15.3.2022 Liikenne Sähköauton lataus, siinäpä kaupunkiasujan päänsärky Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä On pulmaa kerrakseen ratkaista, kuinka sähköautojen lataus voitaisiin kaupunkiympäristössä järjestää mahdollisimman joustavasti, yöaikaan ja lähellä sähköautoilijan kotia. Henkilöautoista on tulossa rivakalla tahdilla päästöttömiä sähköautojen yleistymisen myötä. Suomen suurimmassa kaupungissa kehitys on vielä nopeampaa kuin muualla Suomessa, sillä Uudellamaalla ajetaan uusimmilla autoilla. Käyttövoimamurroksen jyllätessä eteen on noussut haasteita, jotka liittyvät sähköautojen lataamiseen etenkin tiheästi rakennetussa kaupunkiympäristössä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Autoliitto: kaupunkilataus kuntoon! Autoliiton mukaan liikenteen sähköistyminen olisi huomioitava myös kaupungeissa siten, että sähköautoille on tarjolla riittävän paljon latauspaikkoja niin vierailijoille kuin asukkaille. – Sähköautojen joustavien latausmahdollisuuksien takaaminen kaupungeissa on merkittävä asia, josta ei ole puhuttu riittävästi. Kaupunkilaisilla on jatkossakin autoja, joten niitä on voitava ladata yön yli tai sitten kaupunkilaiset ajavat polttomoottoriautoilla., Autoliiton viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen kiteyttää. Sähköautokannan kasvu ei ole tietty itseisarvo, vaan liittyy valtiovallan tavoitteisiin kehittää autoliikennettä kohti nollapäästöisyyttä. Fossiilittoman liikenteen tiekartan linjausten mukaisesti tavoitteena on kotimaan liikenteen kasvihuonepäästöjen puolittaminen vuoteen 2030 mennessä vuoden 2005 tasosta ja liikenteen muuttaminen nollapäästöiseksi vuoteen 2045 mennessä. Tavoitteena on myös fossiilisten liikennepolttoaineiden myynnin lopettaminen kotimaan liikenteessä vuoteen 2045 mennessä. Vaivattominta yön yli Aivan valtaosassa arjen liikkumistarpeita on järkevintä ja helpointa, jos sähköautoilija voi ladata autoaan yön yli ja lähellä kotiaan. – Kaupunkien asukkaille olisi siis oltava tarjolla latausinfrastruktuuria myös julkisessa katuverkossa, Tolvanen linjaa. Hän muistuttaa, että kaupunkeihin tullaan asioimaan ja töihin kehyskunnista sekä myös kauempaa. Myös kaupunkivierailujen tulee olla sujuvia ja kohtuuhintaisia sähköautoilla liikkuville. Tolvasen mukaan esimerkiksi liityntäpysäköintipaikkoihin tulee panostaa ja ne tulee laskea osaksi joukkoliikennettä muun muassa hinnoittelussa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sähköautoja tulee latauspaikkoja enemmän Moottori kertoi aiemmin, tuoreimpaan Sähköisen liikenteen tilannekatsaus Q4/2021 -raporttiin perustuen, että täyssähköautojen määrä on kasvanut suhteessa enemmän kuin pikalatauspaikkojen määrä. Toisaalta kehitystäkin on tapahtunut: pika- ja suurteholatauksen näkökulmasta tilanne on selkeästi lohdullisempi kuin vuotta aiemmin. Pika- ja suurteholastauspisteiden määrä nimittäin kasvoi viime vuoden aikana 365 pistokkeesta 689 pistokkeeseen, selviää Sähköinen liikenne -yhdistyksen keräämistä tiedoista. Mutta niin on kasvanut myös latausvirtaa tarvitsevien eli sähköautoilijoiden määrä. Kun vuoden 2020 lopussa täyssähköautojen määrä yhtä pika- ja suurteholatauspistettä kohti oli 27 autoa, niin vastaava vertailuluku viime vuoden lopussa oli 33 autoa yhtä pika- ja suurteholatauspistettä kohti. Raportissa tuodaan ilahduttavan kehityksenä esiin, että kauppaketjut ja muut toimijat ovat kertoneet kunnianhimoisista latausverkostosuunnitelmistaan, joista Moottori on uutisoinut. Toivottavaa on ollut myös se, että yli 100 kW:n CCS-suurteholatauspisteiden määrän kasvu on ollut vahvaa. Raportin mukaan määräaikaiset investointituet ovat välttämättömiä julkisen sekä asuinkiinteistöjen latauspisteverkoston laajentumiselle ja fossiilittoman liikenteen tiekartan tavoitteiden saavuttamiselle. Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähteet: Autoliitto, Sähköisen liikenteen tilannekatsaus Q4/2021 a:5:{i:0;s:6:"108772";i:1;s:6:"108520";i:2;s:6:"107505";i:3;s:6:"107508";i:4;s:6:"103862";} Lue lisää Kaikki artikkelit 6.9.2026 Liikenne Lapsi oppii liikenteessä aikuisen kautta 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu 24.8.2026 Liikenne Romutuspalkkio edisti sähköpyöräilyä – vaikutukset näkyvät vielä vuosia myöhemmin 23.8.2026 Uutinen Kuka korjaa vanhan sähköautosi? Tulevaisuudessa korjaamoiden erot korostuvat 20.8.2026 Uutinen Moottoripyörien katsastus pakolliseksi EU:ssa? – Autoliitto vaatii Suomen päättäjiltä toimia 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 4.9.2026 Lentokoneet Air France luopuu oudosta "baby busista" nyt lopullisesti - näin vuonna 2003 käyttöönotetusta tyypistä tulee ensimmäinen matkustajakäytöstä kokonaan hävinnyt Airbus 5.9.2026 Moottoripyörät Miltä tuntuu Hondan ensimmäinen sähkömoottoripyörä WN7? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 5.9.2026 Huutokauppahelmet Sydänverellä tehty, 116 kilometriä ajettu Lexus LFA Nürburgring Package on varmastikin arvokkain japanilaisauto, jonka tällä hetkellä rahalla saa 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja