4.11.2022 Ajoneuvot Posti hankkii valtavan määrän päästöttömiä ajoneuvoja – ensimmäinen sähkörekka jo tilattu! Pakettiauton tavaratila on muodoiltaan selkeä ja sieltä löytyy riittävästi kiinnityslenkkejä. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Posti hankkii seuraavan kahdeksan vuoden aikana tuhansia sähkö-, vety- ja biokaasuajoneuvoja. Lopullisen määrän sekä valinnan käyttövoimien välillä ratkaisee kalustoteknologian kehitys. Posti on tehnyt uuden puhtaan kuljetuskaluston tiekartan. Postin tekemä suunnnitelma tarkoittaa sitä, että Posti ottaa käyttöön seuraavan kahdeksan vuoden aikana jopa tuhansia uusia uusien sähkö-, biokaasu- ja vetyautoja. Posti on myös tilannut Suomen ensimmäisen sähköisen ajoneuvoyhdistelmien vetäjän.Postin on ensimmäinen logistiikkayhtiö maailmassa, joka on saanut nettonollapäästötavoiteelleen SBTi:n hyväksynnän. SBTi eli Science Based Targets initiative (SBTi) on tieteeseen pohjautuva ilmastotavoite, ja siinä on maailmanlaajuisesti mukana yli 2200 organisaatiota, joista 40 Suomesta. Net Zero -tavoitteeseen on Suomesta sitoutunut kuusi yritystä.Postilla tavoitteen eteen on tehty jo töitä. Postin kalustoon kuuluu tällä hetkellä Suomen suurin raskas biokaasukalusto ja kuluvan vuoden aikana sähköpakettiautoja on hankittu yli sata.Postin vuoteen 2030 ulottuva päätös puhtaan kuljetuskaluston tiekartasta tarkoittaa tuhansien uusien sähköajoneuvojen hankintaa. Osaltaan se varmistaa myös en, että yhtiö voi kuljettaa fossiilivapaasti vuosikymmenen loppuun mennessä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLopulliset määrät ja käyttövoimat määrittää teknologian kehitysNyt vuoteen 2030 ulottuva päästötavoite on Postilla muutettu konkreettiseksi sekä taloudellisesti toteuttamiskelpoiseksi suunnitelmaksi, jonka avulla Posti siirtyy puhtaaseen kuljetuskalustoon.– Vastuullisuus on valinta. Olemme sitoutuneet SBTi:n kautta parhaan tieteellisen tiedon mukaisiin ilmastotavoitteisiin. Nyt meillä on ensimmäistä kertaa olemassa aina vuoteen 2030 saakka ulottuva, taloudellisesti toteutuskelpoinen tiekartta siitä, millaisella kalustolla tulemme toteuttamaan lupauksemme kuljettaa fossiilivapaasti vuoteen 2030 mennessä, sanoo Postin toimitusjohtaja Turkka Kuusisto.Posti olisi hankkimassa seuraavan kahdeksan vuoden aikana jopa runsaat pari tuhatta kevyttä sähköajoneuvoa eli käytännössä pakettiautoa. Lisäksi hankinnassa on useita satoja keskiraskaita sähköä ja biokaasua käyttävää kuorma- ja kuljetusautoa sekä satoja raskaita ajoneuvoja, ns. rekka-auton vetäjiä, joissa käyttövoimana on biokaasu, sähkö ja vety. Lopullisiin kaluston hankintamääriin sekä valintaan eri käyttövoimien välillä vaikuttaa kalustoteknologian kehitys.Lähde: Posti Lue lisää Kaikki artikkelit 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 10.5.2025 Uutinen Ferrarin ensimmäinen sähköauto saapuu ensi vuonna – esittely tapahtuu kolmessa vaiheessa 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa – auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 10.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Iveco Massif 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa - auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 10.5.2025 Koeajo Koeajo: MG Cyberster GT – superhalpa superauto? 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa