16.12.2020 Liikenne Operaatio Lumihiutale auttaa myös poikkeusaikana joulunajan liikenteessä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autoliiton yleisen tiepalvelun Operaatio Lumihiutale auttaa turvaamaan perillepääsyä tuttuun tapaan joulunajan liikenteessä 19.12.2020-3.1.2021 koronapandemiasta huolimatta. Vallitsevista ohjeistuksista ja rajoituksista johtuen yhä useampi viettänee joulun pienellä porukalla, ydinperheen kesken. Tämä näkyy varmasti aiempia vuosia vähäisempänä joululiikenteenä eri paikkakuntien välillä. Joulunaikaan kuitenkin liittyy kaikenlaista muuta liikkumistarvetta, kuten kauppareissuja, haudoilla käyntejä ja lahjojen viemistä tuttavien postilaatikoihin ja ovien taakse. Tämän takia Autoliiton tiepalvelu on jälleen mukana turvaamassa joululiikenteen sujumista perinteisellä Operaatio Lumihiutaleella, jonka aikana Autoliiton tiepalvelumiehet ovat tehostetussa valmiudessa lähdössä auttamaan tien päällä pulaan joutuneita. Operaatio Lumihiutale auttaa tänä vuonna tiellä liikkuvia jo 52. kerran. Aiemmista vuosista poiketen operaation käynnistävät seremonialliset yhteislähdöt jätetään kuitenkin pitämättä ihmisjoukkojen kokoontumisen välttämiseksi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Huolellisuutta ja varovaisuutta tarvitaan Jotta joulunviettoon päästäisiin hyvällä mielellä, ilman ylimääräisiä murheita, kannattaa joululiikenteessä ja sinne lähdettäessä olla erityisen huolellinen. Auto on aina ennen liikkeellelähtöä puhdistettava lumesta ja jäästä sekä varmistettava, etteivät lasit ole sisältäkään huurussa. Tähän auttaa auton esilämmitys ja esimerkiksi lämpimän puhalluksen suuntaaminen tuulilasille. Auton lämmityslaitteen käyttöön kannattaa perehtyä käyttöohjekirjan avulla, jos ei sitä ole aiemmin tehnyt. – Jos kuljettajan silmälasit ovat huurtuneet esimerkiksi kasvomaskin käytöstä kauppareissun aikana, on huolehdittava myös niiden huurteen poistamisesta ja uudelleen huurtumisen ehkäisemisestä ennen ajoon lähtöä, painottaa Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen. Joulun kauppareissut ovat monesti vaarallisia vähintäänkin pysäköintikolhujen osalta. Joulukiire, huuruiset tai huonosti puhdistetut lasit sekä pysäköintialueella peruuttelu korottavat riskiä. Siksi Autoliiton asiantuntija neuvoo välttämään peruuttamista – ainakin lähtötilanteessa. – Nopeudet ruuhkaisilla pysäköintialueilla on syytä pitää hyvin alhaisina. Myös peruuttamista tulisi mahdollisuuksien mukaan välttää. Mikäli tämä ei ole mahdollista, on peruuttaminen ruutuun huomattavasti parempi vaihtoehto kuin ruudusta pois peruuttaminen, muistuttaa Vesalainen. Operaatio Lumihiutale auttaa puhelimella Operaatio Lumihiutale päivystää Autoliiton yleisen tiepalvelun numerossa 0200 8080 (puhelun hinta on 1,93 €/min + mpm, jonotus on maksuton) tai veloituksetta Autoliiton mobiilisovelluksen kautta. Avustuskustannuksista kannattaa pyytää arvio palvelua tilattaessa joko vapaaehtoiselta tiepalvelumieheltä tai hinausyritykseltä, riippuen siitä, kummalle tapaus kulloinkin välitetään. Mobiilisovelluksessa avuntarvitsijan paikkatiedot välittyvät suoraan Autoliitolle, jolloin apu osataan toimittaa suoraan oikeaan osoitteeseen, vaikka avuntarvitsija ei omaa sijaintiaan tietäisikään. Autoliiton sovellus on ladattavissa sekä AppStoresta Applen laitteille että Google Play-kaupasta Android-puhelimille. Lähde: Autoliitto Kuvituskuva: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 8.4.2026 Uutinen Nämä uudet lisämaksut laivamatkustajien kontolle – syynä Lähi-idän sodan nostamat polttoainehinnat 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 5.4.2026 Kuluttajat Kuluttajariitalautakunnassa Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Niemisen rooli vaihtuu edunvalvojasta riitojen ratkaisijaksi 2.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz Steer-by-wire – sähköinen ohjaus, joka päihittää monet “oikeat” ohjaukset 2.4.2026 Yleinen Käännä uusi lehti: Nissan Leaf alkaen 37390 euroa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 12.4.2026 Koeajo Koeajo: Toyota RAV4 – jättiartistin uusi levy ja maailmankiertue 12.4.2026 Ajatuksia autoista Terve, ja kiitos kaloista: vitoskone poistuu Euroopan markkinoilta 2027 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 13.4.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Tuotannon alkupään Saab 900 GLs automatic -79 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 6.4.2026 Koeajo Koeajo: Toyota C-HR+ – Ei kai kukaan odottanut aidosti hauskaa Toyotaa? 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita