21.2.2017 Liikenne Raskaan liikenteen valvonta: turvalaiterikkeiden määrä kolminkertaistui Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Erityisesti turvalaiterikkeiden kehityssuunta huolestuttaa poliisia. Poliisin viime viikolla suorittamassa raskaan liikenteen valvonnassa todettiin ajo- ja lepoaikarikkomuksia 280 kappaletta sekä ajopiirturirikkomuksia 68. Epäkuntoisen ajoneuvon matka jouduttiin keskeyttämään kokonaan neljässä tapauksessa ja seuraamuksia näistä rikkeistä kirjattiin 80 kappaletta.Lisäksi rangaistuksia jaettiin muun muassa kuorman varmistamiseen (53), kuljettajan ja ajoneuvon asiapaperirikkomuksiin (53) sekä ylikuormiin (34) liittyen.– Vuoden 2016 vastaavana aikana järjestettyyn tehovalvontaan verrattuna muutoksia huonompaan suuntaan oli tapahtunut esimerkiksi turvalaiterikkeiden osalta, viime vuonna 13 rikettä ja nyt 34, poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksesta kertoo.Onnisen mukaan ajoneuvojen kunnossa oli puutteita myös aikaisempaa enemmän. Tosin tässä tilanne ei ollut huonontunut enää niin nopealla tahdilla kuin viime vuoden aikana.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKuormat kiinnitetty aikaisempaa paremminViime vuotta vähemmän seuraamuksia sen sijaan jaettiin muun muassa puutteellisista kuorman varmistamisista.Poliisi valvoi raskasta liikennettä tehostetusti viime viikolla 13 - 19.2.2017 koko maassa. Valvontateeman osallistuivat kaikki poliisilaitokset.Valvonnan tavoitteena oli liikenneturvallisuuden parantaminen sekä harmaan talouden torjunta. Valvontaa kohdennettiin erityisesti ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, tarkkaamattomuutta aiheuttaviin tekijöihin, sekä kuorman varmistamiseen.Valvontajakson aikana tarkastettiin yhteensä 2 189 raskasta ajoneuvoa, joista 1922 kotimaista sekä 267 ulkomaista. Kuljettajille määrättiin kaikkiaan 653 seuraamusta ja annettiin lisäksi 371 huomautusta.Lähde: Poliisi Lue lisää Kaikki artikkelit 21.12.2024 Liikenne Synkkiä lukuja liikenteestä – lasten tieliikennekuolemat hälyttävässä kasvussa 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 17.12.2024 Liikenne Taksivälittäjä paljastaa: näitä arkisia ja vähemmän arkisia esineitä asiakkaat unohtavat takseihin 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 16.12.2024 Liikenne Rekisterikilpiin näkyviä muutoksia – Y-kirjain uusiksi, traktorimönkijöille uusi kilpityyppi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 21.12.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi lataushybridejä ei voi ladata pikalatauspisteillä? 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Historia Aikakone koneiden aikaan – Alfa Romeo Museo Storico 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 17.12.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: farkku-Mersu ja laajennetun tavaratilan arvoitus 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”