23.4.2021 Ajoneuvot Ranskalaista eleganssia – DS 9 on ostettavissa alle 50 000 euron Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ranskalainen edustussedan DS 9 on ostettavissa ja hinnasto alkaa 50 000 euron alapuolelta. Saatavilla on myös 360 hevosvoimaa ja neliveto. Omaksi brändikseen eriytyneen ranskalaisen luksusmerkin uusi elegantti sedan, ja itseoikeutettu lippulaivamalli, DS 9 on nyt ennakkomyynnissä Suomessa. Edullisimmillaan, 225-hevosvoimaisena polttomoottoriversiona, DS 9 on ostettavissa juuri 50 000 euron rajapyykin alapuolelta. Kaksi eri lataushybridiversiota nostavat hintaa vähintään 10 000 euron verran, mutta saatavilla on parhaimmillaan neliveto ja 360 hevosvoimaa.Moottori on esitellyt DS:n edustussedanin kattavasti jo julkistuksen yhteydessä, mutta muistutetaan vielä hieman perusteista. Ehkä olennaisimpana DS 9 pohjautuu EMP2-perusrakenteelle, mutta kyseessä on uusi pidemmän akselivälin versio. Esimerkiksi konsernin Peugeot 508 luottaa lyhyempään, kun DS 9 saa 2,9 metriä akseliväliä takamatkustajien jalkatiloja kasvattamaan.Vihdoin ranskalaiset yrittävät paluuta premium-luokan sedaneiden pariin. Valmistaja lupailee hienostuneisuutta, avaruutta, erinomaista äänenvaimennusta ja tietenkin mukavuutta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyDS 9 on ostettavissa myös lataushybridinäMalliston edullisin vaihtoehto on aina automattivaihteinen PureTech 225, jolla DS 9 on ostettavissa 50 000 euron rajapyykin. Se tarjoaa etupyörille nimensä mukaisesti 225 hevosvoimaa 1,6-litraisesta nelisylinterisestä turbomoottorista Peugeot 508 1.6 PureTechin tapaan.Lataushybridimallit lienevät kuitenkin vielä mielenkiintoisempia, vaikka tämäkin teknologia kuulostaa kovin tutulta Peugeotin 508 -mallista. Näistä edullisempi, juuri alle 60 000 euroa maksava, E-Tense 225 tarjoaa nimensä mukaisen tehon hevosvoimina yhdistettynä 11,9 kilowattitunnin akkuun. Kokonaisuus tarkoittaa WLTP-syklin mukaan juuri alle 50 kilometrin sähköistä toimintamatkaa.Hiljattain Moottorin maistelussa ollut Peugeot 508 PSE omaa 360-hevosvoimaisen nelivetovoimalinjan ja saman saa myös DS:n lippulaivasedaniin nimellä E-Tense 4x4 360. Sen 520 newtonmetrin vääntö on varmasti omiaan liikuttelemaan suurta autoa. Peugeot potki sporttisuutta omaansa, joten on mielenkiintoista nähdä millainen luonne DS:n versiossa tulee olemaan.Odotuskin käy mielenkiintoiseksi, sillä DS paljastaa uutuussedanin täydentyvän pian uudella lataushybridiversiolla. Tuleva E-Tense 250 -lataushybridi lupaa vieläkin pidempää täyssähköistä toimintamatkaa ja sen teholukemaksi arvaamme aiempien mallien perusteella 250 hevosvoimaa.Kaksi eri plussaaKoko ysin mallisto rakentuu ainakin alkuun vain kahden eri varustelutason ympärille, jotka ovat Performance Line + sekä Rivoli +. Näistä ensimmäinen aloittaa hinnat kaikissa vaihtoehdoissa ja Rivoli kohottaa hintaa noin 6 000 euron verran.Performance line + :n sisätilojen verhoilumateriaalina on musta Alcantara, jota on istuimissa koristeltu karmiininpunaisilla ja kullanvärisillä tikkauksilla. Sama koristetikkaus toistuu myös keskikonsolissa sekä Alcantaralla päällystetyssä kojelaudassa. Näillä materiaalivalinnoilla haetaan seesteisyyttä.Kromia löytyy etuovien mallimerkinnöistä, sisätilojen koristelistoista sekä tavaratilan lastauskynnyksessä. Kojelaudan guilloche-metallinkäsittelytekniikalla työstetty varustelumerkintä on valmistajan mukaan näyte sen käsityötaidoista.Ulkopuolella varustelusta kertova mallimerkintä on nostettu myös kiiltävänmustan etusäleikön yläpuolelle. Varusteluun kuuluu 19-tuumaiset alumiinivanteet, jotka on koristeltu karmiininpunaisilla keskiöillä.Selvästi arvokkaampi Rivoli + -varustelu toistaa timantinmuotoa lisähintaa perustelemaan. Ohjauspyörän, vaihdekepin ja ovien sisäpuolisten kahvojen viimeistelyssä kerrotaan käytetyn erityisen pehmeää ja laadukasta nahkaa.Rivoli + tulee saataville kolmena eri vaihtoehtona: mustalla Basalt-nahkaverhoilulla sekä nappanahkaisella Opera-verhoilulla. Jälkimmäisestä on saatavilla kaksi värivaihtoehtoa, joka nostaa vaihtoehtojen kokonaismäärän edellä mainittuun kolmeen. Nämä kaksi väriä ovat rubiininpunainen ja musta.Ulkokuoreen värivaihtoehtoja on tarjolla viisi: helmiäisvalkoinen, Bleu Midnight, Cristal Pearl, Gris Artence sekä Noir Perla Nera. Erikoisesti yksi on nimetty suomeksi ja muut vaativat enemmän tulkintaa, mutta lähin jälleenmyyjä osaa varmasti auttaa valinnassa.Luonnollisesti varustelusta löytyy runsaasti teknologiaa, kuten tason 2 autonomisen ajamisen mahdollistava Connected Pilot, aktiivinen Active Scan -jousitusjärjestelmä, Active Led Vision -ajovalot, Night Vision -pimeänäköjärjestelmä sekä runsaasti muita avustimia.Asiakastoimitukset alkavat Suomessa syksyllä 2021. Odotamme mielenkiinnolla koeajoa, sillä tämän pitäisi osoittaa mihin DS kykenee.Kuvat ja lähde: DS Automobiles Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa