Liity Autoliittoon

Etsi auton merkillä ja mallilla kiinnostavat artikkelit
17.3.2025

Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”?

Teksti Rikhard Wacker
Kuva Rikhard Wacker
Vasemmalla saksalainen 300-litrainen alumiinista valmistettu lisäpolttoainesäiliö. Oikealla on 150-litrainen puusta valmistettu kotimainen versio. Molemmat säiliöt ovat esillä Suomen Ilmavoimamuseossa Tikkakoskella.

Saksalaiset kehittivät toisessa maailmansodassa lentokoneisiin polttoaineille lisäsäiliön. Sen myötä syntyi myös eräänlainen ”pullonpalautussysteemi”.

Sota-aikana syntyy lukuisia erilaisia innovaatioita. Yksi esimerkki tällaisesta löytyy toisen maailmansodan ajan Saksasta, jossa lentokoneiden toiminta-aikaa tahdottiin pidentää. Pidemmän toimintamatkan ansiosta saatiin monesti tarvittava ja ratkaiseva etulyöntiasema viholliseen nähden.

Saksalaiset lentokoneet alkoivat saada varustukseensa vuodesta 1941 alkaen 300-litraisia lisäpolttoainesäiliöitä. Erikoista näissä lisäpolttoainesäiliöissä oli se, että ne oli suunniteltu ”poisheitettäviksi” – ne pystyi siis pudottamaan pois kyydistä menoa häiritsemästä, kun lisäsäiliöiden sisältämä menovesi oli ryystetty loppuun.

Samaa lisäpolttoainesäiliöitä käytettiin monissa saksalaisissa lentokoneissa yli valmistajarajojen. Samaa säiliötä voitiin käyttää lentokoneissa kuten Messerschmittin Bf 109, Bf 110, Me 210 ja Me 410 -malleissa, Focke-Wulf FW 190:ssä ja tuttavallisemmin Stukana tunnetussa Junkers Ju 87:ssa.

Keine bombe! Tekstillä viestitään siitä, ettei kyseessä ole tavallinen lentopommi.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Saksalainen ”panttipullojärjestelmä”

Mielenkiintoista oli myös se, mitä tapahtui ilmasta pudotetuille lisäpolttoainesäiliöille. Alkujaan alumiinista tai myöhemmin materiaalipulan myötä teräksestä valmistetut säiliöt nimittäin selvisivät yleensä pudotuksesta ilman suurempia vaurioita, joten niitä voitiin käyttää uudelleen.

Ainoa haaste muodostui siitä, että lisäsäiliöitä pudotettiin usein kesken taistelulentojen, korkealta ja väljästi asutettujen alueiden ympärille. Etenkin vuosina 1943-45 Saksan yläpuolella käytyjen ilmataistelujen seurauksena lisäpolttoainesäiliöihin saattoi kuka tahansa saksalainen törmätä.

Lisäsäiliöiden kerääminen Luftwaffen oman henkilöstön voimin oli sula mahdottomuus. Siispä tarvittiin apua tavalliselta saksalaisväestöltä.

Lisäpolttoainesäiliöihin on kirjoitettu isoin kirjaimin ”keine bombe” eli vapaasti suomennettuna ”tämä ei ole pommi”, ikään kuin alleviivatakseen sitä, että tähän taivaalta pudonneeseen esineeseen kannattaa tutustua lähemmin. ’

Säiliön löytämisestä myös palkittiin. Mikäli löytäjä palautti lisäpolttoainesäiliön poliisille tai lentokentälle, sai tästä operaatiosta vaivanpalkkaa kymmenen valtakunnanmarkkaa eli reichsmarkia.

300-litraisella säiliöllä saavutettiin merkittävä etu ilmassa käytävään sotaan.

Merkittävä palkkio löytäjälle

Entä kuinka arvokas palkkio 10 valtakunnanmarkkaa oli sota-aikana? Toisen maailmansodan aikana inflaatio jylläsi rajusti ja valuuttojen väliset kurssierot elivät nekin paikoittain hurjin liikkein. Tämä tarkoittaa siis sitä, että arvo saattaa vaihdella rajustikin, riippuen minkä vuoden lukemilla laskutoimitusta haluaa lähteä tekemään.

MeasuringWorth-sivusto kertoo, että vuonna 1945 yksi dollari vastasi 1,105 valtakunnanmarkkaa, joten kymmenellä valtakunnanmarkalla sai 9,05 dollaria. Federal Reserve Bank of Minneapolis tietää taas kertoa, että yksi dollari vuonna 1945 vastaa nykypäivänä noin 17,48 dollaria.

Tällä laskuopilla 10 valtakunnanmarkkaa vastaa siis nykypäivän rahassa 158,19 dollaria, joka taas vastaa 144,83 euroa. Voitaneen kuitenkin todeta, että palkkio oli sen verran suuri, että moni todellakin palautti erittäin mielellään löytyneen polttoainesäiliön takaisin omistajalleen.

Myös Suomessa yritettiin omaa versiota lisäpolttoainesäiliöstä, joka tehtiin tietenkin puusta.

Lisäpolttoainesäiliöitä myös Suomessa

Myös Suomen Ilmavoimissa nähtiin vastaavanlaisia lisäsäiliöitä. Lisäsäiliöt saapuivat Suomeen saksalaisvalmisteisten Messerschmitt-hävittäjien hankkimisen myötä vuosina 1943-44. Suomeen saapuneet lisäpolttoainesäiliöt olivat pääasiassa teräksistä mallia.

Suomessa lisäpolttoainesäiliöiden operatiivinen käyttö jäi kuitenkin lopulta hyvin olemattomaksi. Pääasiallinen syy muodostui siitä, että suomalaiset hävittäjien käyttämät lentokentät sijaitsivat sen verran lähellä rintamaa, ettei koneiden pidempää toimintamatkaa yksinkertaisesti tarvittu.

Lisäksi on hyvä ymmärtää, että lisäpolttoainesäiliöiden käyttö oli jostain muusta pois. Ilman lisäpolttoainesäiliön käyttöä Messerschmitt Bf 109 olisi nimittäin voitu aseistaa yhdellä 250 kilogramman neljällä 50 kilogramman pommilla.

Suomessa kokeiltiin myös omaa tuotantoa olevaa, puolta pienempää 150-litraista puista lisäpolttoainesäiliötä. Vuonna 1943 alkanut projekti kohdistettiin ensisijaisesti kotimaiseen Myrsky-hävittäjään. Puinen lisäsäiliö ei ollut kuitenkaan onnistunut, sillä sen kanssa oli niin tiiveys- kuin pudottamisongelmia. Pienellä muokkaamisella puinen lisäsäiliö saatiin asennettua myös Messerschmittiin.

Juttua muokattu 17.3.2025 klo 8.19: korjattu kirjoitusvirheitä saksankielisistä sanoista.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentit (3)

  • JUKKA RAUTIO

    Saksan kielen sanoja voisi tarkentaa. Ei ”kaine bombe” vaan ”keine bombe

  • JUKKA RAUTIO

    Toinen virhe: ei ”Stuga” vaan ”Stuka”. Stuga on ruotsia, ja suomeksi mökki.

    • Moottorin toimitus

      Kiitos tarkoista silmistä! Korjattu virheet juttuun. / Rikhard

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat

Liity Autoliiton jäseneksi

Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin ja lisäksi Moottori-lehden 9 kertaa vuodessa.

Liity jäseneksi