kyllä tasokas valkoinen. Vanteiksi päätyvät 850 euron 21-tuumaiset, ja istuinverhoiluksi ilmastoidut Amber -nappanahat 2 000 euron hintaan. Lopuksi eteen tulee lisävarusteita, joita on saatavilla hieman EX40:ää enemmän, kalleimpana 2 400 euron aktiivinen ilmajousitus. Äärimmäisin XC60 maksaa tällä konfiguraatiolla noin 84 000 euroa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy7. Nissan QashqaiVasta uudistunut Nissan Qashqai teki merkittävän nousun viime vuoden 14. sijalta 7:lle. 1 761 Qashqaissa oli nousua 35,5 prosenttia edellisvuodesta eli Qashqai kuuluu selvästi kehnon myyntivuoden voittajiin.Äärimmäisimmän Nissan Qashqain konfigurointi alkaa E-Power 190 -voimalinjasta Tekna+ -varustetasolla. Muutamilla vielä tähän päälle saatavilla lisävarusteilla Qashqai on äärimmillään vain hieman alle 50 000 euron auto. 6. Škoda OctaviaNoin 24 prosentin laskulla edellisvuoden sijalta 3 viime vuoden sijalle 6 putosi edelleenkin kestosuosikin asemaa nauttiva Škoda Octavia, joita meni kaupaksi tämän uunituoreen tilaston mukaan 1 973 kappaletta.Tällainen on 70 000 euron Škoda Octavia. Octavian äärimmäisimmän version rakentaminen konfiguraattorilla alkaa tonnin verran porrasperää kalliimmasta Combista ja siitä eteenpäin luonnollisesti RS-mallista. Seuraavaksi Škodan konfiguraattori laittaa valitsemaan värin, joten otetaanpa 1 045 euron Premium-metalliväri Velvet Red. Auton alle päätyvät 810 euron 19-tuumaiset Elias-kevytmetallivanteet. Näiden ja tukevan lisävarustetukun jälkeen konfiguraattori näyttää äärimmäisimmälle Octavialle ruhtinaallista noin 70 000 euron hintaa. 5. Volvo EX30Volvon tuoreen ja puhutun sähköcrossoverin tauluun kellottama nousuprosentti on aivan tavattoman hurjat 8 408 prosenttia, mikä tarkoittaa 2 042 myytyä autoa. Syynä tähän on luonnollisesti se, että 2024 oli odotetun uutuuden ensimmäinen varsinainen myyntivuosi.Konfiguraattori otetaan avuksi myös EX30:n äärimmäisimmän version kohdalla. Oikeille raiteille päästään valitsemalla Ultra-varustetaso ja Twin Motor Performance -voimalinja. Niiden jälkeen lisävarusteita ei enää ylettömästi ole edes tarjolla. Kalleimpana niistä tulee ruksittua puolentoista tonnin puoliautomaattinen vetokoukku. Äärimmäisin Volvo EX30 näyttää maksavan noin 58 500 euroa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy4. Toyota YarisYariskin kuuluu hienoisiin nousijoihin, mikä oikeuttaa kipuamisen tilastossa kuudennelta sijalta neljännelle. Viime vuoden aikana rekisteröitiin 2 367 Yarista. Toyota Yariksesta on saatavilla jo ihan kuluttajakäyttöön varsin äärimmäinen versio, GR Yaris, joka on kaikkien hot hatchien parhaimmistoa. Se on hyvin vahvasti inspiroitunut seuraavasta ohjuksesta, joka on Yariksen kaikkein äärimmäisin versio.Kyseessä on tietenkin Toyota Gazoo Racingin WRC-auto, joka tekee Yariksesta porukkamme ainoan mallin, joka on mukana jonkin autourheilulajin kuninkuusluokassa. Äärimmäisimmillään nättinä kauppakassina tunnettu Yaris on siis yli 500-hevosvoimainen, monilta osin Suomessa kehitetty ralliauto, GR Yaris Rally1, joka on kyennyt kahteen peräkkäiseen maailmanmestaruuteen Kalle Rovanperän ohjastamana.3. Tesla Model YTeslan pienempi katumaasturimalli saa olla tyytyväinen päästyään sentään kolmannelle sijalle. Tämä vuoden 2023 sensaatiomainen ykkönen ylsi vuoden 2024 osalta 2 388 auton myyntilukuihin eli pudotusta oli huimat 51,3 prosenttia.Ja myös Tesla Model Y:n kohdalla on otettava konfiguraattori käyttöön. Äärimmäisimmän Model Y:n kokoaminen alkaa tehomalli Performancesta. Saavuttaessa väreihin, valinta kohdistuu ehdottomasti Berliinin Gigafactoryssa Euroopan markkinoita varten kehitettyyn Midnight Cherry Rediin, joka kustantaa mukavat 2 600 euroa. Vanteet Performancessa ovat 21-tuumaiset Überturbinet - ei vaihtoehtoja, ei lisähintaa. Lisävarusteena otetaan Nokian kitkarengassarja samoilla vanteilla, noin 4 000 euroa. Homma jatkuu edelleen verhoiluihin, ja vakiomustan sijaan otetaan mustavalkoinen, 1 200 euroa. Lisävarusteista otetaan 7 500 euron Autopilotin "Täysin itsestään ajava -ominaisuus". Sen jälkeen vuorossa on vielä lataamiseen liittyen 535 euron Wall Connector. Ja näin äärimmäisin Tesla Model Y:mme maksaa 76 000 euroa ja risat. 2. Toyota Yaris CrossKärkikymmenikön kovin nousija myös viime vuonna listalla olleista oli Toyota Yaris Cross, jonka 40 prosentin kasvu tarkoittaa nousua 8. sijalta 2. sijalle ja 2 895 myytyä autoa.Aloitetaan konfigurointi valitsemalla varustetasoista Premium, joka on alkaen-hinnaltaan reilut kolme tonnia toiseksi kalleinta GR Sportia hintavampi. Moottorivaihtoehtoja konfiguraattori antaa eteen tasan yhden, 1,5-litraisen hybridin. Valitaan ulkoväriksi tonnin New Emotional Red ja vanteiksi suunnilleen samanhintaiset harmaat, 18-tuumaiset kevytmetallivanteet. Sisällä tunnelmaa luo musta synteettinen nahkaverhoilu, jolle konfiguraattori ei anna vaihtoehtoja. Seuraavaksi ruksitetaan yli tuhannen euron Lifestyle -paketti, joka tuo tullessaan panoraamakaton ja JBL Premium -äänentoiston. Lopuksi käydään poimimassa kaikki saatavilla olevat lisävarusteet, joista valtaosa on korin suojaukseen tai koristukseen liittyviä listoja sekä kuljetustarvikkeita. Ja tällä tavalla Yaris Crossin hinnaksi saadaan lähemmäs 50 000 euroa, mitä voidaan pitää jopa melko äärimmäisenä B-segmentin crossoverille. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy1. Toyota CorollaToyotan voittokulkua alleviivaa se, että toissa vuoden kakkonen on viime vuoden ykkönen 29 prosentin pudotuksestaan huolimatta. 2 920 myytyä Corollaa tarkoittaa, että Yaris Cross hengittää jo sen takapuskuriin. Äärimmäisimmän Corollan kanssa mennään rata-autojen maailmaan, eikä ihan mihin tahansa vakioautosarjaan.Toyota nimittäin valjasti Corollan tulevaisuuden käyttövoiman, nestemäisen vedyn testaukseen polttomoottorin polttoaineena, ja laittoi sen ajamaan vuonna 2021 Fujin 24 tunnin kestävyysajoa muiden kilpa-autojen sekaan. Moottorina autossa on GR Yariksesta tuttu 1,6-litrainen kolmisylinterinen, joka asennettiin Corollaan siksi, että siinä on Yarista enemmän tilaa vetysäiliöille ja niiden suojaamiselle. Vety-Corolla ajoi 24 tunnin kilpailusta puolet, noin 1 600 kilometriä, ja puikoissa oli välillä jopa itse Akio Toyoda. Vetypolttoaineen käyttäytymistä moottorin eri osissa seurattiin koko kilpailun ajan herkeämättä. Suurin haaste on se, että vety