15.11.2017 Ajoneuvot Päivän kuva: Vuoden Auto Suomessa 2018 – kaikki ehdokkaat koeajossa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Auto- ja liikennetoimittajat joutuivat tiistaina tosipaikan eteen, kun 39 Vuoden Auto Suomessa -ehdokasta kokoontuivat Nummelassa järjestettävään koeajopäivään. Automäärän saattaminen yhteiskuvaan ei ollut ihan yksinkertainen tehtävä. Suomalaisten autotoimittajien oma yhdistys, Auto- ja liikennetoimittajat ry, valitsee marras-joulukuussa perinteiseen tapaan vuoden tärkeimmän autouutuuden. Jo neljättä kertaa käytävän kisan voittaja kruunataan Vuoden Auto Suomessa 2018 -arvonimellä.Tämänvuotinen tehtävä ei ole helppo, sillä autovuosi on ollut ennätysrunsas. Tittelistä taistelee peräti 39 yksittäistä mallia – eikä mukaan edes kelpuuteta pienempiä päivityksiä, kuten kasvojenkohennuksia, vaan auton pitää olla perin pohjin uudistunut.Vaikka moni äänestävistä autotoimittajista onkin jo päässyt koeajamaan ehdolla olevia malleja, aina on niitä, joita ei kiireen vuoksi ole ehtinyt testaamaan – ja onpa joukossa muutama uunituore malli, joita ei ole tätä ennen Suomessa lainkaan nähty.Niinpä jokaisena vuonna on ennen äänestystä järjestetty koeajopäivä, johon maahantuojat toimittavat ehdolla olevien autojen eri malliversioita tutustumista varten. Tänä vuonna koeajopäivä pidettiin Nummelan lentokentän avarissa oloissa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKuva pakun katoltaEnnen koeajoja, aamuyhdeksältä, oli kuitenkin yhteiskuvan ottamisen aika. Tämä tehtiin heti lähtöön siksikin, että autot olivat vielä puhtaita – marraskuun ravassa kyljet ja perät tunnetusti likaantuvat jo parin kilometrin matkalla.Vaikka autotoimittajista koostuneella kuvaustiimillä on vuosikausien kokemus erilaisten vertailujen ryhmäfotojen ottamisesta, liki 40 auton parkkeeraaminen harmoniseen muodostelmaan tuotti hieman harmaita hiuksia.Ja jotta jokainen auto varmasti erottuisi, maanpinnalta kuvaaminen ei olisi toiminut. Niinpä tarkoitusta varten varattiin pakettiauto, jonka katolta kuva napattiin. Tila ei ollut ongelma, sillä kiitoratojen viereinen niitty olisi vetänyt vaikka kymmenkertaisen automäärän.Autopaljouteen, hyisenkosteaan nollakeliin ja ajoittain taivaalta laskeutuneeseen lumisateeseen nähden suoritus onnistui erinomaisesti. Autojen ryhmittely vei reilun tunnin, ja siitä puolen tunnin päästä kuva oli otettu. Tulos ohessa.Äänestä suosikkiasi!Vuoden Auto Suomessa 2018 -titteli ratkeaa lopullisesti Auto- ja Liikennegaalassa, joka järjestetään 13. päivä joulukuuta Messukeskuksessa Helsingissä.Myös Moottorin lukijat voivat äänestää omaa suosikkiaan uutuusmallien joukosta. Äänestykseen, kuten myös Moottorin ehdokkaista tekemiin koeajojuttuihin, pääset oheisesta linkistä:Tavallinen, turha vai täydellinen? Äänestä Vuoden Auto SuomessaTeksti: Jussi Saarinen Kuva: Antti Liinpää Lue myös: Nyt se on selvillä: Vuoden Auto Suomessa 2018 -voitosta kamppailevat nämä 39 uutuusautoa Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Ajoneuvot BMW Speedtop on oikea shooting brake, jota aiotaan oikeasti valmistaa 70 kappaletta 25.5.2025 Ajoneuvot Porsche 992.2 saapui Suomeen 911 Carrera S -muodossaan 21.5.2025 Ajoneuvot Nissan Micran kuudes sukupolvi astui esiin täyssähköisenä – Vuoden Auto jo syntyessään? 17.5.2025 Ajoneuvot Macron vaihtoi täyssähköön – DS No8 palvelee nyt Ranskan presidenttiä jälleen perinteisemmällä korimallilla 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 15.5.2025 Ajoneuvot Fiat on valmistanut esisarjan 500 Hybridit – kehityksen meneminen tavallaan takapakkia on tässä kohtaa täysin välttämätöntä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”