Revontulien maa

Pohjoisimman Suomen keskitalven matkailuvaltti on kiireettömyys. Nuorgamissa hiljaisuus, öiset revontulet ja upeat maisemat tarjoavat puitteet rentouttavalle lomalle. Seikkailuja kaipaavan ohjelmaan mahtuu myös rautuja, riekkoja ja Jäämeren kuningasrapuja.

Yön pimeydessä taivaalle levittäytyvä kirkas tähtipeitto on elämys kaupungin valoihin tottuneelle. Nuorgamissa valosaaste ei ole ongelma, sillä alkuillan ajan kaukana horisontissa loimottaneet katuvalot sammutetaan illan vaihtuessa yöksi.

Pian ympärille levittäytyy vain tähtiä koko taivaan leveydeltä. Lämpötila sukeltaa yötä kohti. Pakkasta on 40 astetta. Ilman nuotion lämpöä, laavun suojaa ja narskuvasta lumesta jalkoja eristäviä porontaljoja odottavan aika olisi hyytävän kylmä. Nyt ajan kulumista ei juuri huomaa.

Illan ohjelmassa on taivaalle tuijottamista. Toiveissa on näyttävä valoshow, mutta revontulista ei koskaan tiedä varmaksi. Olosuhteet ovat otolliset näyttäville taivaanvalkeille, mutta ensimmäiseen valojuovaan asti on vain maltettava odottaa.

Ennen puoltayötä esirippu avautuu, mutta verkkaisesti. Aluksi korkealla laavun yläpuolella näkyy vieno sinivihreä kajo. Vähitellen valoilmiö voimistuu, värit vaihtuvat punertavasta keltaiseen ja vihreästä siniseen. Lopulta revontulet valtaavat taivaan.

Kylmä koettelee

Paukkupakkanen asettaa omat haasteensa ulkoilulle. Kuvankauniista maisemista nauttiminen houkuttelee, mutta ilman kunnollista kerrastoa, tuhtia väliasua, villapaitaa ja kuoriasua ei ulos tee mieli. Kenkiin lisättävät lämpöpakkaukset pitävät varpaat selvästi plussan puolella. Myös ladattavat lämpöpohjalliset osoittautuvat hintansa veroisiksi, vain kömpelö akkuyksikkö häiritsee hieman.

Lumikenkäretki tunturimittarin hengettömäksi nakertamassa tunturikoivikossa taittuu riekkojen käkättävää naurua kuunnellessa. Porotokka taivaltaa rinnettä vastaan, mutta vieraat havaittuaan ne muuttavat nopeasti suuntaa. Tuntemattomien kanssa nämä porot eivät tuttavuutta hiero.

Pakkasesta johtuen ulkoilurupeamat on hyvä jaksottaa muutaman tunnin pätkiin. Välillä vedetään henkeä ja lämmitellään Tenojoen rannalla Nuorgamin lomakeskuksessa. Suomen ja EU:n pohjoisimmassa ravintolassa ruoaksi tarjotaan lohta, jonka alkuperää ei legendaarisen lohijoen tuntumassa tarvitse arvuutella. Myös poro on paikallista. Ja vähintään yhtä hyvää.

Iltapäivän ohjelmaksi luvassa on harvinaisempaa herkkua. Oppaaksi lupautunut Raimo Hekkanen esittelee vieraille riekonpyyntiä perinteisimmillään. Ansalankojen virittäminen talvikaudella on sallittua vain kolmen pohjoisimman kunnan alueella. Talvipuvussaan jokseenkin vitivalkoinen lintu on arvostettu saalis.

Ansat viritetään tuoreiden jälkien tuntumaan tiheän tunturikoivikon keskelle. Kelkkauran ulkopuolella metrinen hanki upottaa pohjia myöten, joten ansojen virittäminen jalkapatikassa on pakkasesta huolimatta lämmintä puuhaa.

Sateenkaarikylkiä tunturista

Rautupilkille suunnataan ylös tunturiin. Matka taittuu moottorikelkan vetämässä reessä paksun vällyn alla. Oletettu ottipaikka ei ole aivan vieressä, mutta matkan varrelle osuu seudun edustavimmat maisemat, joten kyydissä kelpaa istua.

Harjaantumattoman on vaikea hahmottaa missä maa loppuu ja järvi alkaa. Rantakivikkoon kairaaminen olisi todennäköisesti riski ilman paikallisopastusta.

Metrin jääkansi puhkeaa juuri ennen kairan varren loppumista. Vesi on kirkasta ja avantoon tiirailemalla voi parhaassa tapauksessa nähdä vilauksen himotusta saaliista. Tunturiraudun koukkuun saaminen vaatii tuuria ja taitoa. Pilkkityyli sen sijaan on rentoa rennompi. Ongelle oikaistaan porontaljoille. Ennen ensimmäistä tärppiä ehditään juoda nokipannukahvit ja syödä hirvikeittoa.

Päivän saalis painottuu raittiiseen ilmaan. Ennen paluumatkaa jäällä sätkii kaksi kirkkaissa väreissä hehkuvaa kalaa, mutta illalliseksi ne eivät yksin riitä. Ehkä  sentään evääksi yöllä odottavalle revontulireissulle.

Kahdeksanjalkainen kummajainen

Riekkoansoille suunnataan ennen sarastusta. Tuoretta lunta ei ole satanut, joten ansat ovat pysyneet pyyntikunnossa. Lintupaistin perässä on muitakin. Tuoreet ketun jäljet kiertelevät kelkkauran laitoja samaan suuntaan.

Tällä kertaa ansat ovat tyhjiä. Riekkopaistin sijaan päivän aikana tavoitellaan toista pohjoisen erikoisuutta. Kuningasrapuja varten on ajettava 50 kilometriä pohjoiseen Jäämerelle.

Kippari Edgar Olsen odottelee satamassa kalastusveneensä kannella. Ryhmä kiipeää kyytiin ja matka rapumerroille voi alkaa. Jättimäiset kuningasravut eivät viihdy aivan rannan tuntumassa, joten vene kaartaa ulapalle sakean merisumun sekaan.

Oranssi poiju osoittaa merran paikan jo kaukaa. Meri on tyyni, joten poijun koukkaaminen on helppoa. Kookkaan merran ylösnostamisessa turvaudutaan vinssiin. Pyynnissä on useampia pyydyksiä, mutta kahdeksan hengen rapujuhlia varten ei tarvitse kokea yhtä enempää. Kahdeksanjalkaisia kummajaisia mätkähtää kannelle kottikärrykuormallinen.

Kipparin rapuresepti on yksinkertainen. Grillimakkaran paksuiset koivet kelpuutetaan keitettäväksi meriveteen. Sekaan ei juuri muuta laiteta. Puolen tunnin virittelyn jälkeen ensimmäiset rapuleivät ovat valmiina. Jo ensipuraisu kertoo rapujen olevan nimensä veroisia. Maku on vähintäänkin kuninkaallinen.

Teksti ja kuvat: Antti Hentinen

nuorgaminlomakeskus.fi
kuningasrapusafari.fi
aurora.fmi.fi
gi.alaska.edu/AuroraForecast