on todella, todella herkkää syttymään. Testaus ja kehitys jatkuvat siis edelleen, sillä Toyota pitää vetyä myös mäntämoottorilla käytettynä yhtenä osana laajapohjaista tulevaisuuden käyttövoimatarjontaansa.Lähteet: valmistajat / maahantuojat Lue lisää Kaikki artikkelit 4.1.2025 Uutinen Tutut automerkit pitivät pintansa viime vuonna – kasvattivat jopa markkinaosuuttaan 4.1.2025 Ajoneuvot Hyvää 10-vuotissynttäriä, nykypolven Audi Q7 – ja muutamia muita automarkkinoidemme ikänestoreita 3.1.2025 Uutinen Suomalaiset ovat edelleen Corolla-kansaa – näitä automalleja rekisteröitiin vuonna 2024 eniten! 2.1.2025 Ajoneuvot Frauscher x Porsche 850 Fantom on paras keino nauttia Porsche Macan Turbosta vetten päällä 31.12.2024 Ajoneuvot Hämmästyttävä joukko automalleja, jotka ovat ensi kertaa museorekisteröitävissä vuodesta 2025 alkaen 30.12.2024 Ajoneuvot Muskeliauton uusi aikakausi Dodge Charger Daytona saapuu vuoden sisällä Eurooppaan, tiedetään kertoa 29.12.2024 Ajoneuvot Voittaako tämä tuulilasi vihdoin talven? – Genesis testaa 48-volttista, metalloitua lämmitettävää tuulilasia 27.12.2024 Kuluttajat Terävähampainen jyrsijä kalusi auton johtosarjan ja sisäosia – vakuutusyhtiö ei korvannut lähes 6 000 euron korjauskustannuksia 25.12.2024 Ajoneuvot Valtionpäämies vaihtoi sähköautoon – yhdellä latauksella pääsisi noin 52 kertaa hänen valtakuntansa tieverkon läpi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.1.2025 Uutinen Vakuutusyhtiö ei korvannut peurakolaria – auton vauriot johtuivat peuran väistämisestä eikä törmäyksestä peuraan 7.1.2025 Henkilö Pehr G. Gyllenhammar: Volvo-johtajan omat autot 6.1.2025 Käytetyt autot Fiatiin oli tehty jakopääremontti juuri ennen kauppoja – auton vesipumppu petti silti, autoliike alkoi syyttää auton ostajaa 6.1.2025 Koeajo Koeajo: Audi A5 – perinteistä helppoa etsivälle 7.1.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Mercedes-Benz 250 TD ja rekisterikilpien kanssa hifistelyä 3.1.2025 Autoilu Näin paljon bensiinin hinta nousee – koskee liki 1,8 miljoonan auton käyttökuluja 6.1.2025 Käytetyt autot Fiatiin oli tehty jakopääremontti juuri ennen kauppoja – auton vesipumppu petti silti, autoliike alkoi syyttää auton ostajaa 1.1.2025 Käytetyt autot Asiakkaan ostama Sitikka oli niin rikki, että se ei enää startannut autoliikkeen pihasta – myyjän mielestä ei vikaa 4.1.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi automaattivaihteiston öljynvaihto ei kuulu aina auton huolto-ohjelmaan? 1.1.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Volkswagen pisti viisi sylinteriä V-muotoon 3.1.2025 Autoilu Näin paljon bensiinin hinta nousee – koskee liki 1,8 miljoonan auton käyttökuluja 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 24.12.2024 Käytetyt autot Lähes 10-vuotiaasta, 100 000 ajetusta Porsche Panamera -lataushybridistä hajosi ajoakku – 27 000 euron lasku lävähti 6.1.2025 Käytetyt autot Fiatiin oli tehty jakopääremontti juuri ennen kauppoja – auton vesipumppu petti silti, autoliike alkoi syyttää auton ostajaa 10.12.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: vajaan vuoden ajamisen jälkeen Mercedes-Benz S124:ään alkaa vihdoin ilmaantua vikoja